Uutinen 6.6.2014

VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA-TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2014

Eurooppa-päivän viettoa Kampissa, kuva: Eurooppatiedotus

Ulkoasiainministeriö avaa haettavaksi valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Avustukset myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden 2014 valtion talousarviossa tähän varoja.

Avustuksiin on vuoden 2014 talousarviossa esitetty 583 000 euroa, josta 100 000 euroa on varattu Euroopan parlamentin Suomen edustajien vaaleihin liittyvään tiedotukseen. Avustusten tavoitteena on Euroopan unioniin ja ensi vuonna erityisesti Euroopan parlamentin vaaleihin liittyvän tietouden lisääminen Suomessa. Painopisteet vuonna 2014 Euroopan parlamentin vaalien lisäksi ovat perustieto Euroopan unionin toiminnasta, talouskysymykset ja sosiaalinen ulottuvuus.

Avustusten myöntämisessä, maksamisessa, käytössä ja käytön valvonnassa noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001).

Hakemusten, jotka sisältävät toiminnan tai hankkeen kuvauksen, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman sekä selvityksen yhteisöistä, jotka ovat toiminnassa tai hankkeessa mukana, tulee olla ulkoasiainministeriössä (Ulkoasiainministeriö, Kirjaamo, PL 176, 00023 Valtioneuvosto) viimeistään 9. päivänä joulukuuta 2013 klo 16.15 mennessä.

Hakulomake, hakuohjeet ja tiedotustukiraportti 2014:

Word class="atticon" src="/wp-content/uploads/sites/19/2017/04/id-14918-guid-F4100322-9110-4D95-811F-A05953519F7D.gif" />Kansalaisjärjestöhakemus_2014

Word class="atticon" src="/wp-content/uploads/sites/19/2017/04/id-14918-guid-F4100322-9110-4D95-811F-A05953519F7D.gif" />Hankesuunnitelma_2014

pdf class="atticon" src="/wp-content/uploads/sites/19/2017/04/ID-13438-GUID-09578C02-46AC-4410-9FFF-73E7EE02D01D.jpeg" />Hakuohjeet_2014

pdf class="atticon" src="/wp-content/uploads/sites/19/2017/04/ID-13438-GUID-09578C02-46AC-4410-9FFF-73E7EE02D01D.jpeg" /> Eurooppa-tiedotustuen yleisehdot 2014

Word class="atticon" src="/wp-content/uploads/sites/19/2017/04/id-14918-guid-F4100322-9110-4D95-811F-A05953519F7D.gif" /> Tiedotustukiraportti 2014

Word class="atticon" src="/wp-content/uploads/sites/19/2017/04/id-14918-guid-F4100322-9110-4D95-811F-A05953519F7D.gif" /> Tilintarkastajan vakuutus

Hakulomakkeita ja -ohjeita voi myös tiedustella sähköpostitse Eurooppatiedotuksesta osoitteesta VKO-30@formin.fi.

Lue myös:

target="_blank">Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen

Uutista korjattu 24.10.2013. 

Vuonna 2014 myönnetyt valtionavut kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen (18.2.2014)