Kun bitit on pieninä muruina maailmalla
Päivi Antikainen vastaa EU-edustustossa muun muassa tietoyhteiskuntaan liittyvistä asioista.Kolme vuotta sitten kirjoitin samaiselle palstalle kolumnin ”Kello käy Eurooppa”. Siinä kuvailin tuolloin julkaistavaan EU:n digitaalistrategiaan kohdistuvia odotuksia. Odotukset – tai ainakin omani – olivat yksinkertaistettuna: ”Herää vanha manner, aamu on kirkas ja kaikkialla tapahtuu, on tehtävä se mikä on väistämätöntä, on tehtävä nyt eikä huomenna, sillä tulevaisuus voi olla myös meidän.” No, heräsikö vanha manner, kysyt. Vielä pyyhkii unihiekkaa silmistään, tukka pörrössä, mutta jo hereillä, vastaan.
Digitaaliset sisämarkkinat ovat lyöneet itsensä läpi EU:ssa käytävässä keskustelussa. Harvalukuiset ovat ne valtion päämiesten tapaamiset, joissa digitaalisten sisämarkkinoiden luomisen tärkeyttä Euroopan kasvun ja työllisyyden aikaansaamiseksi ei välkyteltäisi. Suomi on ollut digisisämarkkinapolitiikan väsymätön puolestapuhuja ja myös profiloitunut sellaiseksi – aina EU kollegoiden lämminhenkiseen naljailuun asti.
Komission arvioiden mukaan puolet EU:n tuottavuuden kasvusta on tieto- ja viestintäteknologiaan tehtyjen investointien ansiota. Digitaalisten sisämarkkinoiden loppuunsaattamisen odotetaan kasvattavan EU:n BKT:ta neljällä prosentilla vuoteen 2020 mennessä ja luovan vuosittain 30 000 uutta työpaikkaa.
Digitaalisilla sisämarkkinoilla kansalaiset ja yritykset voivat ostaa ja myydä rajat ylittävästi tuotteita ja palveluita internetissä, tieto virtaa verkossa ja julkishallinnon sähköisiin palveluihin pääsee käsiksi asuin- tai oleskelumaasta riippumatta.
Kehitystä kuitenkin rajoittaa yleiseurooppalaisen politiikan hajanaisuus. Jokaisessa Euroopan maassa on omat kansalliset säännöt ja markkinakäytännöt, sekä kaupan päälliseksi eroja niiden käytännön soveltamisessa. Myös into digisisämarkkinoiden luomiseen vaihtelee eri jäsenvaltioissa.
Digitaalisen palvelun tarjoaminen koko EU alueella edellyttää 27 tekijänoikeus-, kuluttaja-, tietosuoja-, maksu-, tunnistamis- jne. lainsäädäntöön perehtymistä. Jäsenvaltioiden yleisen tietoyhteiskuntakehityksen erot ovat nekin merkittävät. Kuluttajalle voi puolestaan tulla yllätyksenä, että eurooppalaisen verkkokaupan tuotteet ovat saatavilla vain osalle Eurooppa-perheen jäsenistä.
Suurimmilla yrityksillä voi olla juristiarmeija sirpaleisia käytäntöjä selvittelemään, mutta voi sitä PK-yrittäjäparkaa. Ei siis ihme, että Yhdysvallat dominoi suuren kotimarkkinansa tukemana digitaalista taloutta ja erityisesti sähköisen sisältöjen ja palveluiden markkinaa. Vihaiset lintumme (Angry Bird) saavat räpytellä siipiään amerikkalaiseen lajitoveriinsa verrattuna monin kerroin vimmatummin.
EU:n tavoitteeseen toimivien digitaalisten sisämarkkinoiden luomisesta vuoteen 2015 mennessä onkin erittäin vaikea – ellei mahdoton päästä. Sen saavuttamiseen on tehty monen arvion mukaan liian vähän ja liian myöhään.
Mutta hereillä ollaan. Euroopan talouskriisi on pitänyt siitä osaltaan huolen. Viimeisen kolmen vuoden aikana unionin valveaika on tosin voittopuolisesti mennyt kriisin selvittelyyn. Viimein energiaa on riittänyt myös muiden taloudellisen kasvun perusedellytysten pontevampaan pohtimiseen. On toivoakseni ymmärretty, että makrotaloudellisten toimien lisäksi tarvitaan rakennemuutosta, jonka digitalisoituminen ja sen mahdollistama toimintatapojen muutos voivat aikaansaada.
