Uutinen 3.9.2010

Keskustelutilaisuuksissa kysytään: Miksi Suomi on Afganistanissa?

Tiedote 244/2010
3.9.2010

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus järjestää yhteistyössä puolustusministeriön kanssa keskustelutilaisuuksien sarjan, jossa käsitellään kansainvälisen yhteisön toimintaa Afganistanissa. Kierroksen tavoitteena on kertoa Suomen toiminnasta Afganistanissa siviilikriisinhallinnan, sotilaallisen kriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön alueilla.

Tämän vuoden aikana järjestetään neljä tilaisuutta eri puolella Suomea. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään Mikkelissä 6. syyskuuta kello 17.00.

Toiminta Afganistanissa

Afganistan on tällä hetkellä kansainvälisen yhteisön kriisinhallinnan suurin haaste. Jos maan olot eivät normalisoidu, pelkona on maan luisuminen kaaokseen, joka heikentäisi sekä alueellista että kansainvälistä turvallisuutta. Heijastusvaikutukset voisivat ulottua jopa Suomeen asti muun muassa lisääntyneen huumekaupan myötä. Kansainvälinen yhteisö on vahvasti sitoutunut Afganistanin vakauttamiseen. Mukana toiminnassa ovat sekä valtiot että kansainväliset järjestöt, kuten YK, Maailmanpankki, Nato ja EU. Tavoitteena on, että Afganistanin hallitus ottaa vähitellen enemmän vastuuta maansa kehittämisestä ja turvallisuudesta. Siksi toiminnassa korostetaan neuvontaa ja yhteistyötä Afganistanin armeijan ja poliisin kanssa. Kehitysyhteistyö tulee jatkumaan maassa vielä pitkään.

Suomi on mukana Afganistanissa kansainvälisen yhteisön aktiivisena jäsenenä. Toimintamme perustuu tiiviiseen yhteistyöhön Afganistanin hallituksen, paikallisviranomaisten ja paikallisen väestön kanssa. Suomi tukee Afganistania kokonaisvaltaisesti kehitysyhteistyön sekä sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan keinoin. Vuoden 2002 jälkeen Afganistan on ollut Suomen kehitysyhteistyön merkittävä kohde. Vuonna 2010 Suomi ohjaa Afganistaniin kehitysapua noin 20 miljoonaa euroa. EU:n toiminnan kulmakivi Afganistanissa on siviilikriisinhallintaoperaatio EUPOL Afghanistan, jonka tavoitteena on vahvistaa maan poliisi- ja oikeusvaltiosektoria. Suomi on EUPOL:in toiseksi suurin osallistuja noin 30 asiantuntijan voimin. Operaation päällikkönä aloitti heinäkuussa prikaatikenraali Jukka Savolainen rajavartiolaitoksesta.

Suomalaisen kriisinhallintajoukon rauhanturvaajien määrä Afganistanissa kohoaa 195 rauhanturvaajaan ensi maaliskuuhun mennessä, kun organisaatioon tehdään muutoksia osana ruotsalaisten johtamaa alueellista jälleenrakennusosastoa Pohjois-Afganistanissa. Partiointi- ja vartiointitehtävien lisäksi ISAF-joukot suorittavat yhteisoperaatioita Afganistanin armeijan sekä poliisin kanssa. Tämän lisäksi suomalaisista noin 30 rauhanturvaajaa toimii Afganistanin armeijan mentorointitehtävissä eli he opastavat armeijan komentajia ja johtohenkilöitä heidän tehtävissään.

Tilaisuudet muilla paikkakunnilla: /> 20.9. Vaasa
30.9. Helsinki, avaajana puolustusministeri Jyri Häkämies
15.11. Turku

Tarkat ohjelmat löytyvät lähempänä tilaisuusajankohtia Eurooppa-tiedotuksen verkkosivujen kalenterista osoitteessa www.eurooppatiedotus.fi.

Lisätietoja: Eurooppatiedotuksen päällikkö Marja Aspelund, puh. 09 1605 5813 tai 040 742 3519, ja puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen, puh. 09 1608 8200 tai 050 568 0553