Uutinen 6.8.2013

Eurooppatiedotuksen EU-selontekoa käsittelevä kiertue starttaa Vaasasta torstaina

Selonteko_465

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus järjestää valtioneuvoston EU-selontekoa käsittelevän keskustelutilaisuuksien sarjan ”Selkoa EU:sta?” Sarja avataan Vaasassa torstaina 8. elokuuta. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa alustaa puolustusministeri Carl Haglund (rkp) ja kommenttipuheenvuoron esittää kansanedustaja Mikko Savola (kesk).

EU-selonteko linjaa Suomen EU-politiikkaa

Pääministeri Jyrki Katainen esitteli valtioneuvoston EU-selonteon eduskunnalle 19. kesäkuuta. Selonteossa linjataan Suomen EU-politiikkaa ja käsitellään Euroopan yhdentymisen hyötyjä ja haasteita. Siinä luetellaan myös joukko käytännöllisiä Euroopan unionin toiminnan kehittämistavoitteita, joita Suomen tulisi lähivuosina toiminnassaan painottaa. Tällaisia asioita ovat selonteon mukaan muun muassa yhteisten sääntöjen ja arvojen kunnioittaminen, talous- ja rahaliiton vahvistaminen, työllisyyden ja sosiaalisen ulottuvuuden parantaminen, henkilöiden vapaan liikkuvuuden edistäminen, yhteinen energiapolitiikka ja ilmastonmuutoksen torjuminen, unionin ulkoisen toiminnan vahvistaminen sekä laajentuminen.

EU-selonteko perustuu ajatukseen vaikuttamishaluisesta, yhteistyökykyisestä ja maltillisesta Suomesta, joka suhtautuu myönteisesti Euroopan yhdentymiseen mutta korostaa kansallista vastuuta. Selonteon mukaan vahvempi, reilumpi ja yhtenäisempi EU on myös Suomen ja suomalaisten etu.

Selkoa EU:sta? – Vaasassa torstaina

Eurooppatiedotuksen EU-selontekoon liittyvä keskustelutilaisuuksien sarja avataan Vaasassa

Haglund_selko_282Puolustusministeri Carl Haglund alustaa Vaasan tilaisuudessa 8.8. Kuva: Euroopan unionin neuvosto

 torstaina 8. elokuuta. Tilaisuus pidetään Vasa Arbetarinstitutin, Kirkkopuistikko 15, juhlasalissa kello 15.00-16.30. Tilaisuudessa alustaa puolustusministeri Carl Haglund (rkp) ja kommentaattorina toimii kansanedustaja Mikko Savola (kesk). Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Selkoa EU:sta? -sarja jatkuu syksyn aikana. Seuraava tilaisuus on 2. syyskuuta Mikkelissä. Tampere on vuorossa 30.syyskuuta ja Turku 7. lokakuuta. Tapahtumista löytyy lisätietoa aikataulujen tarkennuttua Eurooppatiedotuksen verkkosivujen tapahtumakalenterista.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan EU:sta!

Tilaisuuksia voi seurata myös Twitterissä: #EUselko.

Valtioneuvoston selonteko EU-politiikasta 2013 (valtioneuvoston kanslian verkkosivuilla)