Saavutettavuustyökalut

Uutinen 9.5.2008

Ulkoministeri Stubb Eurooppa-päivän puheessaan: Suomi ollut aina Euroopassa

Ulkoministeri Alexander Stubbin puhe Eurooppa-päivän päätapahtumassa Hämeenlinnan Verkatehtaalla 9. toukokuuta 2008.

Muutosvarauksin

Ajatuksia EU:n tulevaisuudesta

On ilo pitää Eurooppa-puhe Hämeenlinnassa. Hämeenlinna on ollut merkittävä eurooppalainen keskus jo useamman vuosisadan ajan. Hämeenlinna symboloi hyvin Suomen asemaa Euroopassa. Liittyessään Euroopan unioniin Suomi ei tullut Eurooppaan kylmästä vaan otti paikan, joka on sille täysin luonnollinen ja itsestään selvä. Suomi on aina ollut Euroopassa.

Tästä syystä aloitan puheeni vetoomuksella. Toivon, että voimme yhdessä todeta keskustelun Suomen EU-jäsenyydestä päättyneen. Suomi on EU:n jäsen ja sillä siisti.

Nyt voisimme keskittää kaiken energiamme siihen, miten tätä jäsenyyttä käytämme, mitä siltä haluamme. Puheenvuoroni tänään on osa tätä keskustelua. Yritän maalata oman, henkilökohtaisen näkemykseni Euroopan unionin tulevaisuudesta. Siis siitä, millaisena näen EU:n nyt ja muutaman vuoden päästä. Näkemykseni perustuu kolmeen teesiin:

1. Suomi vaikuttaa EU:n kehitykseen.
2. EU ei ole pelkkä kansainvälinen järjestö.
3. EU:lla on kolme keskeistä tehtävää: ulkopolitiikka, energia/ilmasto, talous.

1. Suomi vaikuttaa EU:n kehitykseen

Suomalaisen EU-keskustelun suurin ongelma on terveen itsetunnon puute. Usein syntyy vaikutelma, että emme uskalla ottaa sitä paikkaa, joka meille kuuluu. Arvelemme, että EU kehittyy jollain kohtalonomaisella tavalla, johon emme voi aidosti vaikuttaa.

Oman kokemukseni perusteella voin täysin empimättä vakuuttaa, että EU:hun voi vaikuttaa. Olen jopa yllättynyt siitä, miten paljon yksittäinenkin toimija voi saada aikaan.

Vuosien mittaan olen työni puolesta tavannut satoja ihmisiä, jotka ovat EU-ammattilaisia. Saamani vastaanotto on aina ollut kannustava. Suomalaisille näkemyksille on kysyntää. Meitä kuunnellaan ja meihin luotetaan. Suomi on suuri jäsenmaa ja Suomi on EU:n ytimessä!

Suomalaista EU-keskustelua ovat myös haitanneet myytit, joita on ajoittain aivan tarkoituksella pidetty yllä. EU on esitetty kalliina ja byrokraattisena mammuttina, joka puuttuu kaikkiin pikkuasioihin eikä ymmärrä erityisolosuhteitamme.

Voisin jälleen kerran esitellä listan lukuja osoittaakseni, että EU on edullinen ja hallinnollisesti kevyt järjestelmä, jonka tuottamat säädökset ovat välttämättömiä ja hyödyllisiä. En halua kuitenkaan käyttää aikaanne EU:n mainostamiseen.

EU:ta on helppo mollata: kaikki huono tulee Brysselistä, kaikki hyvä taas on pääkaupungin ansiota. EU:n haukkumisessa on kuitenkin se ikävä piirre, että se on omaan jalkaan ampumista. Tulee mieleen Kummeli-ohjelmassa esiintynyt jääkiekkojoukkueen valmentaja, joka sanoo vaihtoaitiossa pelaajilleen, että "me hävitään tää peli". EU:n haukkuminen on kuin haukkuisi internetiä. Se ei vie asioita eteenpäin eikä lisää kenenkään hyvinvointia.

