Uutinen 14.7.2015

Ulkoministeriö mukana SuomiAreenassa – estradilla Suomi, Eurooppa ja maailma

 

Ulkoministeriö on tällä vikolla mukana SuomiAreenassa Porissa. Torstaina 16. heinäkuuta Porin teatterin estradeilla keskustellaan ajankohtaisista ulkopoliittisista kysymyksistä.

Kuva: Eurooppatiedotus
SuomiAreena2014_Eurooppatiedotus
Porin teatteri oli ääriään myöten täynnä SuomiAreenan UM-tapahtumassa viime kesänä.

Ulkoministeriön SuomIAreena-ohjelman ”Estradilla Suomi, Eurooppa ja maailma” -keskustelutilaisuuksien teemoina ovat muun muassa EU:n ja USA:n väliset vapaakauppaneuvottelut eli niin sanottu TTIP-sopimus ja kehitysyhteistyön eurooppalainen teemavuosi.

Lisäksi Team Finland, opetus- ja kulttuuriministeriö, ulkoministeriö, Tekes ja Future Learning Finland/Finpro järjestävät yhteistyössä koulutusviennin mahdollisuuksia pohtivan paneelikeskustelun.

Myös ulkoministeriön kumppanijärjestöt ovat mukana päivän ohjelmassa. YK-liitto nostaa omassa tilaisuudessaan teemaksi YK:n juhlavuoden ja Eurooppanuoret ry Suomen 20-vuotisen EU-jäsenyyden.

Lähes koko ohjelma on katsottavissa myös verkossa.

Keskustelujen lomassa on tarjolla myös viihteellisempiä osioita. Päänäyttämön lavalla musisoivat Mikko Kuustonen, Hossni Boudali Dimjami-yhtyeen kanssa ja Paleface.

Porin teatterin aulassa voi tutustua ulkoministeriön Suomen kehitysyhteistyötä esittelevään Maailma 2030 -näyttelyyn sekä suomalaisten YK-järjestöjen YK-juhlavuoden näyttelyyn. Lisäksi paikalla toimintaansa esittelevät EYP-Finland ry, Kehys ry, Kuluttajaliitto, Schuman-seura ja UM:n palveluista Eurooppatiedotus, kehitysviestintä ja kansalaispalvelut.

Tervetuloa Porin teatteriin torstaina!

Osallistua voi myös Twitterin kautta: @UM_ET, @Ulkoministerio, @kauppapol, #FINTTIP, #Suomi20EU, #UMPori ja  #SuomiAreena