Saavutettavuustyökalut

Uutinen 17.3.2009

Euroopan parlamentin vaalisivu avattu

Kuva: Euroopan parlamenttiVaalit 2009 -verkkosivu antaa 10 hyvää syytä äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa kesäkuussa. Sivulla annetaan myös ohjeita äänestämiseen. (Kuva: Euroopan parlamentti)

Euroopan parlamentin Vaalit 2009 -sivusto kertoo uusimmat tiedot Euroopan parlamentin vaaleista, mepeistä ja heidän työstään. Sivusto esittelee nykyiset parlamentin jäsenet ja poliittisen ryhmät sekä menossa olevan vaalikauden tärkeimmät hankkeet ja saavutukset. Sivusto tavoittelee aktiivista keskustelua verkossa EU-asioista mielipidemittausten ja väittelyjen muodossa.

Euroopan parlamentin vaalit pidetään Suomessa sunnuntaina 7.6.2009

Ennakkoäänestysaika kotimaassa on 27.5.–2.6.2009 ja ulkomailla 27.–30.5.2009. Tulevissa vaaleissa Euroopan parlamenttiin valitaan Suomesta 13 jäsentä vaalikaudeksi 2009–2014. Ehdolle voivat asettua kaikki Suomen tai muun EU-maan kansalaiset, joilla on vaaleissa äänioikeus. Kukin puolue voi asettaa enintään 20 ehdokasta. Suomessa ehdokasasettelu päättyy 28. huhtikuuta.

Euroopan parlamentti on ainoa unionin toimielin, jonka kansalaiset valitsevat suorilla vaaleilla. Vaalit toimitetaan jäsenvaltioissa kansallisen vaalilainsäädännön mukaisesti. Kansalaiset valitsevat parlamenttiin yhteensä 736 jäsentä. Jäsenet ryhmittyvät poliittisiin ryhmiin, jotka muodostuvat poliittisten näkemysten mukaan. Euroopan parlamentissa on tällä hetkellä seitsemän poliittista ryhmää.

Lisätietoja:

Vaalit 2009 -sivu

Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto

Oikeusministeriö: Europarlamenttivaalit 2009

Euroopan parlamentista tietoa Eurooppatiedotuksen sivuilla

Vaalitapa Euroopan parlamentin vaaleissa (Eurooppatiedotuksen tietosivu 3/2008)

Euroopan parlamentti: target="_blank" href="http://www.europarl.europa.eu/news/public/story_page/039-48545-040-02-07-906-20090205STO48542-2009-09-02-2009/default_fi.htm">Facebookista ja YouTubesta vauhtia eurovaalikampanjointiin?

On haaste saada suomalaiset äänestämään Eurooppavaaleissa (Eurooppatiedotus 27.2.2009)

Seuraa meitä