Saavutettavuustyökalut

Uutinen 2.2.2009

Ulkoministeri Stubbin kymmenen teesiä Euroopasta

"Suomen EU-politiikan tahtotila 2010-luvulla" -seminaari
2.2.2009, Finlandia-talo, Helsinki
Ulkoministeri Alexander Stubb

Puherunko keskusteluun "Vahva ja tehokas unioni"

Muutosvarauksin

Vahva ja tehokas unioni on osuva otsikko. Se tiivistää mielestäni hyvin Suomen EU-politiikan perustavoitteen. Pyrin esitykseni aluksi kuitenkin erittelemään, mitä tämä tavoite käytännössä tarkoittaa. Esitän sitten kymmenen teesiä tämän tavoitteen toimeenpanosta EU:n sisäisessä ja ulkoisessa toiminnassa. Lopuksi esitän eräitä yleisiä huomioita EU-politiikkamme suunnasta.

• Suomen lähihistorian tärkein tapahtuma oli liittyminen Euroopan unioniin. EU-jäsenyydestä on tullut yksi Suomen identiteetin kulmakivistä. Suomalaiset ovat terveesti EU-kriittisiä mutta EU:sta eroamista ei kannata kovin moni. Meistä on tässäkin mielessä tullut hyvin eurooppalaisia – kritisoimme EU:ta, koska odotamme siltä niin paljon. EU on Suomelle niin tärkeä, että on täysin oikeutettua pitää sitä jatkuvasti silmällä.

• Euroopan unionin vahvistaminen voi tarkoittaa monia asioita. Siksi on tärkeää määritellä, missä mielessä unionia halutaan vahvistaa. Kaikkein olennaisinta on pitää erillään unionin toimivalta ja tuon toimivallan käyttö. Luulen, että useimmat meistä haluavat keskittyä unionin nykyisen toimivallan tehokkaampaan käyttöön. Ei ole mielekästä lisätä unionin toimivaltaa, jos sen nykyistäkään toimivaltaa ei pystytä käyttämään täysimääräisesti hyväksi. Lienemme siis aika lailla yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on unionin toimintakyvyn – ei niinkään sen toimivallan – vahvistaminen. Juuri tähän pyrittiin Lissabonin sopimuksella, joka hyväksyttiin Suomessa hyvin laajan poliittisen yhteisymmärryksen pohjalta.

• Erottelu unionin ulkoisen ja sisäisen toimintakyvyn välillä on veteen piirretty viiva. Unionilla on vain yksi toimielinjärjestelmä, jolla se hoitaa sekä ulkoiset että sisäiset asiansa. Perussopimuksiin kirjatut unionin tavoitteet ja arvot koskevat sekä ulkoista että sisäistä toimintaa. Suomen tulee kuulua siihen etujoukkoon, joka tavoittelee unionin toimintakyvyn vahvistamista kautta linjan. Unionin tulee käyttää kaikkea sille myönnettyä toimivaltaa tehokkaasti. Se on paras tapa palvella unionin kansalaisia. Esitän nyt kymmenen tapaa, joilla tähän päästään. Tämän seminaarin jäsentelyä noudattaakseni käsittelen ensin unionin sisäistä ja sitten sen ulkoista toimintaa.

***

Unionin sisäistä toimintaa on kehitetty monessa vaiheessa ja moneen tarkoitukseen. Sisämarkkinoiden ympärille on rakennettu vapauden, oikeuden ja turvallisuuden alue. Unionin sisäistä toimintakykyä ei voi kuitenkaan pitää likimainkaan tyydyttävänä. Esitän nyt uudistustavoitteita, jotka koskevat EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaa, talouspolitiikkaa, varainkäyttöä, oikeus- ja sisäasioita ja Itämerta.

