Uutinen 12.3.2013

Sähköä ilmassa! – EU arjessa perjantaina Porissa

EUarjessa- sähköä ilmassa

 

EU arjessa -tapahtuma haastaa satakuntalaiset keskustelemaan EU:n energia- ja ilmastopolitiikasta perjantaina 15. maaliskuuta.

Satakunnassa vierailee tapahtuman myötä joukko EU-vaikuttajia; Euroopan parlamentin jäsenet Anneli Jäätteenmäki, Eija-Riitta Korhola, Mitro Repo, Petri Sarvamaa, Hannu Takkula ja Sampo Terho. Päivän tapahtumiin osallistuvat myös muun muassa kansanedustajat Pertti Hemmilä, Pia Kauma ja Ari Jalonen sekä Energiamarkkinaviraston ylijohtaja Riku Huttunen ja apulaisyksikönpäällikkö Eero Ailio Euroopan komission energiapääosastolta.

Päivän aluksi julkistetaan komission tuottama mielipidekysely, joka kertoo satakuntalaisten suhtautumisesta Euroopan unioniin ja EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaan. Tutkimuksen tulokset esittelee Euroopan komission Suomen edustuston vt. päällikkö Sari Artjoki.

Aamupäivällä mepit ja muut tapahtumaan osallistuvat vierailijat tutustuvat Nakkilan lukioon, Porin suomalaiseen yhteislyseoon, Porin uuteen uimahalliin ja Tuulipuiston opastuskeskukseen.

Kello 11.00 alkaen on EU-aiheista ohjelmaa BePOP-kauppakeskuksessa. EU-toimijat ja EU-osarahoitteiset satakuntalaiset hankkeet esittäytyvät klo 11.00-16.00. Sähköistä lavaohjelmaa on luvassa klo 12.00-14.30, jolloin mm. mepit esittäytyvät. Yle välittää tapahtuman tunnelmia iltapäivän mittaan juontajana toimittaja Teemu Kahila.

Perjantai huipentuu avoimeen seminaariin “Ilmast sähköö?” Promenadikeskuksessa kello 14.00-16.00. Aiheena on EU:n energia- ja ilmastopolitiikka ja sen vaikutukset. Miten päästökauppa, energiatehokkuusvaateet, uudistuvat energiamuodot tai EU:n toimet ilmastonmuutosta vastaan ylipäätään vaikuttavat satakuntalaisten arkeen? Mepit ja energia-asiantuntijat vastaavat.

Tervetuloa mukaan kuulemaan ja keskustelemaan EU:sta ja energia-asioista!

EU arjessa -kiertueen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat ulkoministeriön Eurooppatiedotus, Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto, eduskuntatiedotus, työ- ja elinkeinoministeriö sekä tapahtumien valtakunnallinen päämediayhteistyökumppani Yle.

Porissa järjestelyissä ovat mukana myös Porin kaupunki, Satakuntaliitto, Satakunnan ELY-keskus, Satakunnan TE-toimisto, Satakunnan ammattikorkeakoulu ja ryhmä EU-osarahoitteisia projekteja.

Päivän tarkemman ohjelman löydät täältä:

EU arjessa Porissa 15.3.2013

 Päivän tapahtumia voi seurata myös Twitter-kanavalla #EUarjessa

  pdf src="/wp-content/uploads/sites/19/2017/04/ID-13438-GUID-09578C02-46AC-4410-9FFF-73E7EE02D01D.jpeg" />Sähköä ilmassa! Porissa 15.3.

pdfIlmast`sähköö? -seminaari_EU arjessa Porissa

pdfTietoa järjestäjistä_EU arjessa 15.3.2013