Uutinen 3.12.2003

Minun Eurooppani -keskustelusivut täyttivät kaksi vuotta (VN)

Valtioneuvoston kanslian ja ulkoasiainministeriön internetissä ylläpitämät EU-kansalaiskeskustelusivut täyttivät kaksi vuotta 26. lokakuuta.

Minun Eurooppani -sivuilla on tänä aikana keskusteltu mm. EU:n laajentumisesta, Euroopan turvallisuuspolitiikasta ja tulevaisuuskonventin ehdotuksesta perustuslailliseksi sopimukseksi. Kahden vuoden aikana sivuilla on ollut noin 50 000 käyntiä ja viestejä on kirjoitettu noin 800.

Minun Eurooppani -keskustelusivujen kaksivuotispäivän kunniaksi pääministeri Matti Vanhanen, ulkoministeri Erkki Tuomioja sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki osallistuvat keskusteluun omilla puheenvuoroillaan.

Minun Eurooppani -sivuille on lokakuussa avattu uusi sivu, jonne kerätään hallitustenväliseen konferenssiin liittyvää keskeistä materiaalia osoitteessa www.minuneurooppani.fi/hvk. Sivuilla voi myös vastata kuukausittain vaihtuvaan kysymykseen ja seurata vastausten jakaumasta, mitä mieltä muut keskustelijat asiasta ovat. Ensimmäinen kysymys on: ”Tarvitseeko EU presidenttiä?”

Sivuilla on runsaasti EU:n tulevaisuusteemaa käsittelevää taustamateriaalia kuten puheita ja kokousraportteja. Sivuilla on myös tapahtumakalenteri, johon kansalaisjärjestöt voivat lähettää tietoja omista Euroopan tulevaisuutta käsittelevistä tilaisuuksistaan. Materiaalia voi lähettää osoitteeseen info@minuneurooppani.fi.

Sivujen osoite on www.minuneurooppani.fi.

Lisätietoja: verkkotiedottaja Miia Lahti, valtioneuvoston EU-sihteeristö, p. (09) 1605 6063

Valtioneuvoston tiedotusyksikkö Tiedote 312/2003