Saavutettavuustyökalut

Uutinen 7.10.2010

Afganistan -tilaisuuksissa kurkistetaan hunnun taakse

Afganistan -tilaisuuksissa kurkistetaan hunnun taakse Afganistan puhuttaa Porthaniassa 30. syyskuuta. Samassa yhteydessä voi kurkistaa afganistanilaisten arkeen Sam Karvosen valokuvanäyttelyssä. Kuva: Sam Karvonen

Miksi Suomi on Afganistanissa? Mitä tuellamme on jo saavutettu, entä jos Suomen tuki lakkaisi? Näihin ja muihin afganistanilaisten arkeen vaikuttaviin kysymyksiin vastataan Eurooppatiedotuksen Afganistan-tilaisuudessa Helsingin yliopiston Porthaniassa torstaina 30.9.2010, sali 2 klo 18–19.30.

Tilaisuudessa puhuvat puolustusministeri Jyri Häkämies, vuoden pakolaisnainen Nasima Razmyer ja UM:n Amerikan ja Aasian osaston osastopäällikkö Elina Kalkku. Paikalla yleisökysymyksiin vastaamassa on myös Pia Stjernvall Kabulin-edustustosta.

Tilaisuuden yhteydessä järjestetään Afganistan-aiheinen valokuvanäyttely. Sam Karvonen, Suomen Kabulin-suurlähetystön kehitysyhteistyön erityisasiantuntija vuosina 2007–2009 kuvasi hankeseurantamatkoilla värikkään ja ihmisläheisen valokuvasarjan tavallisten afgaanien elämästä.

Karvonen vieraili säännöllisesti eri maakunnissa tutustumassa Suomen tukemiin hankkeisiin ja niiden edistymiseen.

– Kuvia on sekä Kabulista että maaseudulta ja ne liittyvät Kabulissa elämiseen, perhearkeen sekä afgaaniystäviin, joihin tutustuimme maassa oleskelumme aikana, Karvonen kertoo.

Mikä innoitti suurlähetystön työntekijää kuvaamaan?

– Kuvia ottaessa ei koskaan tietysti tule ajatelleeksi kysymystä ”miksi”. Tilanteessa tai maisemassa on yksinkertaisesti vain jotain, joka säväyttää ja saa yli-innokkaan matkailijan räpsyttelemään. Jälkikäteen tosin saatoin huomata, että afgaanien maaseutuarjen seesteisyys ja maakuntien maisemien kauneus sekä jylhyys tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja saivat kuvaajan sormet syyhyämään. Myös hymyt, huumori, suurelle yleisölle tuntemattoman rauhaisan elämänmenon yksityiskohdat sekä luonnollisesti myös ahdinko puhuttelivat. Ei siksi, että niitä oli vähän, vaan siksi, että niitä oli paljon. Itse koin afgaaneista, etenkin maaseudulla, huokuvan myös jotain sanoinkuvaamatonta sielukkuutta yhdistettynä periksi antamattomaan sisukkuuteen ja elämän raadollisuuden hyväksymiseen. Niiden näennäinen ristiriitaisuus kiinnitti huomioni.

Karvonen toivoo, että kuvista välittyvä Afganistanin todellisuus tasapainottaisi suurta huomiota saaneita epäkohtia.

– Terrorismi, aseelliset yhteenotot ja unikonviljely ovat totta, mutta koskettavat suoraan yllättävän pientä väestönosaa. Afganistan on maa, jossa ihmiset elävät tavallista arkea ja näkevät omassa elämässään tarkoitusta kaikkien vaikeuksienkin keskellä. Afganistanin luonto on täynnä maailmalta kätkettyjä helmiä, joita toivon mukaan tulevat sukupolvet kautta maailman voivat tulla turisteina tähystelemään.

Karvonen on sukutaustaltaan äidin puolelta iranilainen ja isän puolelta suomalainen.

– Itämainen maskini ja kulttuurituntemus auttoivat paitsi afgaanikulttuuriin sopeutumisessa myös läheisempään keskusteluyhteyteen pääsemisessä afgaanien kanssa. Se myös toimi eräänlaisena suojana henkilökohtaisen turvallisuuden kannalta, koska kadulla liikkuessa en herättänyt yhtä paljon huomiota kuin kaksimetrinen sinisilmäinen viikinki.

Suosikikseen kuvaaja mainitsee otoksen ryppyisestä uzbekkivanhuksesta hiekanvärisen saviseinän edustalla.

– Vanhan miehen silmät, rypyt ja kasvouomat mielestäni välittävät afgaanien sielukkuuden, arvokkuuden, periksiantamattomuuden sekä elämän koulivuuden, jotka voivat länsimaiselle ihmiselle tuntua keskenään ristiriitaisilta asioilta. Toisaalta luulen, että lännessä nimenomaan suomalainen ymmärtää kyseisen yhdistelmän hyvin. Lisäksi värit, tilanne, rajaus ja asetelma sattuivat osuvan kohdalleen puhtaasti valokuvaustekniseltä kannalta.

Sam Karvosen kuvat ovat nähtävillä Porthanian aulassa kahden viikon ajan 27.9.–9.10. Sodan repimän maan, hunnutettujen naisten ja aseita kantavien taistelijoiden sijaan näyttely kertoo vehreitä vuoristolaaksoja viljelevistä maalaisista, jyhkeistä lumihuippuisista vuorista, rinteillä säätä vastaan seisovista savitaloista, ahavoituneista vanhuksista ja leikkivistä lapsista – ennen kaikkea lämpimästi hymyilevistä ihmisistä, jotka tulevat helposti lähelle suomalaista katsojaa.

Teksti: Sam Karvonen ja Laura Ipatti

 

Seuraa meitä