Saavutettavuustyökalut

Uutinen 22.8.2002

Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe suurlähettiläskokouksessa 21.8.2002 Helsingissä

Euroopan unionin rooli Euroopan kehittämisessä on keskeinen.

Elämä kansainvälistyy, jopa globalisoituu. Erilaisten toimijoiden määrä kasvaa. Kansallisvaltiot ovat edelleen tärkein vastuunkantaja pyrkimyksissä säännellä tai ohjata maailmanmenoa. Tämän rinnalla vaikuttavat todellisuudessa kansainväliset yhteisöt, yritykset, kansalaisjärjestöt ja niin edelleen. Lisäksi kansallisvaltioiden sisällä on kansanedustuslaitoksen, hallituksen tai presidentin lisäksi kirjava joukko muita mielipiteen muodostajia, mukaan luettuna media.

Diplomaatin tehtävä, edustaa omaa maataan ja hankkia luotettavaa tietoa toisen maan tilanteesta, on haastava. Meillä jokaisella on mielessä hauskoja tai vähemmän hauskoja kertomuksia siitä, miten myöhään ns. virallinen taho huomaa suuren muutoksen olevan tulossa. Itä-Saksan romahtaminen ja Neuvostoliiton hajoaminen ovat jo klassisia esimerkkejä, mutta todennäköisesti myös syyskuun 11. päivän tapahtumien ennakoimattomuus tulee kuulumaan tähän klassisten tarinoiden listaan.

Yhtä tärkeää kuin on huomata muuttujien moninaisuus on myös taito priorisoida ja pelkistää. Kuvailu yksin ei riitä. Tässä muutoksen moninaisuudessa pitäisi myös kyetä päätöksentekoon ja jo tehtyjen päätösten toteuttamiseen.

Suomalaiset ovat joutuneet historiansa aikana lukemattomia kertoja kiperiin tilanteisiin, joissa on vaadittu kansallista yksimielisyyttä. Joskus se on tapahtunut yhdessä vaikenemalla. Viime vuosien aikana on ollut mahdollisuus ja myös tarve avoimempaan keskusteluun.

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle vuonna 1995 ensimmäisen virallisen turvallisuuspoliittisen selonteon. Eduskunta kävi asiasta pitkän ja perusteellisen keskustelun. Turvallisuuspoliittista selontekoa seurasivat vuoden 1997 puolustuspoliittinen selonteko ja vuoden 2001 ”väliselonteko”. Viime vuoden selonteon käsittelyn yhteydessä päätettiin seuraavan selonteon antamisesta vuonna 2004. Selonteot ja monet turvallisuuspolitiikkaan liittyneet tapahtumat ovat pitäneet keskustelua yllä ja aiheuttaneet muutoksia myös lainsäädäntöömme.

Vuoden 2004 turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelu jää vaalien jälkeiselle hallitukselle ja eduskunnalle. Niin sanotun Kalliomäen turvallisuuspoliittisen seurantatyöryhmän tehtäväksi tullee ainakin kahden eri hallituksen ja eduskunnan välisen katkon estäminen. Tulevaisuus näyttää, minkälainen rooli sille muutoin muodostuu. Olen tavannut seurantaryhmän viime viikolla ensimmäisen kerran. Toivon keskusteluyhteyden jatkuvan tulevaisuudessakin.

Kaikista muutoksista ja keskustelusta huolimatta meillä suomalaisilla näyttää säilyneen hyvin voimakas halu kansallisen yksimielisyyden saavuttamiseen ulkopolitiikassa ja laajemminkin turvallisuuspolitiikassa. Mielestäni tämä on erinomainen asia. Tiedostava ja päättäväinen kansakunta on paras pohja tässä muuttuvien turvallisuusriskien maailmassa. Meidän tulisi viisaalla tavalla pystyä kanavoimaan tämä yhteiskunnassa oleva kiinnostus, jotta se voisi tulla hyödylliseksi muutosvoimaksi nykyistä laajemmin.

