Saavutettavuustyökalut

Uutinen 17.1.2014

Käytkö äänestämässä toukokuussa?

EU-vaalit 2014_Eurooppatiedotus

Toukokuussa pidetään Euroopan parlamentin vaalit kaikissa EU-maissa. Vaalipäivät ovat 22.-25.5. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 25. toukokuuta. Suomesta valitaan 13 meppiä eli Euroopan parlamentin jäsentä. Yhteensä meppejä valitaan 751, 28:sta maasta.

Eurooppatiedotuksen julkaisemasta uudesta tietosivusta EU-vaalit 25.5.2014 selviävät perustiedot Euroopan parlamentista ja tulevista vaaleista. Siitä löytyvät myös muun muassa meppien palkkatiedot sekä kaikkien EU-maiden edustajien paikkamäärät.

Kevään Euroopan parlamentin vaalit eroavat aiemmista. Nyt parlamentti valitaan ensi kertaa uuden perussopimuksen eli Lissabonin sopimuksen mukaisesti. Parlamentilla on nyt enemmän valtaa kuin koskaan aikaisemmin. Vaalitulos vaikuttaa suoraan tulevan Euroopan komission puheenjohtajan valintaan sekä osaltaan myös muihin korkean tason EU-nimityksiin.

Ensi kertaa EU-vaalit käydään 28:ssa jäsenmaassa samaan aikaaan, sillä uusin EU-maa Kroatia on mukana. Äänioikeutettuja on siis enemmän kuin koskaan.  Myös Euroopan unioni on muuttunut vaalikauden aikana. Eurooppaa koetellut talouskriisi on muuttanut EU:n  toimintaa sekä lisännyt ihmisten tietoisuutta EU-asioista.

Voit tilata ja tutustua uusimpaan tietosivuumme täällä.

target="_blank">Lisää vaaleista verkkosivuillamme

Seuraa meitä