Uutinen 19.10.2010

Stubb: Suomelta voimakas tuki EU:n laajentumiselle

EU:n laajentumisesta ja naapuruuspolitiikasta vastaava komissaari Stefan Füle vieraili Suomessa 18. lokakuuta ulkoministeri Alexander Stubbin kutsusta.

”Tuemme työtä, jota Stefan Füle tekee. Mielestäni hänen työnsä on yksi vaikeimmista ja tärkeimmistä komissaarien tehtävistä.”

Komissaari Füle ja ulkoministeri Stubb kertoivat näkemyksiään EU:n laajentumisesta tiedotustilaisuudessa 18. lokakuuta. Kuva: UM/Eeero KuosmanenKomissaari Füle ja ulkoministeri Stubb kertoivat näkemyksiään EU:n laajentumisesta tiedotustilaisuudessa 18. lokakuuta. Kuva: UM/Eeero Kuosmanen

 

Ministeri Stubb kertoi Suomen olevan vahvasti laajentumisen kannalla ja sen puolestapuhuja. ”Uskomme, että laajentumispolitiikka on Euroopan unionin politiikkaohjelmista yksi parhaimpia ja se on unionin menestyksen avaintekijä.

Ministeri Stubbin mukaan unionilla on menossa samanaikaisesti kolme strategiaa laajentumisessa. ”Ensinnäkin Länsi-Balkanilla, josta olemme kiinnostuneet kuulemaan komission näkökulmia marraskuun 9. päivänä. Toiseksi laajentumisstrategiat Serbian ja Turkin kanssa. Kolmanneksi ”helpompi laajentumistapaus” Islannin kanssa”, Stubb luetteli.

Komissaari Fülen mukaan menestyäkseen laajentumisprosessiin täytyy nojautua kahteen pilariin: tiukkaan ehdollisuuteen sekä siihen, että laajentumisprosessi perustuu tasapainoiseen poliittiseen ohjaukseen.

Laajentumiseen liittyy teknisiä kriteerejä, jotka tulee täyttää. EU:n pyrkimyksenä on hakijamaa, joka on sataprosenttisesti valmis täyttämään ehdot. Laajentumisessa tulee myös taata luottamus molempien osapuolten kesken sekä pitäytyä aikaisemmin sovittuissa sitoumuksissa. Sääntöjä ei sovi muuttaa kesken pelin.

Hakijamaan liittymisprosessin moottorina toimivat maassa tehtävät uudistukset.

Ulkoministerit keskustelivat Serbian EU-tiestä

EU:n laajentuminen oli aiheena myös ulkoministeri Stubbin ja Suomessa 18. lokakuuta vierailleen Serbian ulkoministerin Vuk Jeremićin tapaamisessa. ”Suomi kuuluu Serbian EU-tien vahvoihin tukijoihin”, Stubb totesi ministerien yhteisessä tiedotustilaisuudessa. Serbia toivoo jäsenyyshakemuksena menevän komission lausunnolle jo lokakuussa, ja tämä on myös Suomen toiveissa. Ministeri Stubbin mukaan kyse on symbolisesti hyvin tärkeästä toimenpiteestä.

YK:n yleiskokous kehotti syyskuussa hyväksymässään päätöslauselmassa Serbiaa ja Kosovoa vuoropuheluun. Ulkoministeri Stubb kiitti Serbiaa sen yhteistyöstä päätöslauselman hyväksi ja onnitteli maata tästä saavutuksessa. Stubb totesi nyt olevan korkea aika aloittaa keskustelut, jotka hänen mukaansa voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Brysselissä. Ulkoministeri Jeremićin mukaan Serbia on valmis vuoropuheluun ja toivoo sen mahdollisimman pikaista aloittamista.

Ulkoministeri Stubb välitti myös kiitoksensa Serbialle sen EU:lle antamasta tuesta syyskuussa YK:n yleiskokousäänestyksessä koskien EU:n asemaa. Lissabonin sopimuksen tultua voimaan tavoitteena on saada EU:n asema YK:n yleiskokouksessa selkiytettyä ja asiaa koskeva päätöslauselma hyväksyttyä.

Ulkoministerit Jeremić ja Stubb toivovat Serbian EU-hakemuksen etenevän komission lausunnolle jo lokakuussa. Kuva: UM/Eero KuosmanenUlkoministerit Jeremić ja Stubb toivovat Serbian EU-hakemuksen etenevän komission lausunnolle jo lokakuussa. Kuva: UM/Eero Kuosmanen