Uutinen 25.9.2013

Kotirintamalla kohti EU-vaaleja!

EP_vaalit2013_logo

Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto elää kiireistä aikaa. Euroopan parlamentin vaalit pidetään kahdeksan kuukauden kuluttua ja sitä ennen on saatava viesti vaalien tärkeydestä ja tämänkertaisesta erityisluonteesta kuulumaan läpi koko Suomen maan.

Vaalipäivä on Suomessa 25. toukokuuta. Ennakkoäänestys alkaa kotimaassa 14.5. Vaalijärjestelmään ei ole tulossa muutoksia. Suomi on edelleen yhtenä vaalipiirinä ja edustajia valitaan 13.

Erilaiset vaalit, erilainen tiedotuskampanja

Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen avasi vuoden 2014 vaalien Suomen kampanjan toteamalla: ”Nyt asiat ovat toisin – nämä vaalit ovat erilaiset”. Tämä on myös parlamentin tiedotuskampanjan pääviesti äänestäjälle.

  – Euroopan parlamentilla on nyt Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomat kasvaneet oikeudet alusta saakka. Lisäksi komission puheenjohtajan valinta tapahtuu parlamentissa ensimmäistä kertaa. Uskon myös, että näinä vaikeina aikoina EU-asiat kiinnostavat äänestäjiä entistä enemmän, perustelee Nurminen.

@Pekka Nurminen, kuva: Eurooppatiedotus@PekkaNurminen(oik.) on tyytyväinen vaalipäivään: "Kesäkuun puolella Suomessa pidetyt vaalit ovat olleet ajankohtansa puolesta huonoja, toukokuun vaalipäivä on parempi."         

Koska vaalit ovat erilaiset, poikkeaa myös vaalien tiedotuskampanja aiemmista. Kampanjan aloitus ja brändäys jatkuvat koko syksyn. Tämän jälkeen keskusteluissa seuraa temaattisempi vaihe, jolloin keskustellaan sisällöistä ja tärkeistä kansalaisia koskettavista EU-aiheista. Keväämmällä, lähempänä toukokuun 25. päivää, Euroopan parlamentin tiedotustoimisto keskittyy vaalipäivän kampanjoimiseen. Tällä kertaa vaaliviestinnässä on kiinnitetty erityistä huomiota myös vaalituloksesta viestimiseen.

Sama viesti kaikilla 24 virallisella kielellä

Vaalien viestintäteemat eivät ole Kampin Voimatalossa keksittyjä. Tältä osin ”Toimi. Osallistu. Vaikuta.” -kampanja on yleiseurooppalainen ja sen materiaali, kuten mainokset ja julisteet, ovat samanlaisia kaikissa Euroopan unionin 28. jäsenmaassa.

  Temaattisen vaiheen sisältö määräytyy kuitenkin suomalaisten todellisuuden mukaan. Esimerkiksi jo käynnissä olevalla EU arjessa –kiertueella käsitellään myös vaaliteemoja. Esillä ovat köyhyys, syrjäytyminen, EU-rahoitus ja kilpailukykyasiat, toteaa Nurminen. 

Europarlamentaarikko @TarjaCronberg pohtii, miten Euroopan 14 miljoonaa nuorta, jotka ovat työttöminä tai vaikeassa asemassa tulevat äänestämään.  "Tulee aivan varmasti erilaiset #EP2014 -vaalit."  Europarlamentaarikko @TarjaCronberg pohtii, miten Euroopan miljoonat nuoret, jotka ovat työttöminä tai vaikeassa asemassa tulevat äänestämään. "Tulee aivan varmasti erilaiset #EP2014 -vaalit."

Vaalien 2014 kampanjoinnissa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia. Erityishuomiota saa sosiaalinen media, jonne tuotetaan helposti jaettavaa ja informatiivista sisältöä. Perinteisiä keinojakaan ei toki ole unohdettu, ensiäänestäjät saavat kirjeensä ja mediamainontaa ei tulla unohtamaan.

 

Euroopan parlamentin vuoden 2014 vaalien viestintäkampanjassa ”Toimi. Osallistu. Vaikuta.” tuodaan esille nykyinen eurooppalainen todellisuus. Sen viesti on vahva ja puhutteleva. Oletko jo nähnyt vaalivideon? Katso ja kerro mielipiteesi!

 

Euroopan parlamentin virallinen vaalisivusto aukeaa joulukuussa 1.12.2013.

EU-vaalit Twitterissä:

#vaalit2014

#EP2014

Lue lisää:

Euroopan parlamentin vaaleista 2014 verkkosivuillamme