Eräs tapa osoittaa solidaarisuutta
Pakolaisten uudelleensijoittaminen helpottaa tiettyihin maihin kohdistuvia muuttopaineita
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan yli 51 miljoonaa ihmistä maailmassa oli vuoden 2013 lopussa joutunut jättämään kotinsa. Näin paljon ei ihmisiä ole ollut liikkeellä sitten toisen maailmansodan. Pääosa heistä oli oman maansa sisällä siirtymään joutuneita. Oman koti- tai pysyvän asuinmaansa jättämään joutuneita pakolaisia heistä oli noin 17 miljoonaa.
Kotinsa jättämään joutuvat ihmiset haluavat lähes poikkeuksetta jäädä mahdollisimman lähelle entisiä asuinsijojaan. Esimerkiksi syyrialaispakolaisia on huomattavia määriä naapurimaissa Libanonissa (noin 1,1 miljoonaa), Turkissa (noin miljoona) ja Jordaniassa (noin 600 000). Myös esimerkiksi Pakistanissa oleskelee noin 1,6 miljoonaa afgaanipakolaista.
Samanaikaiset konfliktit Euroopan läheisyydessä ovat kuitenkin johtaneet siihen, että turvaan pyritään yhä useammin myös Eurooppaan. Vuonna 2014 EU:n ulkorajan ylitti laittomasti noin 278 000 henkilöä. Monet heistä olivat konflikteja pakenevia Syyrian ja Irakin kansalaisia sekä asepalvelusta Eritreasta pakenevia nuoria. Tulijoiden joukossa oli myös muiden maiden kansalaisia, jotka pyrkivät käyttämään tilaisuutta hyväkseen väittäen olevansa esimerkiksi Syyriasta. Vuoden 2014 aikana yli 3 000 ihmistä menetti henkensä pyrkiessään Välimeren yli.
Muutama jäsenmaa kantaa suurimman vastuun
Monet Välimeren yli saapuvista eivät hae turvapaikkaa ensimmäisestä EU:n jäsenvaltiosta, johon he saapuvat, vaan pyrkivät jatkamaan matkaansa. Arvioiden mukaan kourallinen jäsenmaita kantaa vastuun pääosasta EU:n alueella jätettävistä turvapaikkahakemuksista. Esimerkiksi viime vuonna EU:ssa jätetyistä noin 600 000 turvapaikkahakemuksesta noin 200 000 jätettiin Saksassa ja noin 80 000 Ruotsissa. Molemmat maat ennakoivat hakijamäärien kasvavan entisestään kuluvana vuonna.
Maailman 17 miljoonasta pakolaisesta noin miljoonan arvioidaan olevan uudelleensijoittamisen (resettlement) tarpeessa. Tämä tarkoittaa sitä, että he eivät voi palata kotimaahansa, eivätkä jäädä maahan, jossa he pakolaisina oleskelevat.
Uudelleensijoittamisella voidaan tarjota pakolaisille turvallinen väylä suoraan kolmannesta maasta Eurooppaan. Sillä voidaan myös vähentää EU:n eteläisiin jäsenmaihin ja Schengen-alueeseen kohdistuvaa muuttopainetta ja osoittaa solidaarisuutta niitä kolmansia maita kohtaan, jotka kantavat suurimman vastuun maailman pakolaisista.
Viime lokakuussa EU:n oikeus- ja sisäministerit sopivat, että uudelleensijoittamista tulisi käyttää maahanmuuttopaineiden hallitsemiseksi. Lähtökohtana olisi toiminnan vapaaehtoisuus, mutta ministerien sopimassa tekstissä todetaan, että kaikkien jäsenmaiden tulisi osallistua siihen.
Marraskuussa 2014 Euroopan komissio järjesti kokouksen, jossa pohdittiin uudelleensijoittamisen lisäksi myös muita mahdollisia laillisen maahantulon väyliä kansainvälisen suojelun tarpeessa oleville henkilöille. Keskustelujen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että uudelleensijoittaminen on tällä hetkellä ainoa laillisen maahantulon keino, jota jäsenmaat ovat valmiita edistämään.
