Uutinen 6.3.2015

Federica Mogherini: Eurooppa on rauhanrakentaja

Euroopan unionin ulkopolitiikan korkea edustaja ja komission varapuheenjohtaja Federica Mogherini vieraili Suomessa 5. maaliskuuta, ulkoministeri Erkki Tuomiojan kutsumana.

Erkki Tuomioja ja Federica Mogherini. Kuva: Outi Koskinen
Ulkoministeri Tuomioja ja EU:n korkea edustaja Mogherini keskustelivat EU:n roolista rauhanrakentajana Eurooppasalissa. Tilaisuuden järjestivät Eurooppalainen Suomi ry, STETE, KATU ja ulkoasiainministeriö. 

Vierailunsa aikana Mogherini tapasi Suomen valtiojohtoa. Hän ehti myös keskustella Euroopasta ja ulkopolitiikasta hieman epävirallisemmassa kansalaisjärjestötilaisuudessa Eurooppasalissa Helsingissä. Keskustelua johdatteli ulkoministeri Tuomioja.

Tärkeintä  vakauttaa naapurustot

Vaikka EU-skeptisyyttä on paljon ilmassa, on usko Euroopan rooliin rauhan rakentajana kasvanut. Näin uskoo ulkoministeri Tuomioja. EU:n korkea edustaja oli samaa mieltä. Euroopan unionin vuonna 2012 saama Nobelin rauhanpalkinto ei ollut vain palkinto menneisyydelle, vaan merkki toivosta myös tulevaisuutta ajatellen.

Mogherinin mukaan EU:n tärkein ulkopoliittinen tehtävä olisi nyt keskittyä saamaan vakautta kriisiytyneille naapurialueille niin idässä kuin etelässä.  Tämä toisi vakautta myös globaalisti. Näin EU voi myös olla uskottava globaali toimija rauhanrakentamisessa.

Erityisen akuutti tilanne on nyt Libyassa. Mogherini korosti haasteen olevan yhteinen koko unionille, ei vain eteläisille EU-maille. Myöskään Irakia ja Syyriaa ei saa unohtaa, sillä tilanne näissä maissa on yhä erittäin herkkä. EU on avainroolissa myös Gazan rauhanprosessin uudelleenaloittamisessa.

Mogherini ja Tuomioja
Federica Mogherini ja Erkki Tuomioja. Kuva: ulkoasiainministeriö

EU:n yhtenäisyys pakotteitakin tehokkaampaa

Euroopan unionin voima on Mogherinin mukaan sen yhtenäisyydessä. Ukrainan kriisin osalta hän arveli yhtenäisyyden olevan pakotteitakin tehokkaampaa.

Ukrainan osalta Mogherini korosti, että EU:n solmimat yhteistyösopimukset naapureiden kanssa eivät ole uhka muille sulje pois minkäänlaista muuta yhteistyötä. EU ei pakota ketään valitsemaan idän ja lännen välillä. Siksi avoimuus on hyvin tärkeää, EU ei halua aiheuttaa jännitteitä maiden välille.

”Kysehän ei ole Ukrainasta, vaan Venäjästä”, Mogherini totesi.

Millainen suhde EU:n ja Venäjän välille saadaan tulevaisuudessa? Onko mahdollista jatkaa yhteistyötä aloilla, joilla sitä on tehty? Millainen voisi olla EU:n uusi strategia?

On myös paljon globaaleja, unionia ja Venäjää yhdistäviä uhkia, kuten ilmastonmuutos, ebola, vierastaistelijat. Näissäkin asioissa olisi tärkeää voida tehdä yhteistyötä.

EU:n naapuruuspolitiikkaa ollaan uudistamassa, samoin EU:n turvallisuusstrategiaa. Suomi tukee molempia tavoitteita.

EU roolimallina?

Mogherinin mukaan Euroopan unionia pidetään monessa Euroopan ulkopuolisessa maassa roolimallina alueellisesta yhdentymisestä ja yhteistyöstä. Emme vain aina muista tätä itse.

”Me joskus aliarvioimme kykyjämme EU:ssa. Olemme kuitenkin supervalta monella eri mittarilla, kuten kehitysavun maksajana, lukuisille maille kauppakumppanina, turvallisuusyhteistyökumppani ja niin edelleen. Euroopan unionin voima on niin sanottua pehmeää voimaa.”

Mogherinin mielestä pitää muistaa millainen Sarajevo oli kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt alueella on päästy yhteisymmärrykseen EU-integraatioon liittyvistä sitoumuksista ja vakautta on saavutettu. Tämä muutos antaa toivoa siitä, että EU:n ja koko Euroopan yhtenäisyydellä päästään tuloksiin, vaikka se voikin viedä kauan aikaa.

Monimutkaisuus on vahvuus

EU on hyvin monimuotoinen niin yhteiskunnallisesti kuin kulttuurisesti. Tämä on kuitenkin Mogherinin mukaan yksi EU:n vahvuuksista, myös suhteessa erilaisiin kulttuureihin vaikkapa Lähi-idässä.

”Näin muutaman kuukauden kokemuksella voin sanoa, että EU on yksi monimutkaisimmista tuntemistani organisaatioista.  Mutta sekin on vahvuutemme, sillä tulemme toimeen asian kanssa!”