Saavutettavuustyökalut

Uutinen 19.12.2013

EU-tietoa elävämmin – Eurooppatiedotus avasi oman YouTube-kanavan

Eurooppatiedotus on avannut oman YouTube-kanavan. Ensimmäisessä videossamme professori Sixten Korkman kertoo talouskriisin taustoista sekä ajankohtaisesta pankkiunionista. Videoklippi on tarkoitettu hyödynnettäväksi esimerkiksi koulujen taloustiedon ja Eurooppa -kursseilla, mutta siitä on toki hyötyä ja iloa ihan kaikille EU-asioista tietoa etsiville.

Toinen video ”Suomi EU:ssa” käsittelee Euroopan unionin jäsenyyden vaikutuksia Suomessa. Liikkeelle lähdetään Kainuusta, missä EU-rahoituksella on loivennettu rakennemuutoksen mukanaan tuomia muutoksia. Lisäksi muun muassa maanviljelijä, opiskelija ja pääministeri kertovat miten EU-jäsenyys on näkynyt heidän elämässään.

Videot on tuottanut toimittaja Kirsi Crowley yhteistyössä ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen kanssa.

Voit myös osallistua Facebookissa "Suomi EU:ssa" -videoklippiä käsittelevään kilpailuumme*. Palkinnoiksi arvomme karkkipusseja ja pääpalkintona on Ipad mini. Pääset kilpailuumme tästä: Eurooppatiedotuksen YouTube-kilpailu facebookissa

Mielenkiintoisia katseluhetkiä seurassamme! 

Eurooppatiedotuksen YouTube-kanava

 

* YouTube-kilpailumme säännöt: Alle 18-vuotiaiden tulisi kysyä osallistumisestaan lupa vanhemmiltaan. Karkkipussit arvomme kaikkien vastanneiden kesken ja pääpalkinto Ipad mini arvotaan oikein vastanneiden joukosta. Voittajien etunimija kotipaikkakunta voidaan mainita verkkosivuillamme ja some-kanavillamme. Palkinnoista ilmoitamme voittajille suoraan.

Seuraa meitä