1. EU:n energia- ja ilmastopolitiikka on noussut hyvin nopeasti kärkeen niissä mielipidemittauksissa, joissa kysytään kansalaisten toiveita unionin toiminnan painopisteistä. Tämäkin osoittaa minulle, miten valveutuneita EU-kansalaiset keskimäärin ovat. Heille ei tarvitse kertoa, mikä on tämän sukupolven kohtalonkysymys: se on kestävän energia- ja ilmastopolitiikan rakentaminen. Tämän tavoitteen saavuttamista ei edistä se, että keskitytään vetämään rajoja sille, mistä unioni saa päättää ja mistä ei. EU:n yhteisen energia- ja ilmastopolitiikan luominen on täysin mahdollista nykyisen toimivallan pohjalta. Tarvitaan vain selkeä yhteinen tahtotila, joka puretaan sektorikohtaisiksi tavoitteiksi aikatauluineen. Yhteiset energiamarkkinat ovat vasta ensimmäinen askel kohti yhdentynyttä energiahuoltoa, jonka on oltava lopputavoite.

2. Talouspolitiikassa tilanne on mielestäni pitkälti sama kuin energia- ja ilmastopolitiikassa: ympäristön muutokset pakottavat unionin syvempään yhdentymiseen, joka on täysin mahdollista nykyisen toimivallan avulla. Yhteinen talouspolitiikka ei tarkoita sitä, että rahaa siirrellään jäsenvaltiosta toiseen. Se tarkoittaa yhdessä päätettyä ja yhteensovitettua talouspolitiikkaa, jonka lopputavoitteena on Euroopan talouden uusi nousu. Myös tässä asiassa EU:n kansalaiset kääntävät aivan oikeutetusti katseensa unioniin. Jos unioni on onnistunut luomaan sisämarkkinat ja yhteisen rahan, miten se voisi katsoa toimettomana, kun maailmantalous romahtaa?

3. Euroopan unionin varainkäyttöä on uudistettava. Jo nyt on selvää, että unioni ei voi jatkaa varainkäyttöään entiseen malliin vuoteen 2013 asti ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suomen on tuettava rohkeasti tänä vuonna käynnistyvää keskustelua unionin varainkäytön uusista painopisteistä. Emme pääosin saaneet tahtoamme läpi nykyisistä rahoituskehyksistä päätettäessä, joten meillä on täysi puheoikeus niistä puhuttaessa. Unioniin sijoitettujen eurojen tuotto ei ole paras mahdollinen. Unionin rahoitusta on suunnattava uudelleen niin, että se tuottaa lisää kasvua. En käsitä, miksei tätä tosiasiaa voi lausua ääneen. Se ei tarkoita, että unionin maatalous- ja aluepolitiikka pitäisi ajaa alas. Se tarkoittaa, että niitä on uudistettava. Unionista on tehtävä kilpailukykyisempi.

4. Oikeus- ja sisäasioissa muutostarpeet ovat teknisempiä. Niissä on siirryttävä tavalla tai toisella malliin, jossa säädökset syntyvät sisämarkkinalogiikan pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että johtotähtenä on kansalaisen etu – ei jokaisen jäsenvaltion jokainen oikeudellinen erityispiirre. Suomenkin pitää pikku hiljaa tottua ajatukseen, että lainsäädäntömme on eurooppalaista – ei mitenkään leimallisesti suomalaista tai pohjoismaista.

5. Itämeri on mielestäni täysin looginen erityishanke, jossa Suomi voisi täysin rinnoin ja hyvin mielin liputtaa kansallista etuaan. Ei ole mitään väärää siinä, että tietyn maantieteellisen alueen jäsenvaltiot nostavat esiin asioita, jotka ovat niille yhteisiä maantieteen vuoksi. Niin kuin on monesti sanottu, maantieteelle emme voi mitään. Suomi tulee aina olemaan Itämeren rannalla, joten voimme täysin hyvin vaatia unionilta johdonmukaista politiikkaa tällä alueella. Yksikään Itämeren rantavaltio ei lopulta hyödy siitä, että ne sopivat kahdenvälisesti siitä, mitä merelle tehdään. Itämeri jos mikä on alue, jossa unioni voi tuottaa sitä kuuluisaa lisäarvoa.

