Uutinen 13.3.2007

Euroopan kevät 2007 käynnistyy maaliskuussa

Euroopan kevät on jokavuotinen EU:n kansalaisille suunnattu aloite, jonka tavoitteena on saada koululaisten keskuudessa aikaan keskustelua ja pohdintaa EU:sta, sen saavutuksista sekä tulevaisuudesta.

Euroopan kevät -logo

Euroopan kevät 2007 käynnistyy 26. maaliskuuta ja kestää 30. kesäkuuta asti. Erityisjuhlapäivä on 9. toukokuuta, joka on samalla Eurooppa-päivä.

Tänä vuonna vietetään Rooman sopimuksen allekirjoittamisen 50-vuotisjuhlaa ja tämän vuoksi Euroopan kevät 2007 -kampanjan teemana onkin ”Yhdessä vuodestä 1957”. Euroopan kevät tarjoaa koululaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden tavata EU:n asiantuntijoita ja poliittisia johtajia sekä vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia.

Kouluissa ympäri Eurooppaa järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten näyttelyitä, väittelyitä, kilpailuja ja verkkokeskusteluja esimerkiksi eri maiden oppilaiden kesken. Koulut voivat osallistua näihin tapahtumiin omalla tavallaan ja omien resurssiensa mukaisesti.

Euroopan kevät -tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2002 Euroopan konventin jäsenten aloitteesta, jolloin alkuperäisenä ajatuksena oli EU:sta kertominen oppilaille. Eurooppalainen kouluverkko (EUN) on jatkanut Euroopan kevään toteuttamista yhdessä Euroopan komission kanssa. Viime vuonna tapahtumaan rekisteröityi 7501 koulua eri puolilta Eurooppaa.

Euroopan kevät 2007 -verkkosivuilta löytyy tietoa tapahtumasta sekä opetusmateriaalia ja ehdotuksia kouluissa järjestettäviin tilaisuuksiin.

Euroopan kevät 2007 -verkkosivut

Euroopan unionin EUROPA-palvelimen Euroopan kevät 2007 -sivut