Uutinen 1.6.2004

EU-vaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys kotimaassa alkaa keskiviikkona 2. kesäkuuta. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tiistai 8. kesäkuuta.

Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on yhteensä 834. Niiden aukioloajat vaihtelevat, mutta jokaisessa kunnassa yleensä ainakin yksi ennakkoäänestyspaikka on avoinna jokaisena ennakkoäänestyspäivänä. Monet ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna myös lauantaina ja sunnuntaina.

Ennakkoon voi äänestää kunnasta riippuen mm. virastoissa, kirjastoissa ja muissa kunnan toimipaikoissa sekä posteissa. Joissakin kunnissa ennakkoäänestyspaikkoja on myös kauppakeskuksissa (mm. Pori, Lahti) sekä kunnan alueella kiertävissä busseissa (mm. Kuhmo, Suomussalmi, Järvenpää).

Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoina on kaikkiaan 211 Suomen edustustoa 92 eri valtiossa. Ennakkoäänestys ulkomailla toimitetaan 2. – 5. kesäkuuta. Useimmissa ulkomailla olevissa ennakkoäänestyspaikoissa äänestysajanjakso on tätä lyhyempi.

Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Äänestämisen yhteydessä on esitettävä kuvallinen henkilöllisyystodistus. Myös postissa tullut ilmoituskortti (ilmoitus äänioikeudesta) on hyvä ottaa mukaan, sillä se nopeuttaa äänestämistä.

Tietoa ennakkoäänestyspaikoista

Luettelo kaikista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista on Internetissä oikeusministeriön vaalisivuilla osoitteessa www.vaalit.fi. Sivuilla on lisäksi tiedot kaikista ehdokkaista. Ennakkoäänestyspaikoista saa tietoja myös oikeusministeriön maksuttomasta puhelinpalvelusta, suomeksi numerossa 0800-1-57575 ja ruotsiksi numerossa 0800-1-38383.

Ennakkoon äänestäneiden määrät

Ennakkoäänestyksen aikana vaalisivuille www.vaalit.fi (kohtaan Tietopalvelu) tulee noin klo 18 ja noin klo 21 tiedot ennakkoon äänestäneiden määristä koko maassa. Klo 21 kerrotaan myös määrät vaalipiireittäin ja kunnittain. Lauantaina ja sunnuntaina vastaavat tiedot päivitetään jo noin klo 16 ja klo 17.

Lisätietoja:
/> Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. (09) 1606 7572, hallitussihteeri Anu Laaksonen, puh. (09) 1606 7620