En tietenkään halua sulkea kenenkään suuta, päinvastoin. Olen iloinen siitä, että ystäväni Timo Soini ottaa osaa EU-keskusteluun. Hän on sitäpaitsi siinäkin mielessä erinomainen EU-keskustelija, että hän paneutuu asioihin ennenkuin lataa. Vaikka en ole hänen kanssaan EU:sta samaa mieltä, olen valmis taistelemaan puolustaakseni hänen oikeuttaan sanoa mielipiteensä. EU ei saa olla pyhä.

EU:n kehittämisessä tarvitaan aimo annos suomalaista rehellisyyttä. Meidän on uskallettava katsoa totuutta silmiin ja tunnustaa tosiasiat, jotta voimme tehdä järkeviä päätöksiä. Tässä olemme aina olleet hyviä.

2. EU ei ole pelkkä kansainvälinen järjestö

Mikä EU siis on? Patenttivastaus tähän kysymykseen on eräänlainen kiertoilmaus: EU on vähemmän kuin valtio mutta enemmän kuin kansainvälinen järjestö. Se ei kuitenkaan ole kunnon vastaus. Se on samaa sarjaa kuin A.I. Arwidssonin lausahdus "ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia".

Eihän suomalaisuus voi olla pelkästään ei-ruotsalaisuutta ja ei-venäläisyyttä. Olemmehan olleet pitkään sekä Ruotsin että Venäjän valtion kansalaisia, ja nyt uskalletaan jo myöntää, etteivät nuo yhteiselon vuodet rakkaiden naapureittemme kanssa olleet pelkkää kurjuutta.

EU:ssakin on eräitä valtion ja eräitä kansainvälisen järjestön piirteitä. Ne on rehellisesti myönnettävä. EU:lla on muun muassa yhteinen raha, yhteiset perusoikeudet, yhteiset tullit, yhteinen maatalouspolitiikka ja yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. EU on toisaalta jäsenvaltioiden yhteistyön foorumi, eräänlainen pysyvä kansainvälinen konferenssi.

Olen avoimesti myöntänyt, että tuen EU:n valtiollisten piirteiden vahvistamista eli eräänlaista federalismia. Puhun nyt siis hajautetusta, en keskitetystä federalismista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pidän sitä välttämättömänä. Olen päinvastoin iloinen siitä, että EU:n uusi perussopimus ikään kuin kirjaa ulos sen kehityksen, jonka kaikki jäsenvaltiot voivat hyväksyä – ei enempää eikä vähempää.

Olen valmis puolustamaan kynsin ja hampain Lissabonin sopimusta. Se on paras mahdollinen EU:n kehityksen perusta tällä hetkellä. Nyt on turha haaveilla muusta. Kun sopimus toivottavasti tulee voimaan, voimme viimeinkin siirtyä välineistä tavoitteisiin. Voimme lopettaa miten-kysymyksen käsittelyn ja siirtyä mitä-aikaan. Voimme miettiä, mihin tätä suurella vaivalla rakennettua järjestelmää haluamme jatkossa käyttää.

En kuitenkaan suostu myöntämään, että EU olisi hukannut viime vuodet oman navan tuijotteluun. Tällaista väitettä huomaan monien kirjoittajien mielellään viljelevän.

EU:n toimintaa säätelevät sopimukset ovat kansainvälistä oikeutta. Jos niitä ei olisi, EU:n toiminta olisi laitonta. EU ei voi tehdä mitään, jos sen jäsenvaltiot eivät ensin päätä pelin sääntöjä.

EU:n pelisääntöjen uudistaminen ei ole myöskään pysäyttänyt muuta toimintaa. On väärin väittää, että EU:n kaikki energia olisi viime vuosina mennyt sopimuspykälien pohtimiseen. Kun katselee vaikkapa Eurooppa-neuvostojen eli EU:n huippukokousten päätelmiä viime aikoina, huomaa että niissä ei juuri perussopimusta pohdita. Sen sijaan muun muassa taloutta, oikeus- ja sisäasioita ja ulkopolitiikkaa on linjattu sivukaupalla. Sitähän kaikki juuri odottavat – oikeiden asioiden hoitamista. Ja sitä on koko ajan tehty.

