Kuukauden kysymys: Entä jos Suomi olisi vuonna 1994 valinnut toisin?

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin neuvoa antava kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Tiedotuspäällikkö Ismo Ulvila komission Helsingin-edustustosta pohtii, miten asiat voisivat olla, jos Suomen valinta olisi ollut toisenlainen.

Tammikuun alussa sain yllättävän kysymyksen yhdeltä Suomen eturivin EU-vaikuttajista, Päivi Woodilta, joka toimii johtavana asiantuntijana Elinkeinoelämän keskusliitossa. Päivi kysyi, onko komissiolla analyysiä siitä, mikä olisi voinut olla Suomen vaihtoehtoinen kehityskulku, jos EU-jäsenyyden kansanäänestys olisi päättynyt eri tulokseen syksyllä 1994. Tietääkseni ei ole, vaikka Euroopan parlamentti onkin arvioinut asiaa koko EU:n tasolla. Mutta koska komission arvostettu entinen puheenjohtaja (vuosina 1985–95) Jacques Delors oli kuollut vain viikkoa aikaisemmin, jäin pohtimaan näiden kahden asian välistä yhteyttä. Delorsin komissioiden aloittama Euroopan ryhtiliike ja saavutukset ovat tänäkin päivänä EU-politiikan ytimessä, kuten puheenjohtaja Ursula von der Leyen hienosti kuvasi Jacques Delorsin muistotilaisuudessa 31. tammikuuta 2024 ranskaksi pitämässään puheessa.

Markkataloudesta kansainvälisen talouden kovaan ytimeen

Talouden saralla vahva koheesiopolitiikka ja eurooppalainen sosiaalinen malli tuotiin alusta alkaen mukaan. Euroopan yhtenäisasiakirja johti sittemmin Maastrichtin sopimukseen ja EU:n sisämarkkinoihin, jotka käynnistyivät kunnolla vain pari vuotta ennen Suomen vuonna 1995 alkanutta EU-jäsenyyttä. Pelkän ETA-sopimuksen kautta olisimme päässeet EU:n sisämarkkinoille – maksamalla satoja miljoonia euroja vuodessa, kuten esimerkiksi Norja tekee, mutta pystymättä vaikuttamaan päätöksentekoon. ETA-maa Norja ei edelleenkään istu EU:n jäsenten kanssa neuvottelupöydässä eikä pääse vaikuttamaan itseään koskeviin sisämarkkinapäätöksiin. Suomi ei myöskään ole Norja tai Sveitsi, kuten Nokian silloinen toimitusjohtaja Jorma Ollila asian selkeäsanaisesti muotoili tv-tentissä Paavo Väyryselle syksyllä 1994. Olisiko lamasta toipuva, Euroopan koillislaidalla arvaamattoman Venäjän kyljessä sijaitseva ETA-Suomi näyttäytynyt ulkomaisten investoijien silmissä yhtä kiinnostavana kuin EU-Suomi?

Entäpä euro? Jacques Delorsin kuolematon lausahdus, jonka mukaan kaikki saksalaiset eivät usko Jumalaan, mutta kaikki saksalaiset uskovat kyllä Bundesbankiin, liittyi yhdessä Helmut Kohlin kanssa toteutettuun valtavaan ponnistukseen, jolla Saksa, osana Maastrichtin sopimuksen arkkitehtuuria, hyväksyi D-markasta luopumisen ja yhteisvaluutan pelisäännöt. Jälleen voimme kysyä, olisiko pieni kaukainen markkatalous ollut kansainvälisen talouden kovassa ytimessä yhtä vahvasti kuin mitä se oli vaikkapa 2000-luvun alkupuolella, puhumattakaan siitä, mikä sen korkotaso olisi ollut.

