Uutinen 8.7.2008

Hyödyllistä tietoa matkaa Euroopassa suunnitteleville

Euroopan komissioTänäkin kesänä tuhannet suomalaiset tekevät lomamatkan toiseen EU-maahan. (Kuva: Euroopan Komissio)

EU:n ansiosta matkustaminen on tänä päivänä entistä helpompaa, sillä useat rajat EU:n sisällä voidaan ylittää ilman rajatarkastuksia ja yhteinen valuutta helpottaa hintavertailua sekä vähentää valuutanvaihtoa. Suomalaiset tekivätkin viime vuonna 1,4 miljoonaa matkaa ulkomaille, joista suurin osa suuntautui Eurooppaan.

Matkaa suunniteltaessa täytyy huomioida muun muassa tarvittavat matkustusasiakirjat, terveydenhoitopalvelut ja matkapuhelimen käyttö. Loma- ja virkamatkaa suunnittelevat ottavat huomioon eri asioita. Muun muassa EU:n verkkosivuilta löytyy vinkkejä ja käytännön tietoa. Lisäksi ulkoministeriön verkkosivuilta löytyy paljon matkustamiseen ja matkustusturvallisuuteen liittyvää tietoa.

Uimarantojen laadusta lomalaisten ei tarvitse kantaa suurempaa huolta, sillä kesän alussa komissio julkaisi uimavesiraporttinsa, jonka mukaan suurin osa Euroopan uimarannoista ovat hyvässä kunnossa. Jos kuitenkin haluaa tarkistaa kohdemaansa virallisesti hyväksytyt uimarannat, kannattaa katsoa komission uimavesiraportti (linkki alla).

EU:n ulkopuolelle matkustettaessa

Euroopan komissioEU:n verkkosivujen kautta löytyy tietoa niin kaupunki- kuin rantalomalaisillekin. (Kuva: Euroopan Komissio)

EU:n ulkopuolella matkaavien on hyvä tietää, että hätätilanteissa kaikki EU-jäsenvaltioiden diplomaatti- ja konsuliviranomaiset antavat apua ja neuvoja. Jos lomamaassa ei siis ole kotimaan edustustoa, voi kääntyä muiden EU-maiden viranomaisten puoleen. Esimerkiksi vakavan onnettomuuden tai väkivaltarikoksen uhriksi joutuessaan EU-kansalaisella on oikeus 27 EU-maan diplomaatti- ja konsuliviranomaisten antamaan suojeluun.

Turismi on tärkeää EU:n taloudelle

Eurooppa on suosittu matkakohde myös EU:n ulkopuolisille matkailijoille. Kymmenen suosituimman matkailumaan joukkoon mahtuu kuusi EU-jäsenvaltiota, joten turismi ja matkailu ovat tärkeitä sektoreita eurooppalaiselle taloudelle. EU:n matkailupolitiikka uudistettiin vuonna 2006. Uudistuksen tarkoituksena on auttaa palveluntuottajia vastaamaan kasvavaan kysyntään ja lisäämään turismia Euroopassa.

Lisätietoja:

Yleistietoa matkailusta (Suomi.fi -verkkosivut)

Matkustaminen Euroopassa (EU:n verkkosivut)

EU-jäsenvaltioiden viralliset matkatoimistot

Euroopan Nuorisoportaali- Nuorille ja niukan budjetin kanssa reissaaville

Syventävää tietoa vapaan liikkuvuuden mahdollisuuksista

Matkustaminen (Ulkoasianministeriön verkkosivut)

Hädänalaisten kansalaisten avustaminen (Ulkoasiainministeriön verkkosivut)

Komission uimavesiraportti (englanniksi)