Komissio toivoo enemmän kiintiöpakolaisia
Eurooppaan uudelleensijoitettavien pakolaisten määrät ovat vielä varsin pieniä. Komissio pyrkiikin edistämään sitä, että yhä useammat jäsenmaat ryhtyisivät ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia. Myös Suomi on tukenut tämän tavoitteen toteutumista. Uudelleensijoittamistoimintaan yhteistyössä UNHCR:n kanssa on pitempään osallistunut 13 EU:n jäsenmaata, mutta useampi jäsenmaa on tullut mukaan aivan viime vuosina. Jäsenmaiden pakolaiskiintiöiden koot vaihtelevat muutamasta kymmenestä Ruotsin 1 900 henkilöön. Suomen kiintiö on 750.
Muutamat EU:n jäsenmaat ottavat vastaan pakolaisia suoraan kolmansista maista myös niin kutsuttuina humanitaarisina ottoina. Esimerkiksi Saksa otti viime vuonna vastaan 30 000 syyrialaispakolaista. Vain neljällä jäsenvaltiolla, Suomi mukaan lukien, on hätätapauskiintiö. Kuten nimikin kertoo, hätätapauskiintiössä voidaan ottaa vastaan erittäin haavoittuvassa asemassa olevia UNHCR:n esittämiä pakolaisia nopeassa aikataulussa. Prosessi on nopea, koska pakolaiset valitaan pelkästään asiakirjojen perusteella sen sijaan, että Suomen viranomaiset haastattelisivat heitä paikan päällä kuten normaalissa menettelyssä.
Komissio näkisi mielellään Eurooppaan uudelleensijoitettavien pakolaisten vuosittaisen määrän paljon nykyistä suurempana. Vertailukohtana käytetään usein Yhdysvaltoja, joka ottaa uudelleensijoittamisohjelmansa puitteissa vastaan joka vuosi noin 70 000 pakolaista. Komission mielestä on myös aika siirtyä poliittisista puheista konkreettisiin toimenpiteisiin. Se peräänkuuluttaa solidaarisuutta niin kolmansia maita kohtaan kuin jäsenmaiden kesken.
Komissiossa valmistellaan parhaillaan ehdotusta jäsenmaille vapaaehtoisesta pilottiprojektista, jossa kokeiltaisiin käytännössä, miten vastuu uudelleensijoitettavista pakolaisista jakautuisi oikeudenmukaisemmin jäsenmaiden välillä. Jäsenmaihin kohdistuvat erilaiset muuttopaineet ja monet muut tekijät vaikuttavat väistämättä keskusteluihin, kun siirrytään pohtimaan pakolaisten jakamista jäsenmaiden kesken. Myös näkemykset siitä, mitä tarkoitetaan lokakuun päätelmiin kirjatulla ”uskottavalla määrällä” uudelleensijoittamispaikkoja, saattavat erota merkittävästi toisistaan.
Poliittinen paine kasvaa
Uudelleensijoittamistoiminta on jäsenvaltioiden kansallisessa toimivallassa, joten niiden päätettäväksi jää jatkossakin, ottavatko ne kiintiöpakolaisia, kuinka paljon ja miltä alueilta. Esimerkiksi Suomessa puitteet uudelleensijoittamistoiminnalle määritellään ulkomaalaislaissa. Eduskunta hyväksyy vuosittain kiintiön koon ja hallitus päättää sen alueellisesta kohdentamisesta. Poliittiset paineet kuitenkin kasvavat koko ajan etenkin niitä jäsenmaita kohtaan, jotka eivät vielä ota kiintiöpakolaisia.
Tosiasia on, ettei EU:n jäsenmaiden uudelleensijoittamistoimilla ratkaista maailman pakolaisongelmia. Yksittäisten pakolaisten elämään uudelleensijoittamisella sen sijaan on käänteentekevä vaikutus. Sen symbolista merkitystä yhtenä keinona osoittaa solidaarisuutta ei myöskään pidä aliarvioida.
Jutta Gras
Kirjoittaja on maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden erityisasiantuntija
