Uutinen 7.5.2010

Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta

Eurooppa-päivä 7.5.Puolalainen Maria Mileńko voitti Eurooppa-päivän julistekilpailun julisteellaan Eurooppa-cocktail. jonka teemana oli I ♥ Europe. Kuva: Euroopan komissio.

Toukokuussa vietetään jälleen vuotuista Eurooppa-päivää, jolla juhlistetaan eurooppalaista yhteistyötä ja unionin perustamista. Tällä kertaa toukokuun 9. osuu äitienpäiväsunnuntaille, joten päivän viettäminen aloitetaan jo perjantaina 7. toukokuuta.

Toukokuun 9. päivänä vuonna 1950 otettiin ensi askel kohti yhdentyvää Eurooppaa. Tuolloin Ranskan ulkoministeri Robert Schuman luki julistuksen, jossa ehdotettiin eurooppalaista yhteenliittymää pysyvän rauhan saavuttamiseksi. Tänä vuonna vietetään Schumanin julistuksen 60-vuotispäivää. Ehdotus oli onnistunut: yhdentyneet valtiot eivät ole sotineet ja 27 maan unioni on laajentunut kattamaan jo valtaosan Euroopasta.

Suomessa Eurooppa-päivää vietetään ympäri maata järjestettävien tilaisuuksien merkeissä. Tänä vuonna tapahtumien teemoissa näkyvät Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan teemavuosi ja Schumanin julistuksen merkkivuosi. Ohjelmassa on muun muassa keskusteluja, vaikuttajien kuulumisia, esityksiä, kilpailuita ja näyttelyitä. Ohjelmaa on myös lapsille ja nuorille. Lisäksi jaossa on runsaasti maksutonta Eurooppa-materiaalia ja -tietoutta.

Eurooppa-päivää on vietetty Euroopan maissa vuodesta 1985 lähtien. Päivä on yksi Euroopan unionin symboleista. Tapahtumilla halutaan lähentää kansalaisia ja unionia sekä kansoja toisiinsa. Eurooppa-päivänä suositellaan liputusta, Suomen lipun sijasta salkoon voi nostaa Euroopan unionin lipun.

Tarkat tapahtumatiedot löytyvät muun muassa Eurooppalaisen Suomen sivuilta ja Eurooppatiedotuksen tapahtumakalenterista.

Lisätietoja:

Eurooppa-päivä
Mikä on Eurooppa-päivä
Schumanin julistus
Sisäministeriön liputussuositus