Kriisit ovat osa elämää. Demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio ovat toimivan yhteisön perusrakenne. Vakautta lisääviä tekijöitä on varmasti muitakin: taloudellinen turvallisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ympäristöturvallisuus tai vaikkapa hyvä hallinto. Niiden puute näyttää lisäävän konflikteja. Muitakin tekijöitä varmasti on ja niitä kannattaisi tutkia.

Tehokas kriisinhallinta perustuu sekä oikeaan analyysiin kriisistä että oikeanlaisiin ja oikein ajoitettuihin toimenpiteisiin. Kriisien ennaltaehkäisyyn ja varhaisvaiheen kriisinhallintaan kiinnitetään edelleenkin riittämättömästi huomiota. Esimerkiksi ennaltaehkäisevään työhön keskittyvän Euroopan neuvoston työn kokonaiskustannukset (vuosibudjetti n. 169 MEURO) on vain murto-osa Balkanin kriisin tähänastisista kustannuksista. Kuitenkin samat asiat, jotka olisi pitänyt ratkoa jo ennen aseellista konfliktia joudutaan ratkomaan konfliktin jälkeenkin.

Kustannuksia kuvaavaa on, että valtiovarainministeriön ehdotuksessa ensi vuoden budjetiksi pelkästään KFOR-joukkojemme kustannuksiksi on arvioitu 53 miljoonaa euroa. Vastaavasti siviilikriisinhallinnan menoiksi on arvioitu 7,4 miljoonaa euroa, Euroopan neuvoston jäsenmaksuksi 2,5 miljoonaa euroa ja ETYJin toimintaan 5 miljoonaa euroa.

Euroopan Neuvoston tai ETYJ:n tekemälle työllä on siis tilausta. Haluammeko me tai joku muu, että ne vahvistuvat vai onko meillä tai muilla tarve liittää niiden toimintoja joidenkin muiden organisaatioiden osiksi? Jos, niin miksi? Euroopan unionin ja Naton muutosprosessit ovat tästäkin näkökulmasta hyvin mielenkiintoisia.

Olen multilateralismin kannattaja sekä globaalilla että myös eurooppalaisella tasolla. Nykyisessä kriisinhallintatraditiossa meillä on monia toimijoita. Globaalisti YK:lla on edelleenkin ylivoimainen asema. Eurooppalaisella tasolla meillä on sen lisäksi muita toimijoita. Toimijoiden välisen yhteistyön tiivistäminen ja selkeämpi koordinointi on toivottavaa.

Jo vuoden 1995 turvallisuuspoliittisessa selonteossa käsiteltiin näitä asioita, mutta varsinainen keskustelu ihmisoikeuksista, demokratiasta ja oikeusvaltioista on käyty sen jälkeen. Haluan sanoa vain lyhyesti, että sekä sisällön että hallinnon osalta on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä sekä valtionhallinnossa että julkisessa mielipiteessä. Haluan kiittää Teitä arvoisat diplomaatit siitä erinomaisesta työstä, jota te olette tehneet esimerkiksi Euroopan romanien aseman parantamiseksi tai Tshetsheniassa ja muilla kriisialueilla konfliktien laukaisemiseksi.

Työn pitää kuitenkin jatkua. Se ei ole median kannalta yhtä seksikästä kuin katastrofit tai konfliktit. Kuitenkin historian pitkässä juoksussa tämä työ on todennäköisesti tärkeämpää. Miellyttäkää mieluummin historiankirjoittajia kuin iltapäivälehtiä.

Euroopan unionin rooli Euroopan kehittämisessä on keskeinen. Unionin laajentuminen on monessa suhteessa tärkein käynnissä oleva prosessi. Hakijamaiden mielenkiinto on jakaantunut EU:n ja Naton jäsenyyksien viemiseen samanaikaisesti eteenpäin. Naton syksyinen huippukokous Prahassa tuo useimmille hakijamaille myönteisen lopputuloksen. On mielenkiintoista nähdä, miten se purkautuu EU:n puolella käynnissä olevassa prosessissa. Toivon sekä jäsenmaiden että hakijamaiden jaksavan työskennellä täysillä myös unionin puolella olevien haasteiden ratkaisemiseksi. EU:n jäsenyys on tarkoitettu koko yhteiskunnan jokapäiväiseen työhön heti liittymisestä lähtien, kun taas sinällään jatkuvaa työtä vaativa jäsenyys Natossa koskettaa arjessa pienempää osaa yhteiskuntaa.

