Uutinen 14.2.2013

Opettaja, EU-tietokilpailu tulee taas!

Ilmoittautuminen valtakunnalliseen EU-tietokilpailuun on alkanut. EU-tietokilpailu on suunnattu peruskoulun 9-luokkalaisille ja se pidetään perjantaina 3. toukokuuta kaikissa siihen ilmoittautuneissa kouluissa. Kilpailun järjestävät ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry.

EU-tietokilpailu etusivulle 282

Kilpailutehtävät käsittelevät pääasiassa yhdeksännen luokan yhteiskuntaopin oppimäärään kuuluvia EU- ja yhteiskuntatiedon aiheita. Tavoitteena on edistää koko ikäluokan EU-tiedon opiskelua ja toisaalta tuoda EU:ta lähemmäs nuoria.

EU-tietokilpailussa kolme parhaiten menestynyttä oppilasta kutsutaan toukokuun lopussa Helsinkiin palkintojenjakotilaisuuteen. EU-tietokilpailun voittaja palkitaan miniläppärillä ja toiseksi ja kolmanneksi tulleet oppilaat saavat palkinnoiksi digikamerat. Myös kunkin maakunnan parhaiten menestynyt oppilas palkitaan.

Kilpailua koskevat ohjeet ja kilpailujuliste on lähetetty kaikkiin suomen- ja ruotsinkielisiin yläkouluihin helmikuun alussa. Opettaja ilmoittaa luokkansa kilpailuun 11.2.–15.3. sähköisesti HYOL ry:n verkkosivuilla www.hyol.fi olevalla ilmoittautumislomakkeella.

Kilpailu järjestetään tänä keväänä kolmatta kertaa.Kahden viime vuoden aikana ilmoittautuneita kouluja on ollut lähes 150 ja kilpailuun on osallistunut vajaa 10 000 nuorta.

Lisätiedot: HYOL ry:n toimisto, toimisto@hyol.inet.fi, puh. 09 685 2230, 044 303 1789 tai Eurooppatiedotus, tiedottaja Hanna Päivärinta, puh. 09 1605 6565 tai hanna.paivarinta@formin.fi.