Saavutettavuustyökalut

Uutinen 24.7.2014

Liettua siirtyy ensi vuonna euroon

Liettua,Vilna.

Liettuan vuoro liittyä euroalueeseen koittaa 1. tammikuuta 2015. EU:n yleisten asioiden neuvosto päätti 23. heinäkuuta, että Liettua täyttää jäsenyysehdot. Komission raportin mukaan valmistelut ovat edenneet hyvin. Liettuan liittymisen jälkeen euroalueeseen kuuluu 19 jäsenmaata.

Kuva: Liettuan keskuspankki
Liettuan euro
Liettuan kolikoissa esiintyy Vytis, haarniskaa kantava ritari. Lisäksi mukana on Liettuan vaakuna.

Liettua aikoo hoitaa kahden valuutan siirtymäajan vauhdilla, vain 15:ssa päivässä. Nykyistä valuuttaa litiä on liikkeellä 90 miljoonaa seteliä ja kolikoita miljardi, sillä liettualaiset perinteisesti maksavat mieluusti käteisellä. Liettuan tarkoituksena onkin vähentää merkittävästi markkinoilla liikkuvien litien määrää jo tänä syksynä, ennen niin kutsuttua europäivää tammikuussa. Keinona käytetään esimerkiksi pankkien palvelumaksujen poistoa siirrettäessä käteistä tileille. Liettuan keskuspankki on tilannut euroseteleitä 132 miljoonaa ja liettualaisia eurokolikoita lyödään 370 miljoonaa.

Arvion mukaan 80 prosenttia liettualaisista kokee olevansa hyvin informoituja euroon liittymisestä. Keväällä 2014 toteutetun Eurobarometrin mukaan 46 prosenttia kansalaisista kannattaa euroon liittymistä ja luku on kasvanut tasaisesti. Liittymistä vastustaa 48 prosenttia. Huolta käyttöönotosta ja talouspolitiikan itsenäisyydestä kuitenkin esiintyy edelleen.

Lisätietoa:

Komission raportti Liettuan euroon siirtymisen valmisteluista (en)

style="font-size: 12px; line-height: 1.6em;">Liettuan euro-verkkosivusto

Seuraa meitä