Uutinen 22.1.2010

EU:n ulkoasiainneuvosto keskustelee Haitista ja Jemenistä

Tiedote 18/2010
22.1.2010

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu 25. tammikuuta Brysselissä. Kokouksen pääaiheisiin kuuluvat Haitin maanjäristyksen jälkeinen tilanne sekä Jemen. Suomesta neuvoston kokoukseen osallistuu ulkoministeri Alexander Stubb. Brysselissä pidetään samana päivänä myös yleisten asioiden neuvoston kokous, jossa Espanja esittelee puheenjohtajakautensa työohjelman ja johon Suomesta osallistuu eurooppaministeri Astrid Thors.

Ulkoasiainneuvosto keskustelee Haitin tilanteesta maanjäristyksen jälkeen. Aputoiminnan lisäksi keskusteluun nousevat avustustyön tukeminen tehokkailla turvallisuustoimilla sekä jälleenrakennuksen suunnittelun pikainen käynnistäminen. Suomi pitää tärkeänä avun koordinointia YK:n johdolla. Avustustoiminnan sujuvuuden varmistamiseksi YK-operaation vahvistaminen on Suomen näkemyksen mukaan tärkeää. Suomen lisäavustusmahdollisuuksia selvitetään.

Ulkoministerit keskustelevat ja hyväksyvät päätelmät Jemenin tilanteesta. Keskustelussa ovat esillä erityisesti EU:n toimet, joilla pyritään estämään Jemenin liukuminen romahtaneeksi valtioksi ja al-Qaidan jalansijan vahvistuminen maassa. Lisäksi keskustelussa valmistaudutaan Lontoossa 27. tammikuuta järjestettävään Jemeniä koskevaan kansainväliseen kokoukseen. Suomen näkemyksen mukaan EU:n tulisi edelleen vaikuttaa Jemenin tilanteeseen monipuolisella välineistöllä, kuten poliittisella vuoropuhelulla, kehityshankkeilla ja turvallisuushankkeilla. Suomi pitää tärkeänä, että vuoropuhelua tiivistetään myös Persianlahden yhteistyöneuvoston maiden, erityisesti Saudi-Arabian ja Omanin, kanssa.

Neuvosto keskustelee myös Somalian turvallisuustilanteesta ja mahdollisesta EU-koulutusoperaatiosta Somalian turvallisuusjoukkojen kouluttamiseksi. EU on valmistellut 2000 somalialaisen kouluttamista Ugandassa, mikä veisi noin vuoden. Koulutus tapahtuisi yhteistyössä Afrikan unionin ja sen AMISOM-rauhanturvaoperaation kanssa. Suomi kannattaa operaation perustamista ja tutkii parhaillaan mahdollista osallistumista siihen. Suomi korostaa vuonna 2008 solmitun Djiboutin rauhansopimuksen nykyistä parempaa toimeenpanoa ja yhteydenpitoa maltillisiin oppositioryhmiin niiden saamiseksi mukaan rauhanprosessiin yhteistyössä YK:n kanssa. Esillä on lisäksi Somalian erittäin huono humanitaarinen tilanne.

Myös Bosnia-Hertsegovinan tilanne on esillä neuvostossa. Neuvosto keskustelee maan tilanteesta ja hyväksyy Althea-operaation jatkoa koskevat päätelmät. Suomi kannattaa Althea-operaation muuttamista koulutus- ja tukioperaatioksi siten, että myös nykyinen toimeenpanotehtävä säilyy siirtymävaiheessa. Esillä on myös Bosnian lukkiutunut poliittinen tilanne, joka on hidastuttamassa Bosnian etenemistä EU-tiellään. Suomen näkemyksen mukaan EU:n tulisi vahvistaa poliittista rooliaan Bosniassa sekä tuomita Daytonin sopimuksen vastaiset Serbitasavallan toimet.

Afganistanin ja Pakistanin osalta neuvosto valmistautuu 28. tammikuuta pidettävään Afganistan-konferenssiin Lontoossa. Konferenssi on osa Afganistan-kokousten sarjaa, joka jatkuu keväällä Kabulissa ja vuonna 2011 Berliinissä. Suomi pitää tärkeänä uuden afgaanihallinnon sitoutumista uudistustyöhön Lontoon kokouksessa, koordinaatiota EU:n, Naton ja Yhdysvaltain välillä sekä lisäpanostuksia alue- ja paikallishallinnon vahvistamiseen ja entisten taistelijoiden sopeuttamiseen takaisin siviiliyhteiskuntaan. Lisäksi Suomi korostaa naapurimaa Pakistanin entistä laajempaa tukemista.

Myös Iran on esillä neuvostossa. Ministerit keskustelevat EU:n reaktiosta Iranin yhteistyöhaluttomuuteen ydinohjelmakiistassa Eurooppa-neuvoston toimeksiannon mukaisesti. Suomi kannattaa pakotteiden tiukentamista ensisijaisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöksin, mutta on valmis myös EU:n pakotteiden tiukentamiseen. Suomi pitää lisäksi tärkeänä EU:n yhtenäisiä toimia Iranin ihmisoikeustilanteen suhteen.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Leena-Kaisa Mikkola, ulkoministeriön EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksikkö, puh. 09 1605 5026 tai 040 753 4364, ja ulkoministerin diplomaattiavustaja Päivi Pohjanheimo, puh. 09 1605 5332 tai 040 511 3786