Uutinen 8.9.2008

Pääministeri Matti Vanhanen avasi 20/20 -ministerit maakunnissa -kierroksen Helsingissä

Vanhanen Ruokanen KangasharjuSuomen pitää priorisoida toiveitaan, jotta saamme meille tärkeitä asioita läpi", korosti pääministeri Vanhanen "ministerit maakunnissa – keskustelusarjan" avajaistilaisuudessa. (Kuva: Eurooppatiedotus)

Pääministeri Matti Vanhanen avasi "20/20 -ministerit maakunnissa" nimellä kulkevan keskustelutilaisuuksien sarjan Helsingin yliopistolla keskiviikkona 3.9.2008. Tilaisuus veti Porthanian rakennuksen luentosaliin yli sata henkeä, ja ajatusten vaihto yleisön kanssa oli ajoittain vilkasta.

Pääministeri Vanhanen puhui muun muassa Suomen vaikuttamismahdollisuuksista Euroopan unionissa. Vanhanen kutsuu koolle alkuvuodesta 2009 laajan avoimen keskustelufoorumin, jossa on tarkoitus kuulostella, mitä Suomi haluaa EU:lta vuonna 2010, ja jäsentää Suomen vaikuttamisen strategiaa EU:ssa.

Vanhanen korosti vahvojen Euroopan instituutioiden tärkeyttä ja painotti, että näin Suomi on tasa-arvoisena mukana päätöksenteossa: "Euroopan unioniin ei pidä päästää syntymään pienempiä joukkoja." EU:ssa on toistuvasti käynyt niin, että joukko jäsenmaita on syventänyt yhteistyötään muiden jäädessä rannalle. Viimeksi näin kävi heinäkuussa, kun yhdeksän maata ilmoitti ryhtyvänsä tiiviimpään yhteistyöhön kansainvälisiä avioeroja koskevassa lainsäädännössä.

20/20 Helsingissä. (Kuva: Eurooppatiedotus)Nato- ja Venäjä -aiheet herättivät tunteita ja aiheuttivat väittelyä yleisön kesken. (Kuva: Eurooppatiedotus)

Opponenttina toiminut Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen leukaili Euroopan instituutioiden maineesta, ja sanoi alhaisen äänestysinnon EU-vaaleissa johtuvan siitä, että Euroopan unionin virkamiehiä pidetään "aikamme aatelisina" ja Euroopan parlamenttia "loppuunkulutettujen poliitikkojen hautausmaana." Ruokanen arvosteli myös EU:n heikkoja reaktioita sotilaallisiin kriiseihin: "Uhkaus sanoa kumppanuus irti ei ole riittävä vastaus sotatoimiin."

Georgian tilanne kirvoitti monta yleisökysymystä. Myös direktiivit puhuttivat. Ehdotettiin, että vain Suomelle sopivat direktiivit otettaisiin käyttöön. Kysymyksiä tuli myös energian säästämisestä EU:n energiaomavaraisuudesta ja vaihtoehtoisista energiantoimittajista ja -toimitusreiteistä.

Helsingin tilaisuus aloitti keskustelujen sarjan, jossa kukin hallituksen 20 ministeristä osallistuu yhteen Suomen 20 maakunnassa järjestettävästä EU-aiheisesta keskustelutilaisuudesta.

20/20 – ministerit maakunnissa – tule keskustelemaan EU:sta!