Uutinen 10.1.2012

Kansalaisinfossa puhutaan aktiivisesta ikääntymisestä ja EU:n vaihto-ohjelmista

Tiedote 3/2012
10.1.2012

Keskustelu- ja infotilaisuudessa Aktiivinen ikääntyminen – mitä se on? kerrotaan EU:n teemavuodesta ja esitellään varttuneellekin väelle sopivia EU:n vaihto-ohjelmia. Kansalaisille, yhdistysten jäsenille ja järjestöjen edustajille suunnattu tilaisuus pidetään perjantaina 13. tammikuuta kello 14–15.30 Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3.

Euroopan parlamentin jäsen Liisa Jaakonsaari kertoo tilaisuudessa aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuoden tavoitteista ja merkityksestä EU:ssa.

Tämä eurooppalainen teemavuosi pyrkii tukemaan ikääntyneiden hyvinvointia ja yhteiskunnallista roolia sekä vahvistamaan sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta. Suomessa teemavuoden käytännön koordinoinnista vastaa Työterveyslaitos.

EU:n kansalaisuus- ja koulutusohjelmat tarjoavat useita mahdollisuuksia saada kansainvälistymisen kokemuksia niin työssä, vapaa-ajalla tai eläkkeellä. Infotilaisuudessa näistä vaihtoehdoista kertoo vastaava asiantuntija Mauri Uusilehto Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksesta CIMO:sta.

Esimerkiksi Grundtvig-ohjelman kautta eri-ikäiset aikuiset voivat vapaa-ajallaan osallistua lyhytkursseille eri puolilla Eurooppaa. Lisäksi yli 50-vuotiailla on mahdollisuus lähteä vapaaehtoistyöhön toiseen maahan. Kansalaisjärjestöt ja yhdistykset voivat hakea Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta rahoitusta esimerkiksi seminaarien ja tapahtumien tai työpajojen järjestämiseen.

Ennen tilaisuuden alkua on kahvitarjoilu.

Lisätietoja: Uudenmaan Eurooppatiedotuksen aluetiedottaja Hanna Päivärinta, puh. 09 1605 6565, 040 510 7511, ja CIMO:n vastaava asiantuntija Mauri Uusilehto, puh. 0207 868 520, 0400 247 805