Uutinen 12.11.2004

Liettua vahvisti perustuslaillisen sopimuksen

EU:n perustuslaillisen sopimuksen ehti ratifioimaan ensimmäisenä Liettua.

Liettuan parlamentti vahvisti sopimuksen 11.11. äänin 84-4. Italia oli suunnitellut vahvistavansa sopimuksen jäsenmaista ensimmäisenä, nyt Liettua ehti ensin. Italiakin aikoo vahvistaa sopimuksen vielä ennen joulua.

EU:n perustuslaillinen sopimus allekirjoitettiin Roomassa 29.10. Sopimus hyväksyttiin kesäkuussa kahden vuoden neuvottelujen jälkeen. Allekirjoittamisen jälkeen alkoi ratifioimisjakso, joka kestää vuoden 2006 lokakuun loppuun. Jakson aikana kaikkien unionin 25 jäsenvaltion tulee ratifioida, eli hyväksyä sopimus kansallisesti, joko parlamentissa tai kansanäänestyksellä. Sopimus tulee voimaan vasta, kun kaikki jäsenvaltiot ovat sen ratifioineet.

Mitä mieltä olet perustuslaillisesta sopimuksesta? Tule keskustelemaan Eurooppa-tiedotuksen keskustelupalstalle. Myös Kimmo Kiljunen on ottanut kantaa aiheeseen.

VNK:n tiedote

Lisätietoa perustuslaillisesta sopimuksesta