3. EU:lla kolme keskeistä tehtävää

Kun sanoo, että EU:n pitää keskittyä oikeisiin asioihin, kannattaa myös sanoa ääneen mitä nuo oikeat asiat ovat. Tässäkään ei tule tyytyä siihen, että listaa mihin EU:n ei ainakaan tule sekaantua. Sudet tai pyöriäistarkkailijat on helppo nostaa esiin esimerkkeinä EU-hölmöilystä mutta on paljon vaikeampaa sanoa, mihin EU:n pitäisi heti paikalla puuttua.

Yritän silti.

Aloitan siitä, mihin ulkoministerin varmaan kuuluu jo virkansa puolesta puuttua ensimmäiseksi. Siis ulkopolitiikasta.

Olen ilokseni havainnut, että hurjimmatkaan EU-kriitikot eivät yleensä vaadi EU:n yhteisen ulkopolitiikan purkamista. Se on jopa loogista, koska kansalaisten selvä enemmistö koko EU:n alueella tukee EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa ja useimmissa maissa myös EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikkaa. Näin on myös Suomessa.

EU:n kysyntä maailmalla on valtava. EU:n brändi tuntuu usein olevan parhaimmillaan EU:n ulkopuolella. Esimerkiksi Iranin ydinohjelmasta käydyissä neuvotteluissa EU:n edustaja edusti samalla koko kansainvälistä yhteisöä mukaan lukien Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. EU:lla on vaikutusvaltaa, kun se puhuu yhdellä äänellä. YK:ssa lähes satakunta maata seuraa EU-maiden äänestyskäyttäytymistä silloin, kun se on yhtenäistä. EU:n vahvan yhtenäisyyden ja toimijuuden rakentaminen on pitkän tien takana, mutta siihen suuntaan on sinnikkäästi pyrittävä.

EU:lle luotava yhteinen ulkosuhdehallinto on valtava mahdollisuus. On oikeastaan ihme, että sitä ei ole keksitty aikaisemmin. Kun EU:n ulkopolitiikka on sekä EU:n että jäsenvaltioiden politiikkaa, on itsestään selvää, että jäsenvaltioiden on osallistuttava sen toimeenpanoon. Suomi tulee antamaan parhaat voimansa ulkosuhdehallinnon käyttöön. Toimiva unionin ulkosuhdehallinto voi antaa merkittävää tukea omalle ulkoministeriöllemme ja suurlähetystöillemme maailmalla.

En kantaisi myöskään kovin suurta huolta siitä, että EU:lla on useampia edustajia kansainvälisissä yhteyksissä. Uskon, että tästä synnytetty ongelma on teoreettinen. Kun uudet edustajat valitaan, heille syntyy työnjako ikään kuin itsestään. Se riippuu muodollisten valtuuksien lisäksi valittujen henkilöiden persoonista.

Suomen on turha pelätä vahvaa EU-presidenttiä tai -ulkoministeriä. Mitä vahvempia he ovat, sen parempi meille. EU tarvitsee sekä presidentin että ulkoministerin hoitamaan globaalille toimijalle kuuluvia ulkopolitiikan tehtäviä. Tarvitaan jatkuvuutta suhteissa maailman päättäjiin ja korkeimman tason vuoropuhelua. Presidentillä yhdessä komission puheenjohtajan kanssa on tärkeä rooli luotaessa suhteita Venäjän ja Yhdysvaltain uusiin presidentteihin.

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka on kokonaisuus, johon kuuluu myös puolustuspolitiikka. Suomi on aina tukenut EU:n puolustuspolitiikan kehittämistä ja antanut siihen oman panoksensa. Näin on jatkossakin. Odotan myönteisen uteliaana tulevan puheenjohtajavaltio Ranskan ehdotuksia EU:n puolustuspolitiikan kehittämisestä. Olen varma, että voimme tukea monia Ranskan ehdotuksia ja olla mukana niitä muovaamassa.

Lissabonin sopimuksessa on puolustuspolitiikan kehittämisestä paljon enemmän kuin avunantovelvoite, joka sitoo niin Suomea kuin muitakin jäsenvaltioita sellaisenaan. Sotilaallinen yhteistyö EU:n sisällä tiivistyy ja sotilaallisia voimavaroja kehitetään. Suomen on syytä olla tässä kehityksessä aktiivisesti mukana.

