Uutinen 20.8.2009

Euron käyttö yleistyy Ruotsissa

Euron kannatus Ruotsissa on kasvanut mielipidekysymyksissä. Sollentunan kunnassa otetaan euro käyttöön kruunun rinnalla ensi vuoden alusta.

Sollentunassa euro käy kohta maksuvälineenä

Kuva: Euroopan komissioKohta eurokolikoita löytyy myös sollentunalaisten kukkaroista. Sollentunan kunta ottaa euron käyttöön kruunun rinnalle ensi vuoden alussa. (Kuva: Euroopan komissio)

Ruotsalaisessa Sollentunan kunnassa aletaan käyttää valuuttana euroa Ruotsin kruunun rinnalla. Kaupungin johto on päättänyt, että Tukholman kupeessa sijaitsevan Sollentunan kaupoissa ja ravintoloissa käyvät vuoden 2010 alusta sekä kruunut että eurot. Euroja saa nostaa myös pankkiautomaateista.

Sollentuna on ensimmäinen Tukholman läänin paikkakunta, joka liittyy omatekoiseen eurovyöhykeeseen. Haaparannassa Suomen rajalla ja Höganäsissä Skånessa sama päätös on tehty jo aiemmin. Päätöstä Sollentunassa perusteltiin nuorella, koulutetulla ja EU-myönteisellä väestöllä. Myös turismin kannalta kruunun ja euron rinnakkaiskäyttö on positiivista.

Asiaa ajanut porvarienemmistö Sollentunassa toivoo, että monet muutkin kunnat tarttuvat esimerkkiin ja antavat vauhtia koko maan siirtymiselle euroon. Kansanpuolue piti euroa esillä vaaliteemanaan kesäkuun alun europarlamenttivaaleissa eikä salaile tavoittelevansa uutta kansanäänestystä eurosta seuraavan vaalikauden aikana. Kansanpuolueen tavoin porvarihallitukseen kuuluvat kristillisdemokraatit ehdottivat äskettäin, että myös Tukholma ottaisi eurot käyttöön. Puolueen mielestä kaupunki voisi muun muassa tarjota työntekijöilleen mahdollisuuden saada palkkansa euroina.

Euron kannatus on kasvanut mielipidekyselyissä

Kuva: Euroopan komissioTänä keväänä Rotsissa oli ensimmäistä kertaa enemmän euron kannustajia kuin sen vastustajia. (Kuva: Euroopan komissio)

Ruotsalaiset äänestivät euron käyttöönotosta vuonna 2003. Euroa vastusti 56 prosenttia äänestäneistä. Tämän vuoden huhtikuussa tehdyssä kyselyssä euroa kannattavia ruotsalaisia oli ensi kertaa enemmän kuin vastustajia. 47 prosenttia sanoi kyllä, 45 prosenttia ei, kun tutkimuslaitos Sifo tiedusteli asiaa Ruotsin television laskuun. Sifon mukaan syitä muutokseen lienevät kruunun heikkeneminen maailmantalouden taantuman vuoksi ja se, että ruotsalaiset ovat tottuneet käyttämään euroa ulkomaanmatkoillaan.

Euro on jo myös monen pienyrityksen arkipäivää Ruotsissa. Jo vuonna 2008 joka kymmenes pienyritys, tai noin 20 000 yritystä oli käyttänyt euroa viimeisimmän vuoden aikana. Hyödyllä euroon siirtymisellä Ruotsissa ei kuitenkaan ole aivan yhtä selviä etuja kuin esimerkiksi Tanskalla. Tanska hyötyisi taloudellisesti euron käyttöönotosta, koska Tanskan kruunun ollessa tiiviisti sidottu euroon maalla ei enää ole itsenäistä rahapolitiikkaa. Ruotsille lisääntyvän kaupankäynnin ja valuuttavakauden hyödyt eivät välttämättä korvaisi menettyä itsenäistä rahapolitiikkaa.

Tällä hetkellä 16 EU:n 27 jäsenmaasta käyttävät euroa: Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovenia, Slovakia ja Suomi. Euroja käytetään myös neljässä EU:n ulkopuolisessa kääpiövaltiossa eli Monacossa, San Marinossa, Vatikaanissa ja Andorrassa. Kolmella ensimmäisellä on euron käyttöä koskevat rahaliittosopimukset euroalueen kanssa. Andorralla ei ole rahaliittosopimusta, vaan se käyttää yksipuolisella päätöksellään rahanaan euroa. Samalla periaatteella euroa käyttävät Montenegro ja YK:n hallitsema Kosovo.

Lisätietoja

Yle: Tukholman naapurikaupunki ottaa euron käyttöön

Suomen pankki: Eurojärjestelmä ja EKPJ

Euroopan komissio: Talous- ja rahoitusasiat: Euro

Euroopan keskuspankki