Uutinen 15.9.2009

Ulkoministereillä hyvä keskustelu Afganistanista

Brysseliin kokoontuneet EU:n ulkoministerit kävivät tiistaina 15. syyskuuta konkreettisen ja monipuolisen keskustelun Afganistanin tilanteesta vaalien jälkeen. Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan "turvallisuusnäkökulmasta vaaleihin voi olla tyytyväinen, demokratiaperspektiivistä ei niinkään. Mutta EU liikkuu vasta kun vaalilautakunta on saanut uudelleenlaskennan valmiiksi".

Ulkoministeri Stubb tapasi mediaa Brysselissä 15. syyskuuta. Kuva: EU:n neuvosto.Ulkoministeri Stubb tapasi mediaa Brysselissä 15. syyskuuta. Kuva: EU:n neuvosto.

Suomen oma tavoite on, että EU:n Afganistanin-politiikka olisi fokusoidumpaa, esimerkiksi oikeusvaltion kehittämiseen tulisi panostaa. "Suomi on tässä aika lailla eturivissä, sillä absoluuttisestikin laskien meillä on EUPOL-poliisioperaatiossa kolmanneksi suurin panostus, 24 ihmistä", muistutti Stubb lehdistötilaisuudessaan suomalaiskirjeenvaihtajille. Ulkoministereiden keskeisiä aiheita olivat lisäksi Iran ja Etelä-Kaukasia.

EU:n ulkoministerit puntaroivat Afganistania asetelmassa, joka ei vielä ole kypsä uusille ratkaisuille. Vaalituloksen uudelleenlaskenta on meneillään, ja päätöksiä onkin mahdollista tehdä vasta seuraavassa ulkoministerikokouksessa lokakuun lopulla. Tärkeää keskusteltavaa tilanteesta riittää toisaalta sitäkin enemmän. "Tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa yhdistyvät kriisinhallintajoukko ISAF, EUPOL, koulutus, kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu", summasi ulkoministeri Stubb. Ulkoministeri painotti omassa puheenvuorossaan EU-kollegoilleen, että yhtälöstä puuttuu tällä hetkellä muun muassa poliiseja. Huomattavasti Suomea suuremmilla mailla on Afganistanissa vähemmän väkeä poliisioperaatiossa.

Ulkoministeri Stubb muistutti myös realiteeteista paikan päällä. "Toivon, että nyt vaalien jälkeen voidaan sanoa, että turvallisuustilanne on parantunut. Mutta asia ei suinkaan ole niin yksinkertainen, että nyt voidaan vetää sotilaat pois ja tuoda siviilit tilalle, vaan molempia tarvitaan". "Ei myöskään pidä kuvitella, että saisimme Afganistaniin rakennettua pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Mutta voimme yrittää edistää asioita oikeusvaltion suuntaan ja muutenkin EU:n arvojen mukaisesti".

Stubb painotti voimakkaasti EU:n tekemää työtä naisten aseman parantamiseksi Afganistanissa. "Sharia-laki ei saa mennä läpi", totesi ulkoministeri. Lakiehdotukseen on jo tehty muutoksia, mutta oikeusvaltioon ei Stubbin mielestä kerta kaikkiaan voi tällaisia lakeja ylipäänsä tehdä.

Kansainvälinen yhteisö kokoontunee vielä tänä vuonna pohtimaan Afganistanin tulevaisuutta suureen konferenssiin, jonka ajankohtaa ja paikkaa ei ole tarkemmin vielä sovittu. EU-puheenjohtaja Ruotsi muistutti lisäksi ulkoministerikokouksessa, että joka tapauksessa Afganistanissa on kunnioitettava maan omia instituutioita. Vaalitulosta ei voi ulkoapäin sanella, eikä kehitystä kauko-ohjata Brysselistä.

Iran-tapaamista odotetaan

Ulkoministerit ehtivät päivällispöydän ääressä keskustella myös Iranista. Tällä hetkellä ollaan odottavalla kannalla, sillä seuraava merkittävä neuvottelutapaaminen Iranin kanssa on 1. lokakuuta. "Jos Iran ei silloin liiku, on koetettava YK-sanktioita. Jos yhtenäisiä YK-sanktioita ei saada, on mietittävä EU:n omia sanktiota", kiteytti ulkoministeri Stubb tämänhetkisen asetelman. Ulkoministerin mukaan Iranin suuntaan on ylläpidettävä painetta sekä kansainvälispoliittisessa pääkysymyksessä koskien Iranin ydinohjelmaa että ihmisoikeuksien suhteen.

Puheenjohtaja Ruotsi korosti EU:n tarvetta puhua vaikeassa Iran-kysymyksessä yhdellä äänellä, seistä neuvottelijoiden tukena sekä analysoida, mitkä sanktiot Irania vastaan voisivat tulla kyseeseen. Suomi tukee puheenjohtajan analyysia.

Etelä-Kaukasian lähentymistä pohdiskellaan

Ulkoministereiden agendalla oli keskustelu niin ikään Etelä-Kaukasian EU-lähentymisestä. Armenian, Azerbaidzhanin ja Georgian lähentyminen keväällä hyväksytyn itäisen kumppanuuden pohjalta voisi lähteä liikkeelle tasavertaiselta pohjalta, mutta luonnollisesti maakohtaiset erot ja meriitit huomioon ottaen.

Ulkoministeri Stubb kertoi laajentumiskomissaari Olli Rehnin toimineen asiassa esittelijänä. "Rehn vitsaili kokouksessa, ettei pidä suotta huolestua vaikka äänessä onkin laajentumiskomissaari. Ulkosuhdekomissaari Benita Ferrero-Waldner vain ei tällä kertaa päässyt paikalle." Kyse on siis pitkän aikavälin periaatteellisesta pohdinnasta, ei EU-jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta. Etelä-Kaukasia on EU:lle strategisesti tärkeä alue, jonka vakautta pitää pyrkiä edistämään, totesi ulkoministeri Stubb suomalaiskirjeenvaihtajille.

"Etelä-Kaukasian tärkeyttä alleviivaa muun muassa energia, toimituskanavat on varmistettava", painotti Stubb, jonka mukaan EU:n on voimistettava myönteistä pehmeää valtaansa alueella. Siksi olisi tärkeää käynnistää muun muassa assosiaatiosopimusten neuvottelumandaattien valmistelu sekä viisumihelpotusten harkinta yhdistettynä systemaattiseen rikollisuuden torjuntaan.

Lisätietoja: lehdistöneuvos Jussi Seppälä, puh. +32 476 950547