***

EU:n ulkoinen toiminta on kehittynyt nopeasti viime vuosien aikana. EU:n ulkosuhteille on tullut lisää sisältöä, lisää välineitä ja lisää rahaa. Tästä syystä usein unohtuu, että EU:lla on ollut ulkoista toimivaltaa koko sen historian ajan. Palauttaisin mieliin, että jo vuonna 1957 laaditulla Rooman sopimuksella luotiin yhteinen kauppapolitiikka, johon liittyi muun muassa Euroopan talousyhteisön oikeus tehdä kaikkia jäsenvaltioita koskevia sitoumuksia ja jäsenvaltioiden velvollisuus toimia yhtenäisesti kansainvälisissä yhteyksissä. Nämä periaatteet ovat edelleen se kulmakivi, jolle unionin ulkoinen toiminta tulee rakentaa. Teesini koskevat unionin ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä, rahoitusta, valmistelua, näkyvyyttä ja puolustusulottuvuutta.

1. EU ei ole ulkopolitiikan kääpiö mutta siitä on tehtävä vahvempi jättiläinen. Unionin ulkopolitiikkaa heikentää edelleen sen pirstaloituminen loputtomiin eri sektoreihin, toimielimiin, sopimusjärjestelyihin, budjettilinjoihin ja instrumentteihin. Näistä paloista muodostuu valtava volyymi, mutta tuo volyymi virtaa maailmalle tuhansina puroina, jotka on saatettava yhteen uomaan.

2. Unionin on laitettava rahat ja puheet samaan paikkaan. Tämä on ulkopolitiikan jättiläisen ensimmäinen velvollisuus. Veronmaksajana ihmettelen sitä, että unionin ulkopolitiikan rahoista suurin osa menee asioihin, joista unionin ulkoministerit eivät juuri koskaan anna huolestuneita lausuntoja kokoustensa päätteeksi. Unionin on lisättävä rahoitusta ja kapasiteettia, jolla se voi ratkaista päälle kaatuvia kriisejä. Ilman aitoa toimintakykyä surunvalittelumme ovat tuuleen huutamista.

3. Yhtenäinen politiikka ja rahoitus edellyttävät yhtenäistä valmistelua. Unionin ulkosuhdeneuvosto muistuttaa minusta edelleen liikaa muita kansainvälisiä kokouksia, joissa osallistujavaltiot valittelevat omia murheitaan. Tarvitaan paljon yhtenäisempi ja tehokkaampi valmistelukoneisto, joka tuo neuvottelupöytään tarkemmin valittuja ja pidemmälle mietittyjä ehdotuksia. Brysselin riitaiset ja hajanaiset toimijat on kerta kaikkiaan pakotettava parempaan yhteistyöhön. EU:n ulkoministereiden tulee voida keskittyä suuriin linjoihin pilkkujen viilaamisen sijaan.

4. EU:n vahva ja vakaa ulkoinen edustus on Suomen etu. Suomessa on kenties liikaa painotettu EU:n jäsenvaltioiden yhtenäisyyttä. Tällä tarkoitetaan lähes aina sitä, että eri jäsenvaltiot puhuvat samasta asiasta samalla tavalla. Tämä on toki sinänsä kannatettava muttei missään nimessä riittävä tavoite. Parasta olisi, jos EU:n yhtenäisyys näkyisi myös yhtenäisenä esiintymisenä. On siis Suomen etu, että EU:ta edustaa presidentti tai ulkoministeri eikä viiden hengen hajanainen valtuuskunta, niin kuin aivan hiljattain tapahtui Lähi-idässä. Se on ainut tapa saada todellista huomiota Washingtonissa, Moskovassa tai Pekingissä.

5. Suomen on opittava puhumaan EU:n puolustuksesta rennosti ja laajasti. EU-ympyröissä puolustus ei tarkoita vain sotia, armeijoita ja sotilasliittoja. EU-puolustus pitää sisällään hyvin laajan kokonaisuuden, johon kuuluvat sotilaalliset ja siviilivoimavarat, sotilaalliset ja siviilioperaatiot ja kaikki kriisinhallintaan kuuluva kapasiteetti hyvin laajasti ymmärrettynä. Suomessa tehtävä tiukka erottelu kriisinhallinnan ja puolustuksen välillä ei edistä osallistumistamme EU:n puolustuksen kehittämiseen. Siksi siitä on päästävä eroon. Suomen on tuettava EU-puolustusta varauksettomasti.

