EU vahvistaa kilpailukykyään ja tehostaa sisämarkkinoita
Euroopan unioni kehittää pitkän aikavälin kilpailukykyä ja sitoutuu uudistamaan sisämarkkinoitaan. EU:n valtionjohtajat sopivat myös, että EU:n päämarkkinoita sujuvoitetaan. Tavoitteista päätettiin perjantaina 18.4. ylimääräisessä Eurooppa-neuvostossa Brysselissä. Suomea kokouksessa edusti pääministeri Petteri Orpo.
Valtioneuvoston viestintäosasto, 18.4.2024
Pääministeri Orpo muistutti, että Euroopan sisämarkkinat luotiin aikoinaan hyvin erilaiseen maailmaan. Suurvaltojen välisessä kilpailussa EU voi menestyä Orpon mukaan ainoastaan omilla vahvuuksilla.
”Vain kilpailukykyinen talous voi olla kauppamahti. Menestyksen edellytykset ovat vapaaseen liikkuvuuteen perustuvat sisämarkkinat sekä tehokas kilpailupolitiikka. Lisäksi tarvitaan vastuullista sääntöihin perustuvaa, avointa ja reilua kauppapolitiikkaa”, pääministeri Orpo sanoi.
Valtionjohtajien keskustelua pohjusti Italian entinen pääministeri Enrico Letta. Hän esitteli selvityksen EU:n sisämarkkinoiden tulevaisuudesta. Letta mainitsi puheessaan, että hän kävi Suomessa syksyllä 2023 ja vieraili mm. Nokiassa. Pääministeri Orpon mukaan Lettan raportti on hyvä pohja jatkokeskusteluille.
Pääministeri Orpo muistuttaa, että pienet ja keskisuuret yritykset luovat noin 85 prosenttia Euroopan työpaikoista. ”Yritysten hallinnollista taakkaa on vähennettävä ja turhaa sääntelyä karsittava”, pääministeri korosti.
EU:n kilpailukyvyn vahvistamisen keskiössä on toimivat pääomamarkkinat. Päämääränä on houkutella lisää investointeja EU:n alueelle.
”Keskeinen tavoite on tehokas ja likvidi rahoitusmarkkina, jossa markkinariskit ovat oikein hinnoiteltu ja sijoittajan vastuu osaltaan toteutuu”, pääministeri Orpo sanoo.
Suomi korostaa myös uskottavaa valtiontukipolitiikkaa. EU:n valtiontukisääntöjä on joustavoitettu mm. korona-epidemian ja Ukrainan sodan takia. Pääministeri Orpon mukaan tukisäännöissä olisi hyvä palata normaaliin käytäntöön.
”EU:ssa on oltava tehokas valtiontukipolitiikka, joka lisää ennustettavuutta ja suotuisaa investointiympäristöä”, pääministeri Orpo sanoo.
Eurooppa-neuvosto sopi, että kilpailukyvyn kehittymistä seurataan jatkossa säännöllisesti. Pääomamarkkinoiden syventämisestä on tarkoitus päättää kesäkuussa. Uusi sisämarkkina-strategia valmistellaan kesään 2025 mennessä.
Lisätietoja: EU-asioiden alivaltiosihteeri Jori Arvonen, p. +358 295 16001, erityisavustaja (EU-asiat) Tuomas Tikkanen p. +358 40 523 5768 ja projektipäällikkö Marko Ruonala (viestintä), p. +358 50 522 8233, valtioneuvoston kanslia.