Uutinen 1.12.2011

Jäsenmaiden pysyttävä eurossa

– Ei kannata puhua vain euron kriisistä, joutuihan Unkari marraskuun puolivälissä kääntymään IMF:n puoleen ja aiemmin saman teki Latvia – molemmat ovat EU-maita, mutteivät vielä euromaita, toteaa kansanedustaja, suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri.

Hän vieraili Eurooppatiedotuksen, eduskuntatiedotuksen ja Euroopan komission Suomen edustuston järjestämässä ”Suomi ja EU:n talouskriisi” –luentosarjassa kertomassa eduskunnan roolista talouskriisin hoidossa.

Vaikka talouskriisi on vienyt mediahuomion, EU:n ja jäsenvaltioiden työskentely jatkuu muilla alueilla normaalisti.

– Tällä hetkellä neuvotellaan muun muassa EU:n budjetista ja unionin laajentumisesta.

 Muistatteko minkälaisia asuntolainakorkoja maksoitte ennen euroaikaa? kysyy eduskunnan EU-asioita hoitavan suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri. Muistatteko minkälaisia asuntolainakorkoja maksoitte ennen euroaikaa? kysyy eduskunnan EU-asioita hoitavan suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri. Kuva: Peetu Toivonen

Kumpula-Natrin johtama eduskunnan suuri valiokunta on keskeisessä roolissa muotoiltaessa Suomen kantoja EU:ssa käytäviin neuvotteluihin. Hallitus raportoi suurelle valiokunnalle ennakolta EU:ssa tehtävistä päätöksistä, ja suuren valiokunnan muotoilema kanta on ohjeellisena lähtökohtana hallituksen toiminnalle.

EU-asioihin liittyneen yksimielisyyden vähittäinen purkautuminen on näkynyt suuren valiokunnan työskentelyssä: äänestyksiin on kuluvalla kaudella turvauduttu usein ja jakolinja on poikkeuksetta kulkenut hallituksen ja opposition välissä.

Ajoittain esiin nousee ajatus, että Suomen olisi taloudellisesti kannattavaa irtautua eurosta. Kumpula-Natri ei ole samaa mieltä. Eurosta irtautuminen on teoreettista, koska euro lakkaisi olemasta, jos kaikki pyrkisivät sen ulkopuolelle. Euron tuoma vakaus ei tule ilmaiseksi.

– Esimerkiksi Ruotsi kykenee kyllä tekemään itsenäisempää talouspolitiikkaa, kuten devalvoimaan, mutta hyötyy samalla myös euron vakauttamista markkinoista.

 Hyviäkin uutisia kriisimaista on loppusyksyllä tullut: Kreikan hallituspuolueet ovat sitoutuneet säästöohjelmaan, joten seuraava tukipaketti voidaan maalle maksaa. Irlannin toipuminen etenee suunnitelmien mukaisesti, sillä maa on saanut investoinneista kasvua talouteensa. Myös Portugalin ja Islannin taloustilanteet ovat tasautumassa.

Luentosarjan viimeinen osa järjestetään tiistaina 29.11. klo 14–15. Tuolloin asiantuntijavieraana on rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta.

Suuren valiokunnan verkkosivut   |   PowerpointLuennon powerpoint-kalvot