***

Lopuksi lupaamani yleisemmät johtopäätökset Suomen EU-politiikasta:

• Suomen EU-politiikan vahvuuksiin kuuluu sen johdonmukaisuus. EU-politiikkamme peruslinjaukset ovat pysyneet hyvin samansuuntaisina jo viiden erivärisen hallituksen aikana. Juuri tästä syystä eräät yksittäiset poikkeamat suuresta linjasta ovat saaneet niin paljon huomiota.

• EU-politiikkamme ei siis mielestäni kaipaa täysremonttia. Voi kuitenkin olla, että se kaipaa lisää kierroksia, mistä tämä seminaarikin on antanut viitteitä. Ei riitä, että haluamme oikeita asioita – meidän on myös tehtävä oikeita asioita. EU-selonteossa tulisikin kiinnittää paljon huomiota EU-politiikan toimeenpanoon. Kaikille EU-toimijoille tulee olla selvää, kuka tekee mitä, kenen kanssa ja missä vaiheessa. Ehkä nimenomaan tässä asiassa – EU-politiikan tyylissä – on ollut enemmän vaihtelua Suomen jäsenyyden aikana. Jäsenyyden alkuaikojen hyökkäävä koko kentän peli on pikku hiljaa vaihtunut eräänlaiseksi karvaamiseksi. Yritämme pitää muiden pelin kurissa ja puolustaa omaa kenttäpuoliskoa. Tässä lienee yksi EU-politiikkamme suurista pulmista: miten saisimme aloitteen takaisin omiin käsiimme? Tähän liittyy Suomessa sitkeästi elävä puhe EU:n ytimistä tai niiden puutteesta. Mahdollisten ytimien etsinnän sijaan meidän kannattaa laittaa kaikki energiamme siihen, että olemme siinä etujoukossa, joka määrittelee EU:n kehityksen suuntaa. Tämä pyrkimys on kirjattu jopa nykyisen hallituksen ohjelmaan, ja se on minulle koko EU-politiikkamme ydin.

• On siis tärkeää, että EU-politiikkaa ei pidetä eräänlaisena fraasikokoelmana. Unionin tehokkuuden tai yhtenäisyyden vaatiminen ei vie asioita eteenpäin ellei vaatija samalla kerro, miten näihin hyviin tavoitteisiin päästään. Tästä syystä yllä esittämäni teesit ovat niin konkreettisia.

• Olen toiminut kaikissa EU:n toimielimissä. Päällimmäinen havaintoni jäsenvaltioiden EU-vaikuttamisen strategioista on se, että kaikilla on parantamisen varaa. Suomen kannalta on lohdullista, että eri jäsenvaltiot tekevät eri virheitä ja kukaan ei pysty hallitsemaan kenttää suvereenisti. Parhaisiin tuloksiin päästään eri toimintatapoja yhdistelemällä. Kaikissa EU:n toimielimissä tulisi pyrkiä vaikuttamaan kaikilla tasoilla. Olennaista on olla liikkeellä oikealla tasolla oikeaan aikaan. Ja viestin tulee olla kullekin vaikuttamistasolle sopiva. Kaiken tämän voimme mielestäni kirjata selontekoon.

• Lopuksi toteaisin yhden perusasian, jonka keksimme jo ennen Suomen ensimmäistä puheenjohtajakautta, noin kymmenen vuotta sitten: EU-politiikan tulee olla hauskaa. EU:ta ei pitäisi lähestyä hampaat irvessä, koska yliyrittäminen ei valitettavasti edistä viestin perillemenoa. Kenties EU-politiikkamme kaipaisi hiukan lisää tekemisen iloa.

Seuraa meitä