Vaikutusvaltaa turvallisuuspolitiikassa ja multilateralismissa

Kun laajentumisen pelisäännöistä päätettiin ns. Kööpenhaminan kriteereillä kesäkuussa 1993, Suomi ei ollut päättävässä pöydässä. EU:n ulkopuolinen Suomi ei olisi siten myöskään ollut päättämässä vuoden 2004 ns. itälaajentumisen toteuttamisesta, joka oli Suomelle vähintään yhtä paljon turvallisuuspolitiikkaa kuin talouspolitiikkaakin. EU:n ulkopuolisena maana Suomi ei olisi myöskään ollut mukana hyväksymässä Lissabonin sopimusta ja sen kuuluisaa artiklaa 42.7, joka loi EU:n jäsenmaiden välille turvallisuuspoliittista solidaarisuutta. Vastaavaa järjestelyä ei ole esimerkiksi Georgialla, Ukrainalla eikä Moldovalla, tunnetuin seurauksin.

Vastaavia esimerkkejä löytyy laidasta laitaan. Kun esimerkiksi neuvottelin komission virkamiehenä vuosia EU:n puolesta YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) kokousprosessissa, sovitimme kantojamme yhteen komission ja EU:n jäsenmaiden kesken. Norja taasen koordinoi kantoja ns. Umbrella-ryhmässä yhdessä muun muassa sellaisten maiden kuin USA:n, Venäjän, Kazakstanin ja Uuden-Seelannin kanssa. Environmental Integrity -ryhmään kuuluva Sveitsi puolestaan koordinoi kantoja Monacon, Liechtensteinin, Meksikon ja Etelä-Korean kanssa. Kukin voi arvioida näiden eri viiteryhmien painoarvoa ja sitä, kuinka ne välillisesti vaikuttavat muun muassa Euroopassa tehtävään ilmasto- ja energiapolitiikkaan tai vaikkapa eri materiaaliriippuvuuksien hallintaan.

Toinen esimerkki löytyy yhteisestä kauppapolitiikasta, jonka sopimuksista olen neuvotellut osana komission tiimiä Latinalaisessa Amerikassa. Mikä olisi Suomen kokoisen pienen kansantalouden painoarvo, jos joutuisimme neuvottelemaan kauppasopimuksia yksin? G7-ryhmän jäsen Britannia, keskikokoinen globaali talous, voi varmasti jakaa pienelle taloudelle paljonkin kokemuksia siitä, kuinka auvoista neuvottelu voi olla EU:n ulkopuolella.

Pelikentästä globaaliksi pelaajaksi

Komissaari Erkki Liikasta on kiittäminen siitä, että hän muistutti presidentti Mauno Koiviston osuvasta toteamuksesta: Kun Suomi EU:n jäseneksi liittyessään luovutti tietoisesti osan kansallisesta suvereniteetistaan yhteiselle eurooppalaiselle päätöksenteolle, se sai vastineeksi paljon enemmän. Se sai pääsyn maailman suurimmille sisämarkkinoille sekä vaikutusvaltaa ja vipuvartta paljon enemmän kuin mitä meillä yksin olisi. Tämä suorastaan henkivakuutukseen verrattavissa oleva asia on aina hyvä muistaa, kun puhutaan siitä, mitä EU meille merkitsee. Tämä pitää paikkansa siitäkin huolimatta, että eurooppalainen projekti tulee tuskin koskaan ihan valmiiksi. Vaikka komission virkamiehenä ehkä katselenkin asioita sinisten lasien läpi enemmän kuin moni muu, väitän että ETA-maa Suomi olisi köyhempi, vähemmän globalisaatiosta hyötynyt ja painoarvoltaan pienempi maa kuin nykyinen EU-Suomi. EU:ssa olemme globaali pelaaja, mutta erillään Euroopassa olisimme pelikenttä, jolle muut tulevat pelaamaan.

Euroopan parlamentin arvioita EU-jäsenyyden hyödyistä EU-tasolla: Increasing European added value in an age of global challenges: Mapping the cost of non-Europe (2022-2032) | Think Tank | European Parliament (europa.eu)