Enää eurooppalaiset yritykset eivät voi säilyttää kilpailukykyään tai julkiset palvelut ensiluokkaisuuttaan ottamatta tieto- ja viestintäteknologiaa käyttöönsä. Harvassa ovat myös ne työpaikat, joissa teknologian totaalikieltäytyjillä on jalansijaa. Jatkossa digitaalisuuden mahdollisuuksia tulisikin hyödyntää tehokkaammin kaikilla yhteiskunnan sektoreilla: terveydenhuollossa, opetuksessa, liikenteessä, metsäteollisuudessa, energiasektorilla jne. Tässä riittää yhä tekemistä.
Yksi digitaalisten sisämarkkinoiden toteutumisen perusedellytys on, että yleinen tietoyhteiskuntakehitys on riittävällä tasolla. Edellytyksiä seitsemän kertaa muuta taloutta nopeammin kasvavan digitaalisen talouden täysmääräiselle hyödyntämiselle on onneksi jo olemassa.
Lähes 70 % EU-kansalaisista käyttää internetiä säännöllisesti, 41 % asioi julkishallinnon kanssa sähköisesti ja 43 % on ostanut verkosta. Kiinteän laajakaistan kattavuus on 95 % Euroopan väestöstä. Huippunopean laajakaistan osuuksissa unioni tosin jää kalkkiviivoille Japanin ja Etelä-Korean kilpakumppaneihin verrattuna.
Digitaalisuuden ja sisämarkkinoiden hyödyt jäävät kuitenkin kaikkialla toteutumatta, mikäli ihmiset eivät osaa tai uskalla käyttää internetin sisältöjä ja palveluita. Sisämarkkinoiden toteutuminen edellyttää myös tietoyhteiskunnan infrastruktuurin toimivuutta. EU:n noin sata toimenpidettä sisällään pitävä digitaalinen strategia (niin kutsuttu Digitaalinen agenda) on pyrkinyt sisämarkkinoiden kehittämisen ohella luomaan myös näitä perusedellytyksiä.
Digitaalistrategian väliarvio julkaistiin joulukuussa. Siinä vakuutetaan, että paljon on jo tehty. On annettu lainsäädäntöesitykset muun muassa rajat ylittävästä sähköisestä tunnistamisesta, julkisen sektorin tiedon uudelleenkäytöstä, tietosuojasta, tekijänoikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista, verkkovierailuista ja paljon muusta. Erilaisilla politiikkapapereilla on lisäksi johdateltu jäsenmaita sisämarkkinoiden siloiselle tielle.
Väliarviossa esitetään lisäksi seitsemän pääteemaa, joilla digitaalisen kehityksen esteet pyritään jatkossa ylittämään. Näitä ovat sisämarkkinoiden kehittämisen lisäksi julkisen sektorin rakenteellisten muutosten vauhdittaminen, huippunopean laajakaistan edistäminen sekä digitaaliseen yrittäjyyteen kannustaminen. Myös pilvipalvelut, luottamus ja turvallisuus, työpaikat ja osaaminen sekä tutkimus ja innovaatiot tunnistetaan tulevaisuuden tekemisen tärkeiksi teemoiksi.
Nopeasti kehittyvässä ja osin ennakoimattomassa digitaalisessa maailmassa on edelleen harkittava huolella milloin lainsäädännöllä päästään haluttuun tulokseen, ja milloin on tarvetta joustavammille ratkaisuille. EU-lainsäädäntö ei saisi missään olosuhteissa jarruttaa teknologista kehitystä. Globaali sääntely on otettava kaikessa huomioon ja markkinoiden on annettava hoitaa se mikä niiden hoidettavissa on.
EU:n kyky aikaansaada digitaaliset sisämarkkinat testaa osaltaan unionin lisäarvoa. Jos se ei tässä tavoitteessaan onnistu, jäävät sen tarjoamat hyödyt eurooppalaisille yrityksille ja kansalaisille torsoksi. Silloin unionimme on kyllä ”alive but not kicking”.
Poliittinen tahto kilpakuntoisen unionin valmentamiseen on jo olemassa, ja EU on tehnyt paljon digitaalisen talouden ja sisämarkkinoiden kehittämiseksi. Mutta huippukuntoon on vielä matkaa.
Päivi Antikainen
Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa
Kolumni on aikaisemmin julkaistu Suomen pysyvän EU-edustuston sivuilla
