Euroopan yhteinen urheilu
Urheilu ja liikunta ovat merkittäviä tekijöitä ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Urheilu liikuttaa ihmisiä fyysisesti, mutta myös sosiaalisesti ja jopa poliittisesti. Urheilulla on voimaannuttava vaikutus. Sotshin paralympialaisten jälkimainingeissa komission Suomen edustusto järjesti keskiviikkona 2.4. seminaarin EU:n toimista urheilusektorilla keskittyen erityisesti vammaisurheiluun.
– Urheilun kautta voi asettaa elämälleen tavoitteita, joiden kautta voi määräytyä elämän koko suunta, vammaisalppihiihtäjä ja Suomen paralympiakomitean kehittämispäällikkö Katja Saarinen totesi tilaisuudessa.
EU ei erottele perinteistä ja vammaisurheilua
Urheilu liitettiin osaksi EU:n toimivaltaa Lissabonin sopimuksella ja unionissa on keskitytty pääasiassa urheilun sosiaaliseen ja koulutukselliseen luonteeseen.
– Komissiossa lähdetään siitä näkökulmasta, että niin kutsuttu perinteinen urheilu ja vammaisurheilu ovat tasa-arvoisessa asemassa, Bart Ooijen komission koulutuksen ja kulttuurin pääosaston urheiluyksiköstä kertoi.
Taustalla on EU:n vammaisstrategia, jonka tarkoituksena on mm. vammaisasioiden valtavirtaistaminen kaikilla EU:n politiikan aloilla, mukaan lukien urheilu.
EU:n pyrkimyksenä on saada eri urheiluorganisaatiot avoimiksi myös vammaisurheilijoille ja rohkaista vammaisia urheilemaan enemmän. Ohjelmia ja projekteja on ollut jo useita, erityisesti nuorisourheilun piirissä.
Työsuunnitelma tulossa
EU tekee yhteistyötä esimerkiksi European paralympic committeen ja Special Olympics-järjestön kanssa. Lisäksi EU tukee uutta North-East Parasport Exchange –ohjelmaa, jonka tarkoituksena on lisätä ja helpottaa vammaisurheilun kehitystä ja eri maiden yhteistyötä ja verkostoitumista Baltiassa ja komission Erasmus+ -liikkuvuusohjelma. Komission järjestyksessään toinen urheilun työsuunnitelma vuosille 2014–2017 on tarkoitus panna täytäntöön kuluvan vuoden aikana, Kreikan puheenjohtajakaudella.
Euroopassa vammaisurheilun kehittämisessä riittää vielä paljon tehtävää. Kehitystyössä median rooli on suuri, mutta tarvitaan myös urheiluseurojen ja organisaatioiden yhteistyötä, kenttätyöprojekteja, valmentajien erikoiskoulutusta sekä kansainvälisiä kilpailuja ja vuorovaikutusta. EU haluaa myös antaa panoksensa tähän. Näin voidaan jatkaa Lontoon ja Sotshin paralympialaisten menestystarinaa.