Uutinen 16.12.2005

Maakunnat 10 vuotta Euroopan unionissa; Pohjois-Savo

Pohjois-Savo pääsi unionin rakennepolitiikkaan kunnolla mukaan vasta Agenda 2000 jälkeen. – Tuloksia on vaikea mitata, mutta vuosien 2000-2003 työpaikkaluvut näyttävät n. 2000 nettolisäystä, toteaa maakunnan vs. maakuntajohtaja Jussi Huttunen.

Puijolta avautuu yksi Pohjois-Savon parhaimmista näkymistä.
Kuva: Pohjois-Savon liitto

Unionin lippu liehuu monessa asiassa Pohjois-Savossa

-Mikä johtuu Euroopan unionista ja mikä jostakin muusta, heittää Pohjois-Savon vs. maakuntajohtaja Jussi Huttunen. Huttunen on vetänyt maakuntaliittoa pätkätyöläisenä varsinaisen viranhaltijan Antti Mykkäsen ollessa valtiosihteerikomennuksella valtakunnan tasolla.

-Sen kai voi sanoa, että uhkakuvat eivät ole toteutuneet ja Itä-Suomessa on menty reippaasti eteenpäin, ison savolaisen Leppävirran kunnan pitkäaikainen vetäjä pohtii.

Huttuselta maakunnan liiton vetäminen sujuu rasvatusti ja välillä mies joutuu toppuuttelemaan. – Korvissa soi globaalitalous ja Lissabonin strategiat seminaarien ja kokousten jäljiltä, eikä niistä täällä unionin laidallakaan irti pääse. Pohjois-Savo on osa Suomea ja Suomi globaalia maailmaa. Piiloon ei päästä uhkilta ja mahdollisuuksiiin on itse tartuttava.

Jussi Huttunen muistuttaa, että esimerkiksi maatalouden rakennemuutos olisi toteutunut ilman unionin jäsenyyttäkin ja samoin monien muiden alojen rakenneuudistukset. – Pelkästään teknologian kehittyminen muuttaa rakenteita. Toiset omaksuvat, uudistuvat ja pärjäävät. Toisella puolella on aina niitä, joita uudistukset kohtelevat enemmän tai vähemmän kovakouraisesti.

-Keskittyminen ja esimerkiksi kaupungistuminen on megatrendi ja sille emme täällä Suomessakaan voi mitään vaikka mitä jarrua painaisimme. Ikääntyminen on toinen iso kysymys. On sopeuduttava ja tehtävä asioita uudella tavalla.

Pohjois-Savo pääsi unionin rakennepolitiikkaan kunnolla mukaan vasta Agenda 2000 jälkeen. – Tuloksia on vaikea mitata, mutta vuosien 2000-2003 työpaikkaluvut näyttävät noin 2000 työpaikan nettolisäystä. Vähintään voi sanoa, että kai Itä-Suomen Tavoite 1-ohjelma on jotain siinä vaikuttanut.

Vs. maakuntajohtajakaan ei ole löytänyt maakuntaliiton kätköistä viisasten kiveä. –Ei sitä ole ja siksi mennään laajalla rintamalla eteenpäin. Pohjois-Savon kaikkia elinkeinoja kehitetään. Toki Huttunen osaa tilastoja lukea. –Maataloudesta lähtee edelleen väkeä, ja samoin teollisuustyöpaikat hiemen vähenevät seuraavina vuosikymmeninä. Plussaa saadaan matkailusta ja palveluista, Huttunen sanoo.

EU-lippu liehuu monessa hankkessa myös Pohjois-Savossa.
Kuva: Euroopan komission kuvapankki.

Maakuntaliiton arkistoista löytyy iso pino selvityksiä ja arviointeja. –Suhteellisen yksimielisiä voidaan Pohjois-Savossa olla siitä, että kehittämistoimet ovat oikeansuuntaisia, mutta tulokset eivät sittenkään riittäviä. Työpaikkoja on syntynyt runsaasti, mutta edelleen on korkea työttömyys. Koulutukseen on satsattu, mutta silti alkaa olla pulaa ammattiosaajista. Kovaa pitää juosta, että pysytään edes paikoillaan, Huttunen tiivistää.

Euroalueessa mukanaoloa Jussi Huttunen pitää myönteisenä. -Valtiontalous on kunnossa ja korkotaso alhainen. Makrotalouden vakaus on tärkeää. Kuntien tilanne on silti vaikea. Sillä sektorilla käydään nyt läpi omaa rakenneuudistusta ja ratkaisut ovat vaikeita. Tarvitaan joustavuutta ja uskallusta uudistua. Muutosvastarinta on yllättävän kova pienissäkin asioissa.

Jussi Huttunen on ehtinyt olla monessa mukana, mm. Julkisen Sanan Neuvostossa ja mielipiteitä löytyy myös ajankohtaisesta EU:n julkisuuskuvakeskustelusta. –Kaipaisin vähän enemmän taustoittavaa otetta EU-uutisointiin. Kai se edelleen on yksi median tehtävistä? Uutisten ja viihteen lisäksi tähän puoleen pitäisi kiinnittää huomiota. Pohjois-Savossakin EU-lippu liehuu monessa hankkeessa mukana. Tästäkin puolesta olisi ihmisille hyvä kertoa vähän perusteellisemmin.

Teksti: Aluetiedottaja Martti Ruokolainen, Pohjois-Savon Eurooppa-tiedotus.

Ensi viikolla pohdintoja jäsenyyden vaikutuksista Kainuun maakunnassa.

Sarjassa aiemmin ilmestyneet haastattelut:

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan näkemyksiä
Varsinais-Suomi
Keski-Suomi
Lappi
Satakunta
Pohjois-Karjala
Etelä-Karjala
Etelä-Savo
Päijät-Häme
Itä-Uusimaa
Uusimaa
Kymenlaakso
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaa