Uutinen 10.4.2013

Uusimmat työttömyystilastot eivät vielä kerro talouden noususta – Euroalueella on silti töitä myös suomalaisille Ranskaa ja Italiaa myöden

European job day. 465

EU:n tilastotoimisto Eurostat julkaisi huhtikuun alussa helmikuuta koskevat työttömyystilastot. Sekä euroalueella että EU-27:ssa työllisyystilanne oli hieman heikentynyt tammikuulta. Euroalueen työttömyysluku oli 12 % ja koko EU:n 10,9 %. Talouden nousua saadaan monissa EU-maissa vielä odottaa, mutta mm. Latviassa, Virossa ja Irlannissa työttömyysluvut ovat jo selkeässä laskusuunnassa.

Eurooppalaisilla työmarkkinoilla on perinteisesti liikettä korkeamman työttömyyden maista niihin, joissa työllisyystilanne on parempi. Yllättävää kyllä, suomalaistyöntekijöille on kysyntää myös korkeamman työttömyyden maissa. Näin kertovat eurooppalaiset Eures-neuvojat, jotka vierailivat Turussa helmikuun lopulla.

Italiassa suomalaisten valttina hyvä kielitaito  

Italian työttömyysaste hipoi helmikuussa euroalueen keskitasoa nousten 11,6 prosenttiin.

– Talous- ja työllisyystilanne on tällä hetkellä hyvin epävarma kotimaakunnassani Toscanassa, kertoo Eures-neuvoja Biancangela Fabbri Pistoian kaupungista. Hänen mukaansa esim. rakennustoiminta on lähes täysin pysähdyksissä ja sitä myöden työttömyys alalla kasvamassa.

Eures-neuvoja Biancangela Fabbri Pistoiasta ja Anna Bongiovanni Giulianovasta vierailivat Turussa European Job Day -rekrytointitapahtumassa. Kuva: Eurooppatiedotus / Juhana Tuomola.Eures-neuvoja Biancangela Fabbri Pistoiasta ja Anna Bongiovanni Giulianovasta vierailivat Turussa European Job Day -rekrytointitapahtumassa

– Palvelusektorilla, erityisesti matkailun parissa, on kuitenkin jatkuvasti kysyntää työntekijöille, jotka osaavat hyvin vieraita kieliä kuten suomalaiset yleensä tekevätkin. Omien työnhakijoidemme kielitaito ei aina näihin tehtäviin riitä, harmittelee Fabbri.

-Suomalaiset myös oppivat Italian kieltä usein varsin hyvin, kertoo hän.

Vaikka Italian työttömyysaste on euroalueen keskitasoa, vaivaa maata lähes 38 prosentin nuorisotyöttömyys.

-Tällä hetkellä italialaisnuoret etsivät ennen kaikkea ahkerasti harjoittelupaikkoja, myös muista EU-maista. Tässä voisimme tehdä yhteistyötä, vaikka italialaisnuorten kielitaito asettaakin haasteita.

-Hieman kateellisina katsomme, miten espanjalaiset ja suomalaiset ovat käynnistäneet twinning-hankkeita, joiden avulla espanjalaiset rakennustyöntekijät ovat löytäneet työtä Suomesta, huokailee Fabbri.

-Me haluaisimme mielellämme lähteä vastaavaan mukaan.

Ranska ja Hollanti houkuttelevat kausitöihin

Eurostatin tilastojen mukaan työllisyystilanne Ranskassa on tällä hetkellä Suomea heikompi. Ranskassa työvoimasta on työttömiä 10,8 prosenttia, kun Suomessa vastaava luku on 8,1 prosenttia. Silti töitä on tarjolla suomalaisille myös yhdellä euroalueen suurimmista työmarkkinoista.

-Alueemme talviurheilukeskuksissa työskentelee jo nyt suomalaisia, valaisee Eures-neuvoja Claire Moreaut Savoijista, Ranskan talvimatkailun ydinalueelta.

Claire Moreaut Annecy’stä ja Els Hollander Leeuwardenista. Kuva: Eurooppatiedotus / Juhana Tuomola.Claire Moreaut Annecy’stä ja Els Hollander Leeuwardenista.

-Suomalaisilla työntekijöille on erittäin hyvä kielitaito, eikä ranskan kielen osaamattomuus ole este. Talvisin meiltä löytyy hyvin töitä matkailun parissa, lisää Moreaut.

Alankomaiden työllisyystilanne on verrattain hyvä. Eurostatin mukaan maan työttömyysaste on 6,2 prosenttia eli EU-alueen neljänneksi pienin.

-Maataloudessa on aina tarvetta työntekijöille. Hollannille tyypillinen kukkaviljelyä työllistää suomalaisia, jotka tulevat usein kausitöihin. Myös palvelualoilla on tarjolla paikkoja, mutta tällöin vaaditaan paikallisen kielen osaamista, kertoo Eures-neuvoja Els Hollander Leeuwardenista.

-Alankomaista on myös liikettä toiseen suuntaan. Maamme on hyvin tiheästi asuttu ja on monia, jotka etsivät ”uutta elämää” Pohjoismaista. Houkuttimina ovat tila ja luonto, mutta myös hyvät business-mahdollisuudet, lisää Hollander.

-Lokakuussa järjestämmekin jälleen vuosittaiset Nordic Working –työpaikkamessut, joilla kerromme työmahdollisuuksista Pohjoismaissa Suomi mukaan lukien, lupaa Els Hollander.

www.europeanjobdays.eu

http://nordicworking.nl/

Eurostatin tilastot