Uutinen 19.8.2014

Vastapakotteista kärsiville hedelmä- ja vihannesviljelijöille EU-korvauksia

Maa- ja metsätalousministeriö

Tiedote 18.8.2014 

EU:n komissio päätti maanantaina maksaa Venäjän vastapakotteista aiheutuvista menetyksistä hedelmä- ja vihannesviljelijöille yhteensä 125 miljoonan euron korvaukset. Tukea annetaan muun muassa kurkkuja, tomaatteja, porkkanoita, kaalia, omenia ja sieniä kasvattaville. 

Tuet rahoitetaan EU:n budjetista, jossa on varattuna 400 miljoonaa euron kriisivaraus maatalouden markkinahäiriöiden paikkaamiseen. Tukia myönnetään tuotteiden poistamiseen markkinoilta niin, että niitä jaetaan ilmaiseksi. Lisäksi tuki maksetaan korjaamatta jättämisestä tai raakana korjaamisesta. Tuet ovat haettavissa marraskuun loppuun asti.

Suomi ja muut vastapakotteiden aiheuttamista ongelmista kärsineet EU-maat jatkavat yhdessä komission kanssa valmisteluja, joilla tähdätään samankaltaiseen tukiratkaisuun kotieläintuotteiden osalta.

– Venäjän tuontikielto koskee Suomen kannalta ennen kaikkea maitotuotteita, mutta myös mm. liha-alaa. Suomi on viestittänyt komissiolle elintarviketuotantomme kärsimistä tappiosta ja edellyttää korvauksia niille. Maitoalan korvaukset pitää ottaa komissiossa käsittelyyn mahdollisimman pian, toteaa asiasta puhelimitse maatalouskomissaari Dacian Ciolosin kanssa keskustellut maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo.

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee lisäksi kansallisia toimia, joilla varaudutaan helpottamaan Venäjän vastapakotteista kärsivien maataloustuottajien asemaa.

Ylimääräinen maatalousneuvosto pidetään syyskuun 5. päivänä Brysselissä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

valtiosihteeri Risto Artjoki, p. +358 295 162 254