Uutinen 3.9.2007

Hilloatko direktiivin mukaisesti?

EU:n hillodirektiivi koskee vain myyntiin tulevaa hilloa. Kuva: Kotimaiset kasvikset ry

Marjojen säilöntäaika on parhaillaan käynnissä ja moni ostaa myös tuoremarjaa pakastimeen talven varalle. Tuoremarjojen myyntiä valvotaan kansallisella tasolla. EU:ssa on myös erityinen direktiivi, joka säätelee hilloksi jalostetun marjan myyntiä. Omaan käyttöön säilövän ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan direktiivistä tai asetuksesta, sillä ne koskevat vain myyntiin tulevaa hilloa.

Marjan myyntiä säädellään

"Marjan laatuvaatimuksia säätelee kauppa- ja teollisuusministeriön asetus kasvisten kaupan pitämisestä. Asetus koskee esimerkiksi toreilla myytäviä marjoja. Asetuksessa säädetään kasvisten vähittäisvaatimuksista. Myytävien marjojen tulee olla tuoreita ja puhtaita eikä niissä saa olla vierasta hajua tai makua", kertoo elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuoteturvallisuuden ja tuotemarkkinoinnin elintarvikeylitarkastaja Arja Kaiponen.

"Marjan myyntiä valvotaan siten, että alkuperämaa täytyy olla todennettavissa asiakirjoin. Myyjillä täytyy olla jäljitettävyystiedot siitä, minkä maalaista marjaa he myyvät. Esimerkiksi rahtikirjoista tulee käydä ilmi, minkä maalaisesta marjasta on kyse", Kaiponen lisää.

EU on suuri marjojen tuottaja

EU:n tasolla marjanmyyntiala koki huomattavan muutoksen kun EU:n jäseniksi tuli maita, joissa jalostettaviksi tarkoitettavien marjojen tuotantoala on suuri. Unkarin ja Puolan liityttyä unioniin vuonna 2004 EU:sta tuli suurin marjoja jalostusteollisuudelle tuottava maa maailmassa. Suurin yksittäinen mansikan tuottajamaa EU:ssa on Puola. Muissa jäsenvaltioissa tuotetaan mansikkaa tuoremarkkinoille ja pieniä määriä myös teollisuudelle.

Euroopan komission kesäkuussa 2006 julkaistu kertomus selventää sitä, mitkä ovat keskeisimmät vaikeudet jalostettaviksi tarkoitettujen hedelmien alalla. Mansikka-alalla yksi merkittävä tekijä on kasvanut kilpailu EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Marjan viljely on altis myös sääolosuhteille.

Marja jaotellaan laatuluokkiin

Myytävä marja, kuten esimerkiksi mansikka, jaotellaan kolmeen luokkaan: ekstraluokkaan, ykkösluokkaan ja kakkosluokkaan. Ykkösluokan mansikan tulee olla esimerkiksi hyvälaatuista, väriltään hyvää ja vain vähäisiä muotovirheitä sisältävää. Kuluttajan on syytä huomioida, että marjat tulee myyntipaikassa pakata myös siten, että ne kestävät tavanomaisen kuljetuksen kotiin.

Direktiivi takaa hillon laadun

"Direktiivissä, joka on saatettu voimaan kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksella, säädetään hillon, erikoishillon, hyytelön, erikoishyytelön, marmeladin ja kastanjasoseen koostumus- ja merkintävaatimuksista. Tuotteiden määrittely luo alalle yhteiset pelisäännöt, mistä hyötyvät niin alan toimijat kuin kuluttajat. Esimerkiksi mansikkahillossa on oltava mansikkaa tietty vähimmäismäärä, ja maku on aina peräisin mansikasta", tiivistää Eviran tuoteturvallisuus -ja tuotemarkkinointiyksikön ylitarkastaja Tytti Itkonen.

Hilloasetus määrää raaka-aineet

Direktiivin ohella myytävän hillon koostumusta säätelee kotimainen hilloasetus. Sen mukaan hillo koostuu hedelmästä tai hedelmäsoseesta, sokerista ja vedestä. Hedelmää täytyy hillossa olla 350 grammaa hillokiloa kohti. Hillossa saa käyttää myös hedelmätäysmehua. Erikoishillossa ei saa käyttää muun muassa omenoita, päärynöitä, tomaattia tai kurkkua seoksena muiden hedelmien kanssa. Marmeladia saa sitä vastoin tehdä muistakin hedelmistä ja kasviksista.

Kotitarpeisiin hilloava voi huoletta käyttää haluamiaan raaka-aineita ja määriä, direktiivi ja asetus koskevat vain myyntiin tarkoitettua hilloa.

Teksti: Varsinais-Suomen Eurooppa-tiedotus 

  Komission kertomus neuvostolle ja Euroopan Parlamentille tilanteesta jalostettaviksi tarkoitettujen marjojen ja kirsikoiden alalla

  Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus kasvisten kaupan pitämisestä

  Hillodirektiivi 

  Marja -ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät – ohje valvojille ja toimijoille