Onko nyt sosiaalisemman EU:n aika?
EU suuntii parhaillaan itseään uudelleen. Tiukkaan talouskuriin ja sisämarkkinoiden toiminnan tehostamiseen voimakkaasti kytkeytyvää imagoa yritetään tasapainottaa pehmeämmillä, osin sosiaalipoliittisilla painotuksilla.
Syksyllä aloittanut uusi komissio korostaa − jäsenvaltioiden johtajien Eurooppa-neuvostossa hyväksymien linjausten mukaisesti − talous- ja rahaunionin (EMU) sosiaalista ulottuvuutta ja oikeudenmukaisempia sisämarkkinoita. Näin komissio pyrkii vastaamaan myös monien EU-kansalaisten ilmaisemiin huoliin sekä lisääntyvään EU-vastaisuuteen.
Suuntaus näkyy ensinnäkin siinä, että komissio on asettanut korostetusti EU:n kaikkien eri politiikanalojen yhteisiksi, ensisijaisiksi tavoitteiksi talouskasvun ja työllisyyden edistämisen sekä talouskriisistä selviytymisen. Tämä johtaa muun muassa sen arvioimiseen, missä määrin sosiaalimenot ja sosiaalipolitiikka ovat makrotalouden kannalta kannattavia investointeja, ja missä määrin sosiaalipolitiikka tukee tuottavuutta ja työllisyyttä.
Lisäksi EU:n toiminnan sosiaalisia vaikutuksia arvioidaan säännönmukaisesti. Näin pyritään välttämään se, että EU:n toimenpiteet millä tahansa sektorilla heikentäisivät Euroopan sosiaalista tilannetta. Komissio kutsuu lähestymistapaa sosiaaliseksi markkinataloudeksi.
Tällä hetkellä keskustellaan erityisesti hyvinvointi- ja sosiaalipoliittisten tavoitteiden roolista niissä EU:n mekanismeissa, joilla seurataan ja arvioidaan jäsenvaltioiden taloudellista suoriutumista ja annetaan suosituksia niiden taloudellisen tilanteen ja kestävyyden parantamiseksi.
Pohdittavana on, nostetaanko sosiaalisen suoriutumisen indikaattoreita näissä prosesseissa ja suosituksissa merkittäviksi vaikuttimiksi taloudellisten indikaattoreiden rinnalle. Jos tähän päädytään, saatettaisiin esimerkiksi hyvinvointipalveluiden saatavuutta ja laatua pitää vastaisuudessa mahdollisesti yhtä tärkeänä tavoitteena kuin niiden tehokasta tuottamista.
Päädytään pohdinnoissa mihin tahansa, ei EU:n oikeudellista toimivaltaa sosiaalipolitiikan ja sosiaaliturvan alalla olla näillä näkymin lisäämässä.
Oikeudellisen toimivallan lisääminen ei ole nykytilanteessa komission eikä minkään jäsenvaltion hallituksen julkilausuma tavoite. Ei edes silloin, kun ne esittävät tavoitteekseen EU:n sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisen. Kukin jäsenvaltio on kehittänyt tarpeidensa ja arvojensa perusteella oman sosiaalipoliittisen järjestelmän, jonka suhteen ne haluavat säilyttää ylimmän päätöksentekovallan. Ne haluavat päättää siitä, minkälaisia sosiaaliturvaetuuksia ja sosiaalipalveluita sekä muita sosiaalipoliittisia toimenpiteitä ja kenelle alueellaan tarjoavat, millä ehdoilla, minkälaisin rakentein ja kuinka korkein hallinnollisin kustannuksin.
Loppujen lopuksi EU:n sosiaalisen ulottuvuuden tulevaisuus ja sen jäsenvaltioiden sosiaalisen tilanteen kehitys riippuvat tietysti poliittisten päätöksentekijöiden arvotuksista ja yleispoliittisista prioriteeteista, sekä niiden perusteella tehtävistä valinnoista ja päätöksistä.
Oli käynnissä olevien keskustelujen johtopäätös mikä tahansa, on Euroopalla joka tapauksessa suuri määrä sosiaalipoliittisia haasteita edessään juuri nyt: Köyhyys, eriarvoisuus, syrjäytyminen ja pitkäaikaistyöttömyys lisääntyvät jatkuvasti, nuorten asema on heikko, väestön ikääntyminen asettaa valtavia haasteita sosiaalipoliittisten järjestelmien kestävyydelle ja kehittämiselle, ja niin edelleen. Tärkeintä lienee se, että näihin haasteisiin halutaan ja kyetään vastaamaan. Kansalaisten kannalta on luultavasti toissijaista, kuka ratkaisut löytää ja toimeenpanee, EU, sen jäsenvaltiot vai ne yhdessä. Vai onko sittenkään?
Antero Kiviniemi
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan erityisasiantuntija EU-edustustossa