Euroopan unionin rakenteen vahvistaminen ja selkeyttäminen olisi tärkeää ilman laajentumistakin. Suurempi jäsenmäärä lisää tätä painetta. En näe tässä kuitenkaan samanlaista dramatiikkaa kuin monet muut EU:n puhujat. Haluan omalta puoleltani toistaa, että on erittäin tärkeää, että eurooppalaiset itse kokevat unionin kehityksen mielekkääksi.

Irlannin kansanäänestyksen tulos tai oikeistopopulismin nousu monissa jäsenmaissa ei todennäköisesti ratkea valitsemalla unionille presidenttiä vaan pohtimalla EU:n ja jäsenvaltioiden välisen yhteistyön järkeistämistä. EU:n tärkeämpi rooli kansainvälisessä politiikassa voi tasapainottaa kehitystä, mutta vahvemman roolin aikaansaaminen vain helpottamalla päätöksentekoa enemmistösäännöksillä voi kasata enemmän sisäisiä vaikeuksia ja lisätä vieraantumista EU:ssa. Mielestäni pitää olla kohtuullinen muutosvauhdissa ja keskittyä eurooppalaisille parhaiten sopiviin tehtäviin.

Minun mielestäni Eurooppa on parempi kehitystyössä kuin voimankäytössä. Se on parempi kriisinhallinnassa kuin sodankäynnissä. Euroopan valtiot ovat käyneet historiansa aikana lukemattomia sotia omalla maaperällään. Eurooppalaiset ovat kokeneet mittaamattomia kärsimyksiä väkivallan vuosina. Meillä on kuitenkin myös kokemus selvitä ja sopia riitoja. Rakentaa eikä vain tuhota.

Liittyminen Euroopan unioniin oli merkittävä muutos Suomen ulkopolitiikalle. Olemme osa poliittis-taloudellista unionia. Osallistumme aktiivisesti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen. Minusta ei ole tarvetta kehittää EU:sta puolustusliittoa. EU:lla ei ole tarvetta eikä todellisia resursseja sotilaallisen voiman projisoimiseen ympäri maailman. Kriisinhallintatehtävät sopivat ja riittävät EU:lle. Tosiasiassa jo Euroopassa tapahtuvan kriisinhallinnan itsenäinen hoitaminen on EU:lle ja sen eurooppalaisille kumppaneille, tarkoittaen tällä myös Venäjää, hyvin vaativa tehtävä. Balkanin tilanne on tästä hyvä esimerkki.

Suomi on ollut aktiivinen sekä yksin että yhdessä Ruotsin ja muiden sotilaallisesti liittoutumattomien maiden kanssa eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan kehittämisessä. Olen iloinen siitä, että Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh on tänä vuonna täällä vieraana. Tämä antaa varmasti uusia näkökulmia keskustelulle. Suomi ja Ruotsi ovat olleet rakentavia ja aikaansaavia jäseniä erityisesti EU:n kriisinhallintakyvyn kehittämisessä. Maittemme välinen aloite ns. Petersbergin tehtävien hoitamiseksi oli monella tavoin tärkeä eurooppalaisen profiilin kehittämisessä.

Syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen myös kriisinhallinta on saanut uudenlaisen sisällön. Suomalaisille on ollut aina läheistä aseellisen rauhanturvatoiminnan ja siviilisektorien yhteistyö. CIMIC -toiminta on vakiintunut muidenkin agendalle. Terrorismin vastustaminen ja sen iskujen torjunta, samoin kuin terrorismin kohteiksi joutuneiden auttaminen on erilainen ja osin paljon laajempi ja pitkäkestoisempi tehtävä kuin pelkät sotilaalliset toimet.

Demokratian puolustus on tärkeä ja monitahoinen kysymys. En sinänsä usko eräiden tutkijoiden väitteeseen, että nimenomaan länsimainen demokratia heikko linkki. Puolustaessamme demokratiaa ja oikeusvaltiota terrorismilta meidän on pysyttävä uskollisena arvoillemme. Sortuminen epädemokraattisten keinojen käyttöön tai perusoikeuksien loukkaamiseen olisi voitto terroristeille ja tappio omille arvoillemme.

