Uutinen 11.10.2004

Euroopan ympäristömerkki

EU-Kukka -viikko 18. – 24. lokakuuta, ”Hyvä päätös kestää”

EU-kukka –viikkoa vietetään lokakuun lopussa yhdeksässä EU:n jäsenmaassa. Kampanjan tarkoituksena on tehdä merkkiä tunnetummaksi, sekä ennen kaikkea muistuttaa kuluttajien helposta mahdollisuudesta vaikuttaa valinnoillaan. Ympäristön kannalta hyvä ostopäätös on kestävä ja laadukas valinta myös ostajalle itselleen. Eu-kukka –viikko alkaa Suomessa tapahtumapäivän merkeissä pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa 16.10. Kauppakeskuksissa ja MTV3:n nettisivuilla on mahdollisuus osallistua EU-Kukka-aiheiseen yleisökilpailuun, jossa on palkintona merkin saaneita tuotteita ja mm. matka Rhodokselle EU-kukan saaneeseen hotelliin.

EU:n ympäristömerkintäjärjestelmä on perustettu vuonna 1992. Euroopan ympäristömerkin tavoitteena on edistää ympäristöä vähemmän kuluttavien tuotteiden kehittämistä, valmistusta, markkinointia ja käyttöä. Merkki antaa kuluttajille entistä parempaa ja luotettavampaa tietoa tuotteiden ympäristövaikutuksista.

EU-kukka myönnetään tuotteen elinkaaren ympäristövaikutusten perusteella. Myöntämisperusteet on vahvistettu noin kahdellekymmenelle eri tuoteryhmälle. Myöntämisperusteet ovat aina määräaikaisia, ja määräajan umpeuduttua vahvistetaan uudet, tiukemmat perusteet. Suomessa EU-kukan käyttöoikeus on myönnetty Tikkurila Oy:lle ja Anne Linnonmaa Oy:lle.

Lisätietoa EU-kukasta:

www.sfs.fi/ymparist (Eu-kukka-sivu)

www.eco-label.com/finnish
www.europa.eu.int/comm/environment/ecolabel/index_en.htm

EU-kukka -viikon tapahtumia />
www.mst.dk/indu/02050500.htm#Finland