Uutinen 4.3.2010

EU arjessa -tapahtumat alkavat maaliskuussa

EU arjessa1EU arjessa -tapahtumien lähtökohtana on maakunnille tärkeät EU-aiheet.

Tapahtumilla halutaan lisätä vuoropuhelua EU:n vaikutuksista kansalaisten arkeen. Lähtökohtana on maakunnille tärkeät EU-aiheet ja alueen asukkaiden ajatukset  EU:sta. Tapahtumia on tarkoitus järjestetään kaikissa Suomen maakunnissa meneillään olevan europarlamenttikauden aikana.

Tapahtumiin osallistuu ministereitä, kansanedustajia, Euroopan parlamentin jäseniä, komission, parlamentin ja eduskunnan virkamiehiä, maakuntien EU-asiantuntijoita sekä elinkeinoelämän, työmarkkinajärjestöjen ja kulttuurielämän edustajia. Kukin maakunnallinen tilaisuus koostuu kaikille avoimista keskustelutilaisuuksista, seminaareista sekä oppilaitos- ja/tai yritysvierailuista.

Vuonna 2010 järjestetään neljä tapahtumaa. Ensimmäinen on  26. maaliskuuta Joensuussa, jossa aiheena on raja. Tapahtumassa pohditaan, miten EU:n ja Venäjän rajan läheisyydessä eläminen näkyy pohjoiskarjalaisten arjessa. Seuraavat tapahtumat tänä vuonna ovat Tampereella, Kokkolassa (18.8.) ja Rovaniemellä (10.9.). Tampereella teemana on talous ja työllisyys, Kokkolassa ruoka ja Rovaniemellä arktisuus.

Tapahtumakiertueen suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin tiedotustoimisto, ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus sekä eduskuntatiedotus. Lisäksi mukana on alueellisia toimijoita, muun muassa maakuntaliittojen ja kaupunkien edustajia. Tapahtumien tärkein mediayhteistyökumppani on YLE. Kussakin maakunnassa YLE Alueet osallistuu ohjelmatoiminnallaan tapahtumaan niin ennen varsinaista EU arjessa -päivää kuin itse tapahtumapäivänäkin.

Jokaisen EU arjessa -tapahtuman yhteydessä julkistetaan mielipidekysely. Kyselyillä selvitetään maakuntien ihmisten mielipiteitä yleisistä EU-teemoista ja kullekin maakunnalle läheisistä EU-teemoista.

Tilaisuuksien tarkemmat ohjelmat löytyvät Eurooppatiedotuksen verkkosivujen tapahtumakalenterista lähempänä tapahtumien ajankohtia.

Lisätietoja:

Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö Eikka Kosonen, p. (09) 6226 5450, gsm 040 5211 953
Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen, p. (09) 622 04510, gsm 040 723 8269
Ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen päällikkö Marja Aspelund, p. (09) 1605 5813, gsm 040 742 3519
Eduskuntatiedotus, tiedottaja Satu Raisamo, p. (09) 432 2484, gsm 040 823 3478
YLE Alueet, ohjelmapäällikkö Timo Säynätkari, p. (09) 14 805 050, gsm 0400 573 920