Ulkoministeri Tuomioja puhui jo ansiokkaasti globalisaatiosta ja sen hallinnasta. Haluaisin tässä yhteydessä mainita lyhyesti, että Kansainvälinen työjärjestö (ILO) asetti viime kevättalvella globalisaation sosiaalista ulottuvuutta tutkivan komission, jonka puheenjohtajana minulla on kunnia toimia yhdessä Tansanian presidentti Benjamin Mkapan kanssa. Tehtävänämme on tehdä ehdotuksia siitä, miten mahdollisimman monet ihmiset, kansat ja maat pääsisivät osallisiksi globalisaation eduista ja mahdollisimman harvat kärsisivät sen haitoista.

Globalisaation nykyistä parempi hallinta edellyttää aikaisempaa tiiviimpää yhteistyötä kansainvälisen kaupan alueella. Se edellyttää sekä tavaroiden, palveluiden että rahoitusmarkkinoiden sääntöjen vahvistamista. Jotta ihmiset tuntisivat elämänsä paremmin turvatuiksi ja yritykset voisivat toimia vakaasti, tarvitsemme myös demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistamista oikeusvaltion rakentamisen lisäksi. Demokratian vahvistaminen työelämässä kuuluu myös ihmisten vaatimuksiin.

Komissiomme on tähän mennessä pitänyt kaksi kokousta. Teille ei liene yllätys, että esille ovat nousseet muun muassa siirtolaisuuteen, kehitysmaiden velkaantumiseen ja kansainvälisen kaupan sääntöjen oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kansainväliset rahoituslaitokset ja niiden kuvitellut tai todelliset vaatimukset ovat saaneet myös oman osansa tähän asti käydyssä keskustelussa. Työmme ei tule olemaan helppo, mutta olemme saaneet tukea eri tahoilta ja olen optimistinen onnistumisemme suhteen.

Ensi viikolla Johannesburgissa alkavan kestävän kehityksen huippukokouksen myötä monenkeskisen kansainvälisen järjestelmän toimivuuteen on kiinnitetty ja tullaan kiinnittämään huomattavan suurta huomiota. Kykenemmekö sopimaan asioista, joilla on ratkaiseva merkitys tulevillekin sukupolville?

Maailman, sen väestön ja valtioiden kokemat uhat ja mahdollisuudet ovat yhteisiä. Uhkien torjunta ja mahdollisuuksien hyödyntäminen vaativat yhteisiä toimia. Yhteiset toimet ovat usein kompromisseja. Sopimukset eivät ole täydellisiä. Kuitenkin puutteellisetkin kansainväliset sopimukset ovat usein parempia kuin sopimukseton tila.

Mikään järjestö tai järjestelmä ei ole täydellinen. Ei edes Yhdistyneet kansakunnat. Se on kuitenkin tällä hetkellä ainoa ja paras globaalin keskustelun ja päätöksenteon foorumi. YK:n toiminnan tuloksellisuus on täysin riippuvainen jäsenmaiden tahdosta.

Monenkeskisen järjestelmän ja YK:n tukeminen tulee jatkossakin pysymään korkealla sijalla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Ulkoasiainministeriön toimintaympäristö muuttuu ja UM sen mukana. UM on osoittanut uusiutumiskykyään ja valmiutta muutoksen hallintaan tekemällä selvityksen ulkoasiainhallinnon haasteista 2000-luvulla. Selvitys sai eduskunnassa hyvän vastaanoton.

Selvityksen jatkona UM uudistuu parhaillaan voimakkaasti. Pidän tärkeänä, että ulkoasiainhallinnon tehtäviä priorisoidaan ja organisaatio saatetaan vastaamaan tämän päivän haasteita. Ulkoasianhallinto tarvitsee myös riittävät resurssit tavoitteidensa saavuttamiseksi. Tehokas ja tuloksellinen ulkoasiainhallinto on koko Suomen etu globaalistuvassa maailmassa.

Seuraa meitä