Uutinen 20.3.2015

Slumminäkymiä ja innovaatioita – teemavuoden lähettiläät Keniassa

Kehitysyhteistyön eurooppalaisen teemavuoden lähettiläät Diandra ja Hossni Boudali matkustivat maaliskuun alussa Keniaan tutustumaan kehitysyhteistyöhön.  Vierailukohteet vaihtelivat uudenaikaisesta innovaatiokeskuksesta kaatopaikan reunalla sijaitsevaan Dandoran sykkivään slummiin. 

Kuva: Alex Kamweru/UM
Hip-hop City
Hiphop-artisti Juliani esitteli Dandorassa nuorisotilaksi kunnostettavaa taloa Tumelle ja teemavuoden lähettiläille Hossni Boudalille ja Diandralle.

Kuluvana vuonna EU-maissa vietetään kehitysyhteistyön teemavuotta, jonka tavoitteena on saada erityisesti nuoret kiinnostumaan kehityskysymyksistä. Ulkoministeriö vei muusikkoina tunnetut Diandran ja Hossni Boudalin Keniaan, jotta he lähettiläinä voivat matkansa jälkeen kertoa nuorille kokemuksistaan.

Mukana Kenian-matkalla oli myös nuorten seuraama vloggaaja Tume, joka teki matkasta videon.

Yksi mieleenpainuvimmista vierailukohteista Nairobissa oli Dandoran slummi, joka sijaitsee kaatopaikan reunalla. Siellä siat ja vuohet kulkevat talojen välissä ja kaatopaikan roskissa. Myöhään iltapäivällä kadut täyttyvät ruokaa valmistavista naisista ja ilakoivista koulupukuisista lapsista.

Muutos on mahdollista

Dandorassa vieraita odotti kuuluisa hiphop-artisti Juliani, joka halusi esitellä suomalaisvierailleen Hiphop City -nimistä yhteisöhanketta. Julianin tukeman hankkeen tavoitteena on vahvistaa slummin lasten ja nuorten itsetuntoa. Hankkeen puuhamiehet kunnostavat taloa, josta on tarkoitus tehdä erityisesti alueen lapsia ja nuoria houkutteleva musiikin tekemisen monitoimitalo. Myös paikallisradio on suunnitteilla rakennukseen.

”Dandorassa asuvat nuoret eivät usko, että heillä olisi mahdollisuuksia menestyä elämässä. Me haluamme antaa heille itseluottamusta tekemisen kautta; näyttää että muutos on mahdollista”, Juliani kertoo.

”Älkää antako periksi! Kun saatte yhteisön mukaan projektiinne, niin se palkitsee teidät hyvällä mielellä ja tuntuu sydämessä asti”, teemavuoden lähettiläs Hossni Boudali sanoo.

Myös Nairobin slummeissa toimiva tanssikoulu pyrkii vahvistamaan lasten itsetuntoa ja tarjoamaan mielekästä toimintaa. Lähettiläät pääsivät seuraamaan lasten ja nuorten aikuisten tanssiryhmien taidokkaita esityksiä. Tanssikoulun opettajat ovat vapaaehtoisia ja he ovat valmistuneet Ghetto Exposed-järjestön pitämästä tanssikoulusta. Ghetto Exposed tekee tänä vuonna yhteistyötä tanssija Tero Saarisen kanssa, jolle ulkoministeriö on myöntänyt kulttuuritukea tanssiproduktion toteutukseen Keniassa.

Kuva: Alex Kamweru/UM
iHub
Nairobilainen teknologian innovaatiokeskus iHub tarjoaa verkostoitumismahdollisuuksia yritystä perustaville.

Yritysideoilla vaurautta

Kenia on tunnettu innovatiivisuudestaan mobiiliteknologian käytössä. Tästä esimerkkinä on kenialaisten käyttämä kännykkäpalvelu Mpesa, jolla voi maksaa laskuja ja siirtää rahaa. Miten tällaiset, muihinkin maihin laajasti levinneet, yritysideat syntyvät?

Nairobin Lavingtonin kaupunginosassa toimii useita innovaatiokeskuksia. Teemavuoden lähettiläiden ryhmä tutustui innovaatiokeskus iHubin toimintaan yhteisöavustajan Dennis Mokaya Orinan johdolla. Suomi tuki viime vuonna iHubin edustajan matkaa yrittäjien ja sijoittajien Slush-tapahtumaan.

Innovaatiokeskus iHub tarjoaa verkostoitumis- ja koulutusmahdollisuuksia teknologiayrityksen perustamisesta kiinnostuneille. Innovaatiokeskuksen kautta nuori yrittäjä saa ideoita ja tukea yhteisön kokeneemmilta jäseniltä sekä mahdollisuuden esitellä yritysideaansa rahoittajille. Niin kenialaiset kuin muidenkin maiden sijoittajat käyvät säännöllisesti katsastamassa uusia yritysideoita.

Suomi tukee demokratiakehitystä

Keniassa vaurastuminen ei jakaudu tasaisesti ja korruptio on merkittävä ongelma. Vaaleissa tapahtuu vilppiä, kuten äänten ostamista. Uudistusten tekemistä on vaikeuttanut heimoyhteisöjen keskinäinen kilpailu vallasta.

Keniaan hyväksyttiin kansanäänestyksessä vuonna 2010 uusi perustuslaki. Osana perustuslakia hajautettiin valtaa 47 maakuntaan, jonka asukkaat valitsevat vaaleissa maakuntansa päättäjät.

Suomi rahoittaa Uraia Trust -kansalaisjärjestöä, joka yhteistyökumppaneidensa kanssa opettaa kenialaisille kansalaisvaikuttamista, tietoa lainsäädännöstä ja sen suomista oikeuksista.

Suomi tukee myös Inuka Kenya -järjestöä, joka pyrkii luomaan kenialaisille yhteistä identiteettiä heimosidonnaisuuksien tilalle. Järjestön Ni Sisi -joukkoliikkeen tavoitteena on lisätä kansalaisten äänten kuulumista päätöksenteossa erityisesti paikallishallinnon tasolla. Kaupungistumisen myötä heimojen vaikutus on vähentymässä, kerrottiin kansalaisjärjestön tapaamisissa lähettiläille.

Kuva: Alex Kamweru/UM
Mathare
Matharen erityiskoulu valmistaa slummien kehitysvammaisia nuoria ammattiin. Suomi on tukenut koulua Ojansuun säätiön kautta.

Kehitysyhteistyön tulokset tekivät vaikutuksen

Mitä lähettiläille jäi mieleen neljän päivän matkasta?

”Keniasta jäivät mieleen toisiaan auttavat, iloiset ihmiset. Ihanimpia hetkiä olivat ne, jolloin sain keskustella pienten lasten kanssa”, teemavuoden lähettiläs Diandra sanoo. 

”Huomasin myös, kuinka paljon hyvää kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan. Esimerkiksi vesiprojekti on hyödyttänyt koko kylää ja slummialueiden lapsia on autettu useilla hankkeilla”, Diandra sanoo.

Hanna Päivärinta 

Kirjoittaja työskentelee tiedottajana ulkoministeriön viestintäosastolla.