Uutinen 5.12.2012

EU – Rauhanprojekti 2012

EU vastaanottaa tänään, 10. joulukuuta vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinnon. Miksi EU ansaitsee palkinnon? Ja mihin asioihin unionin tulisi jatkossa keskittyä? – Kysymyksiin vastaavat ministerit Erkki Tuomioja, Alexander Stubb ja Heidi Hautala sekä professorit Pami Aalto ja Sixten Korkman Eurooppatiedotuksen tuoreessa julkaisussa ”EU – Rauhanprojekti 2012”.

Rauhanprojektia vaalittava

Euroopan unioni edeltäjineen on toiminut yli kuusikymmentä vuotta rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Nobel-palkinto on tunnustus tästä – mutta muistuttaa myös siitä, että rauhanprojektia on vaalittava jatkossakin.

Parhaillaan EU on vakavissa talousvaikeuksissa ja sosiaalista rauhattomuutta ja muukalaisvihaa esiintyy monissa jäsenmaissa. Unionin velkakriisin hoitoa on arvosteltu, eri syistä, niin eteläisissä kriisimaissa kuin pohjoisemmassakin.

Ei uusia muureja Eurooppaan

Kaikkien kolmen haastatellun ministerin mielestä talouskriisi on EU:n suurin ongelma tällä hetkellä. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielestä talouden lisäksi myös demokratia on kriisissä Euroopan unionissa. Siksi unionin yhteisiä perinteisiä arvoja pitäisi viedä eteenpäin pienin askelin etenevässä yhdentymisprojektissa.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb on huolissaan myös Euroopan jakaantumisesta leireihin; etelään ja pohjoiseen, euromaihin ja ei-euromaihin.

       Maanosamme oli jakautunut länteen ja itään melkein 50 vuotta, eikä uusia muureja enää tarvita.

Kehitysministeri Heidi Hautala muistuttaa EU:n olevan rauhanpalkinnon arvoinen vain, jos se huolehtii myös vastuustaan köyhyyden ja muiden globaaliongelmien voittamiseksi.

Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman muistuttaa, että rauha on juurtunut Eurooppaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Aasiassa, missä poliitikot ovat juuttuneet toisen maailmansodan juoksuhautoihin.

EU:n laajentuminen – Nobelin arvoinen asia

Tampereen yliopiston Jean Monnet –professori Pami Aalto pitää EU:n laajentumista tärkeimpänä Nobel-ansiona.

       EU vetää yhä magneetin tavoin puoleensa yhä uusia maita, vaikka suurin laajentumisinnostus onkin jo ohi.

Kroatiasta tulee ensi heinäkuussa EU:n 28. jäsenvaltio, viime kesäkuussa avattiin jäsenyysneuvottelut Montenegron kanssa ja Serbia on ollut EU:n ehdokasmaa viime keväästä lähtien. Laajentuminen siis jatkuu, talouskriisistä huolimatta.

Lue lisää:

pdfEurooppatiedotuksen uusin julkaisu: EU – rauhanprojekti 2012 (pdf, 2 MB, 11 sivua)