Toinen EU:n välitön haaste on energia- ja ilmastopolitiikka. Siitä on puhuttu niin paljon, että on syntynyt eräänlainen ylihehkutuksen vaara. Kyse on kuitenkin hyvin kouriintuntuvista asioista. Minun ikäpolveni on esimerkiksi saanut kyseenalaisen ilon nähdä Itämeren tilan romahduksen yhden sukupolven aikana. Pelkään, että omat lapseni ehtivät vielä nähdä ilmastonmuutoksen seuraukset, jotka tulevat olemaan pohjoisilla alueilla erityisen dramaattiset.

EU:lla on kiire. Jos asiat kehittyvät itsekseen, ne kehittyvät huonoista entistä huonommiksi. Tällöin energiataloutemme rapautuu ja ympäristömme tuhoutuu peruuttamattomalla tavalla.

Työssä ilmaston puolesta Suomella on paljon annettavaa. Meillä on pitkä kokemus energiaintensiivisen talouden järjestämisestä. Emme saa jättää aloitetta toimijoille, jotka yrittävät ratkaista ongelmia, jotka meillä on jo ratkaistu.

Meillä on EU:n energia- ja ilmastopolitiikassa paljon pelissä. Se edellyttää kotikentällämme laajaa hallinnon sisäistä yhteistyötä. Olen erittäin iloinen siitä johtoroolista, jonka pääministeri Matti Vanhanen on näissä asioissa ottanut.

Kolmas EU:n suuri haaste on sen leipälaji eli talous. Maailmantalouden epävakaus on ongelma, jonka ratkaisemisessa EU on kullanarvoinen. Nyt näemme konkreettisesti, mitä tarkoitti EU-jäsenyytemme alkuaikoina toistettu vaatimus istumisesta niissä pöydissä, joissa meitä koskevista asioista päätetään.

EU:lla on hyvin vahvat aseet talousasioiden hoidossa. Niihin kuuluvat yhteinen rahapolitiikka, yhteinen kauppapolitiikka ja yhteinen maatalouspolitiikka. Näitä aseita on uskallettava nyt käyttää. Se on täysin EU:n perussopimuksen hengen mukaista.

EU on maailman suurin talous, suurin ulkoisen avun antaja ja suurin yksittäinen toimija kansainvälisessä taloudellisessa yhteistyössä. Ja koolla on väliä. Nyt tarvitaan vain suurta viisautta siinä, miten EU:n painovoimaa suunnataan.

Protektionismi nostaa päätään kaikkialla Euroopassa. Tämä tie ei vie perille – se vain heikentää maanosamme kilpailukykyä, mikä on talouskasvun ja työllisyyden edellytys.

Emme tarvitse julkisen vallan roolin vahvistamista talouden hallinnassa. Niin kauan kuin luotetaan siihen, että julkinen valta takaa talouden toiminnan vakaat puitteet, kaikki on hyvin.

On kuitenkin varauduttava myös siihen, että tuo luottamus järkkyy. Siihenkin tilanteeseen on tarjolla keinoja, jotka eivät pahenna itse ongelmaa.

Tässäkin asiassa Suomella on paljon annettavaa. Euroopasta on vaikea löytää julkista taloutta, joka olisi paremmin hoidettu kuin meidän. Taas tarvitaan tervettä itsetuntoa.

* * * 

Tässä oli siis lyhykäisyydessään ajatuksiani EU:n tulevaisuudesta. Se on tehokas, vastuullinen ja oikeudenmukainen Eurooppa. Se on myös kaikkien Eurooppa – moniääninen, monikulttuurinen ja monialainen.

EU:ta ei saa jättää vain asiantuntijoille. Se ei ole mikään tekninen ongelma, johon on löydettävissä yksi ja ainoa oikea ratkaisu. EU on epätäydellinen ja keskeneräinen. Kaikkien panosta tarvitaan työssä.

Eurooppa-päivä on hyvä hetki nostaa katse hetkeksi pois päälle kaatuvista asioista ja miettiä, mihin ollaan menossa ja mihin pitäisi mennä.

Suomelle kuitenkin jokainen päivä on Eurooppa-päivä. Ja niin on aina ollut.

Seuraa meitä