Uutinen 20.10.2011

Euroopan komission laajentumiskatsaus 2011

Euroopan komission tuore laajentumisstrategia sisältää katsauksen unionin jäseniksi haluavien maiden edistymisestä EU-jäsenyystiellä. Katsauksen mukaan muun muassa Serbia ja Montenegro ovat askeleen lähempänä Euroopan unionia.

Stefan FüleLaajentumisasioista vastaava komissaari Stefan Füle esitteli uuden laajentumisstrategian 12. lokakuuta. Kuva: Euroopan komissio.

Euroopan komissio hyväksyi 12. lokakuuta EU:n laajentumispolitiikkaa koskevan vuotuisen strategian. Strategiaan sisältyy katsaus siitä, miten kukin EU- jäsenehdokasmaa ja mahdollinen jäsenyysehdokasmaa on edistynyt liittymisvalmisteluissaan kuluvan vuoden aikana.

Katsauksessaan komissio suosittelee Serbiaa EU-jäsenyysehdokasmaaksi. Tämä edellyttää kuitenkin muun muassa sitä, että Serbian ja Kosovon suhteet normalisoituvat. Komissio haluaa myös avata jäsenyysneuvottelut Montenegron kanssa. Seuraava uusi EU-jäsenvaltio on Kroatia, jonka kanssa EU saattoi jäsenyysneuvottelut päätökseen viime kesänä. Kroatian odotetaan liittyvän Euroopan unioniin heinäkuussa 2013.

EU:n jäsenvaltiot ovat valtuuttaneet komission raportoimaan vuosittain unionin jäsenyyttä tavoittelevien maiden edistymisestä jäsenyysehtojen täyttämisessä. Jokaisen hakijamaan tilannetta tarkastellaan sen oman etenemisen perusteella. Lopullisen päätöksen sekä uusista EU-maista että jäsenyysehdokasmaista tekevät jäsenvaltiot yksimielisesti. Laajentumisasioita käsitellään EU-huippukokouksessa joulukuussa.

Lue lisää:

Euroopan komission laajentumisstrategia 2011