Uutinen 12.8.2008

EU:n ulkoministerit koolle Georgian kriisin takia

Tiedote 284/2008
12.8.2008

EU:n yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto järjestää ylimääräisen kokouksen keskiviikkona 13. elokuuta Brysselissä Georgian tilanteesta. Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri Alexander Stubb. Stubb matkustaa Brysseliin tiistai-iltana Moskovasta.

EU:n ulkoministerit käsittelevät ylimääräisessä kokouksessaan Georgian tilannetta ja EU:n roolia kriisin ratkaisussa. Taistelut Etelä-Ossetiassa laajenivat 8. elokuuta täysiksi sotatoimiksi Georgian ja Venäjän välillä.

Suomi selostaa kokouksessa toimiaan Etyj-puheenjohtajana Georgian tilanteen rauhoittamiseksi ja ratkaisemiseksi. Tilanne Georgiassa on erittäin huolestuttava. Suomi pyrkii Etyj-puheenjohtajamaana taistelutoimien välittömään lopettamiseen ja erityisesti uusien siviiliuhrien välttämiseen. Lisäksi pyritään käynnistämään uudelleen neuvottelut konfliktin rauhanomaisesta ratkaisusta.

Kansainvälinen yhteisö on ilmaissut huolensa tilanteen kehityksestä ja vedonnut konfliktin osapuoliin rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi.

Lisätietoja: yksikönpäällikkö Tuula Yrjölä, itäosasto, puh. 09 1605 6095, 040 740 9213, lähetystöneuvos Anne Huhtamäki, Eurooppa-osasto, puh. 09 1605 6097, 040 546 0456, ja lehdistöneuvos Marko Ruonala, Suomen pysyvä edustusto EU:ssa, puh. +32 475 752072