Uutinen 20.9.2010

Ministeri Väyrynen: Vapaakauppasopimus Etelä-Korean kanssa tuo merkittäviä hyötyjä suomalaiselle elinkeinoelämälle

Tiedote 266/2010
16.9.2010

EU:n jäsenmaat pääsivät torstaina 16. syyskuuta Brysselissä pidetyssä ylimääräisessä ministerineuvostossa yhteisymmärrykseen EU:n ja Etelä-Korean välillä solmittavasta vapaakauppasopimuksesta ja sopimus voitiin allekirjoittaa jäsenmaiden toimesta.

Ministeri Paavo Väyrysen mukaan vapaakauppasopimus on tärkeä etappi EU:n kauppapolitiikalle, koska se on kattavin EU:n tähän saakka neuvottelemista vapaakauppasopimuksista.

EU:n ja Etelä-Korean välinen sopimus kattaa kaikki merkittävät kaupan alat. On arvioitu, että EU-maiden yritykset hyötyvät järjestelystä noin 19 miljardin euron verran tullinalennusten ja markkinoillepääsyn muodossa. Voimaan astuessaan sopimus tuo kilpailuetuja erityisesti USA:n tuottajiin nähden, sillä Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen aiemmin neuvottelemaa vapaakauppasopimusta ei ole vieläkään onnistuttu saattamaan voimaan.

”Sopimus tuo merkittäviä etuja suoraan myös suomalaiselle elinkeinoelämälle poistamalla kaupan esteitä sekä luomalla uusia toimintamahdollisuuksia Etelä-Koreassa. Heti sopimuksen voimaantultua yksin tullien poistuminen tulee hyödyttämään merkittävästi yrityksiä. Sopimuksella on myös suora kuluttajia hyödyntävä vaikutus alentuneina hintoina. Sopimuksen edut näkyvät myös muun muassa palvelualoilla ja investoinneissa”, ministeri Väyrynen korostaa.

Etelä-Korea on Suomelle kolmanneksi tärkein kauppakumppani Aasiassa. Suomen vienti vuonna 2009 oli noin 495 miljoonaa ja tuonti noin 478 miljoonaa euroa.

Sopimus on määrä allekirjoittaa lokakuussa pidettävässä EU:n ja Etelä-Korean välisessä huippukokouksessa ja se tulee voimaan 1. heinäkuuta 2011. Ennen kuin sopimus voidaan lokakuussa allekirjoittaa, se edellyttää vielä Euroopan parlamentin hyväksyntää. Parlamenttikäsittelyn on määrä tapahtua syyskuun loppupuolella.

Lisätietoja: lähetystöneuvos Keijo Norvanto, puh. 09 1605 6409 tai 040 720 3983, ja ministerin virkamiessihteeri Päivi Nevala, puh. 09 1605 6171 tai 040 753 4375, ministerin lehdistöavustaja Hanna Saarni, puh. 09 1605 5356 tai 0400 739 824