Uutinen 19.9.2007

Kaikki mitä olet halunnut kysyä EU:sta

Tampereen lyseon lukion oppilaat kyselivät Lasse Lehtiseltä muun muassa EU:n sopimusuudistuksesta ja kertoivat ajankohtaisen EU-tiedon hyödyttävän ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisessa.

Pirkanmaan Eurooppa-tiedotuksen syyskuun Meppikahvien vieras, Euroopan parlamentin jäsen Lasse Lehtinen (SDP/PES) oli lupautunut vastailemaan kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiinkin EU-aiheisiin kysymyksiin. Aktiivinen yleisö esittikin tiukkoja kysymyksiä laidasta laitaan: EU-jäsenmaksuista aina Lehtisen Romano Prodille lähettämän tervatun soutuveneen kohtaloon.

Onko 60 euroa vuodessa paljon vai vähän?

Suomen Euroopan unionille maksamat jäsenmaksut puhuttivat jälleen. Myös unionin laajentumisen kustannukset herättivät kritiikkiä. Lehtisen mukaan kukin suomalainen maksoi Suomen ensimmäisten 12 jäsenyysvuoden aikana 25 euroa EU-maksuja vuosittain. Unionin laajentumisen tuomien kustannusten vuoksi tuo summa on tulevaisuudessa 60 euroa vuosittain. "Onko 60 euroa paljon vai vähän siitä, että olemme osa sisämarkkinoita ja neljän vapauden aluetta?" kysyi puolestaan Lehtinen.

Hän muistutti myös siitä, että merkittävä osa uusiin jäsenvaltioihin menevistä EU-tuista käy vain kääntymässä uusissa maissa; modernin infrastruktuurin rakentamisessa uusiin jäsenvaltioihin on vanhojen jäsenvaltioiden yrityksillä merkittävä asema. Esimerkiksi Virossa ovat suomalaisyritykset näyttävästi edustettuina.

Turkki ja EU:n perussopimusuudistus

Lehtinen arvioi keskustelun Turkin mahdollisesta EU-jäsenyydestä kestävän vielä ainakin 10-15 vuotta. Lopullinen tulos on täysin auki, etenkin kun turkkilaisten itsensäkin suhtautuminen jäsenyyteen on jyrkästi jakautunut.

Turkin jäsenyyden vastustaminen johtaa monessa maassa myös perussopimusuudistuksen vastustamiseen. Voimassaolevilla EU-sopimuksilla unioni ei voi enää ottaa uusia jäseniä. Sopimusuudistusta tarvittaisiin Lehtisen mukaan nimenomaan päätöksentekokyvyn jatkumisen takaamiseen. Muiden asiakokonaisuuksien osalta unioni voisi edetä pikku hiljaa.

Uuden sopimuksen alistaminen kansanäänestyksiin herätti yleisössä mielipiteitä puolesta ja vastaan. Lehtisen mukaan sopimusuudistuksesta ei kansanäänestystä tarvita, mutta sen sijaan aika ajoin voisi kyllä järjestää äänestyksen siitä, pitäisikö EU:sta erota vai ei. "Sitten katsottaisiin mihin se johtaisi."

Metsästysaseiden kielto uusi EU-legenda?

Julkisuuteen putkahtaa säännöllisin väliajoin erilaisia EU-uutisia, jotka saattavat johtaa väärinkäsityksiin. Tervakielto ja susikiintiöt ovat jo vanhempia esimerkkejä, mutta Lehtisen mukaan myös ehdotus kieltää ampuma-aseiden hallussapito alle 18-vuotiailta on ainakin osin tällainen tapaus. Lehtisen mukaan ampuma-aseet ovat monessa eteläisen Euroopan maassa saatavissa täysin ilman lupia. Tämä on luonut tarpeen säännöstön tiukentamiselle. Samaa lakiehdotusta on tulkittu eri maissa eri tavoin johtuen erilaisista kulttuureista; suomalaisen käytännön ei kuitenkaan tarvitse uuden ehdotuksen myötä muuttua.

Lopuksi Lehtinen vielä paljasti, mitä tapahtui hänen komission entiselle puheenjohtajalle Romano Prodille lahjoittamalleen vanhalle, tervatulle soutuveneelle: sen kohtaloksi tuli tulla poltetuksi Prodien loma-asunnolla Garda-järven rannalla.

Teksti ja kuva: Pirkanmaan Eurooppa-tiedotus

Edellisten Meppikahvien vieraita

MEPit Turussa ja Tampereella – Asialistalla budjetti, energia ja ilmasto (25.4.2007)

Europarlamentaarikko Stubb puhui laajentumisesta ja ”integraatiokyvystä” Tampereella (15.11.2006)