Uutinen 7.7.2014

Dolce vita ja karu arki

© European Union 2014 EP
Matteo Renzi
Huomion keskipisteessä on nyt Italian pääministeri Matteo Renzi, joka avasi maansa puheenjohtajakauden vaikuttavalla puheella Euroopan parlamentissa.

Italian puheenjohtajakausi EU:ssa on lähtenyt vauhdilla käyntiin. EU:n komission puheenjohtajan nimitys on Euroopan parlamentin siunausta vaille, ja koko nimityspaketista odotetaan sopua jo kahden viikon sisällä. Italian pääministeri Matteo Renziä nimitetään mediassa Euroopan herättäjäksi, ja Le Figaro kirjoittaa renzimaniasta, joka on vallannut Euroopan parlamentin.

Kun hypetys haihtuu, nimityskuviot oikenevat ja eurooppalaiset elokuun lomat on pidetty, alkaa kuitenkin karu arki. Italian puheenjohtajakauden ykkösaiheeksi on valittu talouskasvu ja työllisyys, eikä kummassakaan ole tällä hetkellä EU-maissa kehumista. Eurostatin parin päivän takaisten lukujen mukaan työttöminä on 25 miljoonaa eurooppalaista. Joka kymmenes työikäinen on siis vailla töitä – espanjalaisista ja kreikkalaisista nuorista peräti joka toinen. Talouskasvukaan ei vielä lämmitä, sillä se on vain nippanappa plussan puolella.

Millä keinoin Euroopan unioni voisi edesauttaa näiden lukujen paranemista, on auki. Esimerkiksi nuorisotyöttömyyteen keskittynyt huippukokous siirrettiin heinäkuusta loppuvuoteen, vaikka juuri tämän teeman piti olla italialaisten suosikki. Tiukasti kukkaronnyöreistä kiinni pitävä Saksa on heinäkuun alussa ilmoittanut, että sen budjetti on ensi vuonna tasapainossa. Valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble kaatoi saman tien kylmää vettä niskaan niille, jotka toivovat lisää EU-tason investointeja. Hänen mukaansa kaikki uudet ideat ovat tervetulleita, kunhan niiden mukana ei ujuteta takaovesta sisään riskien yhteisvastuullisuutta.

Italian puolivuotiskausi neuvoston johdossa suuntaa myös katseet Välimerelle ja siirtolais- ja turvapaikanhakijoihin. Vaikka edellinen puheenjohtajamaa Kreikka oli saman meren äärellä, eivät nämä kysymykset nousseet vielä keväällä vahvasti esiin. Nyt on odotettavissa toisenlainen linja. Viikoittaiset uutiset mereen hukkuneista tai laivoihin tukehtuneista ihmisistä ovat järkyttäviä, ja YK:n pakolaisjärjestö UNCHR arvioi 500 ihmisen menehtyneen Välimerellä tänä vuonna. Yksimielisyyttä uusista eurooppalaisista turvapaikkakäytännöistä ja etenkään niin sanotusta taakanjaosta ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

REFIT eli EU-sääntöjen toiminnan tarkastelu ja liikasääntelyn purkaminen ovat olleet tapetilla jo pari vuotta. Keskustelua on käyty samoilla sanoilla, mutta eri asioita tarkoittaen. Britannian edustajat ovat puhuneet toimivallan palauttamisesta takaisin kansallisvaltioille. Monet muut maat, Suomi mukaan lukien, ovat puolestaan korostaneet työskentelyä yhteistyössä komission kanssa ja aikansa eläneiden tai vaikeasti toimeenpantavien sääntöjen purkua. Italia kuuluu maltilliseen leiriin ja on kiinnostunut muun muassa EU:n budjettivarojen tehokkaasta käytöstä. Italian omat monivuotiset kansalliset budjettiongelmat ovat ehkä herättäneet tarkastelemaan myös varojen käyttöä unionitasolla.

Leena Brandt 

EU-edustuston lehdistövirkamies 

Italian puheenjohtajuuskauden ohjelma

Puheenjohtajuuskauden verkkosivusto

Twitterissä @IT2014EU