EU-puheenjohtajamaa Tšekki tukee Ukrainaa ja edistää EU:n energiaturvallisuutta
EU-puheenjohtajuus siirtyy Ranskalta Tšekille 1. heinäkuuta 2022. Tšekki on nyt EU-puheenjohtajamaana toista kertaa. Puheenjohtajuus jatkuu vuoden loppuun asti.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttaa puheenjohtajakauden painopisteisiin
Tšekin EU-puheenjohtajakautta värittää monella tavalla sota Ukrainassa. Erityisinä prioriteetteina Tšekin EU-puheenjohtajakaudella ovat Ukrainan sodan aiheuttaman pakolaiskriisin hoitaminen ja Ukrainan tukeminen. Tšekki painottaa puheenjohtajaohjelmassaan myös Ukrainan jälleenrakentamista. Tähän kuuluvat muun muassa kriittisen infrastruktuurin jälleenrakentaminen, peruspalvelujen turvaaminen sekä talouden vakauden ja resilienssin kasvattaminen.
Toinen tärkeä painopiste Tšekin kaudella on EU:n energiaturvallisuus ja erityisesti riippuvuuden vähentäminen venäläisestä fossiilienergiasta. Tähän pyritään muun muassa monipuolistamalla energian lähteitä, nopeuttamalla siirtymää uusiutuvaan energiaan sekä edistämällä vetyenergian hyödyntämistä.
Tšekki haluaa myös kehittää eurooppalaista puolustusta ja kyberturvallisuutta. Tavoitteena on lisäksi vahvistaa talouden sekä demokraattisten instituutioiden kestokykyä ja resilienssiä. Maa haluaa edistää kansalaisten keskustelua Euroopan tulevaisuudesta ja nuorten osallistumista poliittisiin prosesseihin osana Euroopan nuorison teemavuotta.
Tšekin EU-puheenjohtajakauden prioriteetit
EU-puheenjohtajuus vaihtuu puolen vuoden välein
Euroopan unionin neuvostolla ei ole pysyvää yksittäistä puheenjohtajaa, toisin kuin esimerkiksi komissiolla tai Euroopan parlamentilla. Puheenjohtajuus kiertää jäsenvaltioiden kesken siten, että yksi EU-maa toimii kerrallaan kuuden kuukauden ajan EU:n neuvoston puheenjohtajamaana. EU-puheenjohtajakaudella jokaisen jäsenmaan hallituksen ministerit johtavat vuorollaan oman politiikan alansa ministerineuvostojen kokouksia ja voivat vaikuttaa asialistalla oleviin kysymyksiin.
Lissabonin sopimuksen myötä otettiin käyttöön kolmen peräkkäisen puheenjohtajamaan muodostamat puheenjohtajakolmikot, niin sanotut triot. Vuosien 2022–2023 puolitoistavuotiseen puheenjohtajuustrioon kuuluvat Tšekin lisäksi nyt väistyvä Ranska sekä seuraavana vuorossa oleva Ruotsi. Triot tekevät omien puheenjohtajuusohjelmiensa lisäksi yhdessä puolistoista vuotta kattavan pitkäaikaisemman suunnitelman. Ranskan, Tšekin ja Ruotsin trion ohjelman painopisteinä ovat kansalaisten vapauksien suojeleminen, uuden kasvu- ja investointimallin edistäminen, vihreämmän ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemman Euroopan rakentaminen sekä monenvälisen yhteistyön korostaminen.