Uutinen 4.7.2007

Romania ja Bulgaria säästyivät toistaiseksi EU:n rangaistuksilta

EU:n oikeus- ja sisäasiainkomissaarin Franco Frattinin (kuvassa) mukaan Romania ja Bulgaria ovat edenneet uudistuksissaan, mutta ongelmia maiden oikeusjärjestelmissä vielä löytyy. (Kuva: Komission kuvapankki)

Euroopan unioniin tämän vuoden alussa liittyneet Romania ja Bulgaria säästyivät rangaistuksilta, kun EU:n komissio julkaisi maiden tilaa koskevat raportit keskiviikkona 27. kesäkuuta. Komissio oli aiemmin uhannut Romaniaa ja Bulgariaa toimenpiteillä, mikäli nämä eivät saavuta EU:n vaatimia uudistuksia.

Komissio moitti viime tammikuussa Romaniaa ja Bulgariaa riittämättömistä toimista korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden poistamiseksi. Rangaistuksiin olisi kuulunut esimerkiksi maiden EU:n oikeus- ja sisäpolitiikkaan osallistumisen jäädyttäminen.

Raportin mukaan Romania ja Bulgaria ovat onnistuneet jonkin verran vuoden 2006 joulukuussa asetettujen tavoitteiden toteuttamisessa. Esimerkiksi oikeusjärjestelmän reformien suhteen on tapahtunut parannusta, mutta nuhteita annettiin erityisesti yhä esiintyvän korkean tason korruption vuoksi. Edistystä on tapahtunut, ja maat ovat tehneet muutoksia perustuslakeihinsa. Toteutuksessa on kuitenkin vielä ongelmia.

EU:n oikeus- ja sisäasioiden komissaari Franco Frattini muistutti raportin julkaisun yhteydessä, ettei sanktioiden uhka ole vielä ohi. Komissio on jatkanut sanktioiden langettamismahdollisuutta vuoden 2008 kesäkuuhun, jolloin julkaistaan seuraava raportti maiden tilasta.

 

Komission edistysraportti Bulgariasta (englanniksi)

Komission edistysraportti Romaniasta (englanniksi)